Keski-Suomen ELY-keskus

Valtionavustuksia yksityisteiden perusparannuksiin joudutaan priorisoimaan

Jaa

ELY-keskuksilla on ollut viime vuosina poikkeuksellisen hyvät resurssit myöntää yksityisteiden perusparannuksiin merkittävää taloudellista avustusta. Tiekunnat ovatkin hyödyntäneet mahdollisuutta pienen viiveen jälkeen niin tehokkaasti, että samaan aikaan määrärahojen niukentumisen myötä avustuskohteita joudutaan jo priorisoimaan tarkasti. Tiekuntien on syytä myös varautua kieltävään avustuspäätökseen.  

Siltarummut yksityistiellä.

Vuonna 2023 hakemuksia on tullut koko Suomessa moninkertainen määrä edellisiin vuosiin verrattuna, ja enemmistö ELY-keskuksista on sitonut suurimman osan jo myönnetyistä vuosien 2022–2023 määrärahoista nyt sisällä oleviin hakemuksiin.

– ELY-keskuksiin on tullut hakemuksia loppuvuodesta useita satoja. Hakemusten tarvitsema avustusmäärä ylittää huomattavasti käytettävissä olevat määrärahat. Nämä hakemukset siirtyvät käsiteltäväksi ensi vuodelle, kertoo rakennusasiantuntija Erja Vainionpää Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Valtion talousarvioesityksessä on varattu vuodelle 2024 yksityisteiden perusparannusavustuksiin ja erityiskohteisiin (sisältäen yksityistielautat/-lossit ja jäätiet) yhteensä 8,5 miljoonaa euroa. Tästä Traficom voi jakaa tämänhetkisen tiedon mukaan ELY-keskuksille parannusavustuksiin yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Määrärahojen vähentäminen on merkittävää, kun ottaa huomioon, että vuosina 2021 ja 2022 määrärahat olivat lähes 30 miljoonaa euroa/vuosi ja kuluvana vuonnakin 23 miljoonaa euroa.

Tarkka priorisointijärjestys määrittää

Lähtökohtaisesti avustuksia myönnetään jatkossa ensisijaisesti hankkeisiin, joissa liikennöinti tiellä on tapahtuneen vaurion vuoksi kokonaan estynyt tai uhkaa estyä. Tällaisia hankkeita ovat ELY-keskuksen näkökulmasta ennen kaikkea siltojen ja suurien rumpujen korjaaminen.

Tarkempi priorisointijärjestys löytyy Traficomin sivuilta (pdf).

Priorisointijärjestys ja samaan aikaan niukentuneet määrärahat tulevat aiheuttamaan sellaistenkin hankkeiden avustushakemusten hylkäyksiä, jotka paremman määrärahatilanteen aikana olisi hyväksytty. Vainionpää haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei kyseessä välttämättä ole lopullinen ratkaisu.

– Hylkäävä päätös ei tarkoita asian lopullista hylkäämistä, vaan avustushakemuksen voi laittaa vireille uudestaan tulevina vuosina. Suunnitteluun käytetyt panokset, kuten kantavuusmittausraportti tai aukkolausunto ovat suunnittelukuluna myöhemminkin tukikelpoisia – olettaen, että raporttien teon jälkeen ei ole tehty mitään oleellista muutosta.

Yksityistieavustuksissa on tällä hetkellä jatkuva haku eli tiekunnat voivat jättää hakemuksia ympäri vuoden.  ELY-keskukset ovat havainneet sisään tulevien hakemusten laadun heikkenemisen. Entistä useammin joudutaan pyytämään täydennyksiä, mutta siitä huolimatta laatu jää osassa hakemuksia heikoksi. ELY-keskus suosittelee käyttämään perusparannuksen suunnittelussa asiaan perehtyneitä alan ammattilaisia ja sähköistä hakumenettelyä.

Lisätietoja avustuksista: https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennusasiantuntija
Erja Vainionpää
p. 0295 024 076
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Keski-Suomen ELY-keskus

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomeen odotettavissa selvästi keskimääräistä suurempia tulvia lumisen talven takia – osassa järviä tulvahuippu jo saavutettu17.4.2024 13:32:13 EEST | Tiedote

Aikaisen kevään takia vedenkorkeushuiput osuvat tänä vuonna tavanomaista varhaisempaan ajankohtaan. Tilanteen kehittymistä kannattaa seurata ja käydä tarkastamassa tilanne omalla rantakiinteistöllä. Irtotavarat kannattaa kerätä rannalta suojaan sekä tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset. Myös matalilla rantateillä ajamista on syytä välttää.

Keski-Suomen ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma on julkaistu – vuonna 2024 tienpitoon on Keski-Suomessa käytössä noin 11 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän5.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Vuonna 2024 tienpitoon on Keski-Suomessa käytössä kaikkiaan 50,2 miljoonaa euroa, mikä on noin 11 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Rahoituksen kasvua vuodelle 2024 selittää päällysteiden korjauksiin eduskunnan myöntämä 250 miljoonan euron lisärahoitus, josta Keski-Suomen ELY-keskuksen osuus on 14,3 miljoonaa euroa. Lisärahoituksella pystytään korjaamaan maanteiden sekä kävely- ja pyöräilyväylien päällysteitä viime vuosia enemmän ja poistamaan osittain korjausvelkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye