SDP:n Väätäinen ja Suhonen: Koko maan pelastusopisto
SDP:n kansanedustajat Tuula Väätäinen ja Timo Suhonen tukevat vahvasti esitystä, joka liittäisi hallinnollisesti ja toiminnallisesti Helsingin Pelastuskoulun osaksi valtion Pelastusopistoa.
![Tuula Väätäinen ja Timo Suhonen](/data/images/public/66784162/70068022/e92327e5-2a87-4023-9ce3-15778fd14664-w_720.jpg)
Tänään 4.12. tulleen esityksen mukaan Kuopiossa oleva valtakunnallinen Pelastusopisto esittää, että Helsingin Pelastuskoulu liitetään hallinnollisesti ja toiminnallisesti osaksi valtion Pelastusopistoa.
Esityksessä todetaan, että valmistelutyöt tulee käynnistää välittömästi siten, että liittäminen voidaan toteuttaa vuoden 2025 alusta. Tällöin olisi yksi valtakunnallinen oppilaitos eli Pelastusopisto, jolla on toimipisteet Kuopiossa ja Etelä-Suomessa, esimerkiksi Helsingissä.
- Tämä on hyvä uutinen, esityksen etenemistä haluamme vauhdittaa. Olemme olleet huolissamme Pelastusopiston rahoituksesta sekä toiminnan pysyvyydestä, mutta myös siitä tuleeko alalle kilpailuasetelma, jossa eri oppilaitokset kilpailevat niin oppilaista kuin resursseistakin. Tämä esitys takaa vakaan rahoituksen ja laadukkaan opetuksen molemmissa toimipisteissä, toteavat kansanedustajat Tuula Väätäinen Kuopiosta ja Timo Suhonen Varkaudesta.
Pelastusopisto on tehnyt vahvaa lakisääteistä koulutuksen ja pedagogiikan kehittämistyötä. Pelastusalan koulutustoiminta tapahtuu sisäministeriön tulosohjauksessa kokonaisuudessaan, joten mm. kehittämistyö sekä opetuksen valvonta on samassa organisaatiossa. Hallituksen lisätalousarviossa oleva määrärahaesitys Helsinkiin viestii siitä, ettei maan hallitus ymmärrä pelastajakoulutuksen kokonaisuutta ja siihen liittyviä hallinnollisia ja laadullisia tarpeita.
Pelastusopisto itse katsoo, että valtakunnallisesti tasalaatuinen ja opetussuunnitelman mukainen koko valtakuntaa tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti palveleva pelastustoimen koulutus toteutuu silloin, kun Pelastusopisto vastaa koulutuksesta. Kansanedustajat Väätäinen ja Suhonen yhtyvät tähän näkemykseen vahvasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme