Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14. joulukuuta
Ammattiliitto Pro järjestää vuorokauden mittaisen työnseisauksen erikseen nimetyillä teollisuuden työpaikoilla 14. joulukuuta.
Ammattiliitto Pro on jättänyt työtaisteluvaroituksia ensi viikolle. Pro on ilmoittanut vuorokauden mittaisista työnseisauksista erikseen listatuissa yrityksissä. Lakot koskevat Pron neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia töitä alla listatuissa työpaikoissa.
Työnseisaus koskee työvuoroja, jotka alkavat 14.12.2023 klo 00.00 ja 14.12.2023 klo 24.00 välisenä aikana.
Lakon piirissä olevat työpaikat on listattu tässä liitteessä.
Työtaisteluiden tarkoituksena on vaikuttaa Suomen hallituksen suunnittelemiin työlainsäädännön muutoksiin, jotka heikentävät toimihenkilöiden työehtoja ja toimeentuloa.
Pro vaatii, että lait valmistellaan aidosti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja työelämää uudistetaan tasapuolisesti myös palkansaajien tarpeet huomioiden.
– Pro ei tule hyväksymään hallituksen mittavia heikennyksiä suomalaisten työntekijöiden asemaan. Puolustamme toimihenkilöiden työehtoja ja toimeentuloa. Koska hallitus jatkaa yksipuolista saneluaan, me jatkamme ja laajennamme lakkoja, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiPro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pron hallitus: Suomen työmarkkinamallin tulisi perustua sopimiseen, ei lakiin6.6.2024 12:00:44 EEST | Tiedote
Pron mielestä työmarkkinamallista tulisi sopia työmarkkinaosapuolten kesken. Pro kehottaa hallitusta ottamaan mallia Ruotsista yhteisen taloudellisen tilannekuvan hahmottamiseen.
Uusi ilme, sama vahva Ammattiliitto Pro – uusi brändi siivittää liiton matkaa Suomen monialaisimpana liittona4.6.2024 12:11:36 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pron uusi brändi on julkaistu. Uudistuksen tavoitteena oli tuoda Pron brändi nykypäivään ja kuvata yhteiskunnallisesti laaja-alaista ja vaikuttava työtä, joka Pro tekee paremman työelämän puolustamiseksi ja edistämiseksi.
Hallitus pyrkii hiljentämään työelämäheikennysten vastustuksen lakkolaeilla8.5.2024 14:40:19 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on kaavaillut tuleville vuosille kasan työelämän heikennyksiä, ja on hallitukselta taktinen veto heti ensimmäisten joukossa rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Ammattiliitto Pron edustajisto: kehysriihen päätökset eivät rakenna pitkäjänteistä kasvua26.4.2024 12:56:26 EEST | Tiedote
Pron edustajisto otti kokouksessaan kantaa Petteri Orpon hallituksen kevään 2024 kehysriihen päätöksiin, jotka linjaavat uusia säästötoimenpiteitä tulevalle vuodelle jo hallitusohjelmassa kirjattujen lisäksi. Uusia veronkorotuksia ja menoleikkauksia tehtiin yhteensä 3 miljardin edestä.
Ammattiliitto Pro: Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein ja toimineet työehtosopimuksen vastaisesti. Yrityksissä pidettyjen muutosneuvottelujen päätyttyä ahtausalan teknisten työehtosopimuksen alaisen luottamusmiehen, varaluottamusmiehen sekä työsuojeluvaltuutettuun työsuhteet on päätetty ilman työvelvoitetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme