Aluevaltuusto hyväksyi talousarvion – tammikuussa käsitellään jo seuraavaa versiota
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja lähivuosien taloussuunnitelman äänestysten jälkeen. Talousarvioon hyväksyttiin joitakin muutoksia ja tekstilisäyksiä. Tammikuussa käsittelyyn tulee uusi päivitetty talousarvio, jossa on huomioitu myös yhteistoimintaneuvottelujen tulos ja valtion rahoituksen vähennys.
Vuoden kymmenennessä aluevaltuuston kokouksessa maanantai-iltana hyväksytty talousarvio on 66 miljoonaa euroa alijäämäinen. Sen valmistelussa ei ole huomioitu yhteistoimintaneuvottelujen tuloksia. Lisäksi valtion vähensi hyvinvointialueen rahoitusta 20 miljoonalla eurolla siitä tasosta, johon nyt hyväksytty talousarvio laadittiin. Sen vuoksi aluevaltuusto käsittelee talousarviota jälleen tammikuussa.
Nyt käsiteltyyn talousarvioversioon tuli maanantaina joitakin tekstilisäyksiä sekä muutoksia äänestysten jälkeen. Niiden perusteella järjestöavustusten määrärahoista ei vähennetä esitettyä 155 000 euroa. Lisäksi poliittisten puolueiden ryhmäraha päätettiin äänestyksen jälkeen pitää valtuustosopimuksen mukaisena myös ensi vuonna.
Investointisuunnitelma ja toimitilaohjelma hyväksyttiin
Aluevaltuusto hyväksyi myös lähivuosien investointisuunnitelman vuosille 2025-2028 esitettäväksi ministeriöille. Merkittävimmät omat investoinnit lähivuosina ovat Tays Keskussairaalan uudistamisohjelman loppuvaihe sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennushanke sekä uusi yliopistollinen sosiaali- ja terveyskeskus Kauppiin. Vuokrakohteissa suunnitteilla on investointeja useisiin sote-asemiin, perhetukikeskukseen ja erityisryhmien asumiseen.
Aluevaltuusto hyväksyi myös toimitilaohjelman, jolla pyritään tehostamaan hyvinvointialueen käytössä olevia tiloja viidesosalla valtuustokauden aikana. Esimerkiksi palveluverkon suunnittelussa on tunnistettu noin 25 000 neliötä tiloja, joista voidaan luopua. Myös omavalvontaohjelman päivitykset hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Muutoksia luottamushenkilöissä
Sinikka Torkkolan tilalle aluehallituksen varajäseneksi valittiin Mikko Aaltonen.
Jorma Jussilan tilalle aluehallituksen varajäseneksi valittiin Riitta Kuismanen.
Kukka Kunnarin tilalle monipalveluvaliokunnan 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Mervi Veijola.
Veijo Niemen tilalle Veijo hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokuntaan valittiin Marika Puolimatka.
Auri Saarelaisen tilalle tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan varajäseneksi valittiin Sirpa Helpiölä.
Henkilövalinta Karita Jäppisen tilalle monipalveluvaliokuntaan jätettiin pöydälle. Mauri Heiskan erottaminen tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan 2. varapuheenjohtajuudesta jätettiin yksimielisesti pöydälle.
Yhteyshenkilöt
Aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi
Puh:040 8063691Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Päihde- ja riippuvuusongelmissa hoitoon hakeutumiseen tulee muutoksia helmikuussa22.12.2025 10:39:03 EET | Tiedote
Helmikuun 2026 alussa Tampereen Hatanpäällä sijaitsevaan päihde- ja riippuvuussairauksien Happi-yksikköön avautuu walk in -palvelu, jonne huumeita käyttävä voi tulla ilman ajanvarausta hoidon tarpeen arviointiin. Yksikkö palvelee kaikkia pirkanmaalaisia. Hoidon tarpeen arviointeja tehdään entiseen tapaan myös kaikilla Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla sekä nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdehoidon tiimissä.
Työllistymistä tukevien palvelujen toimipaikkoihin tulee muutoksia vuodenvaihteessa22.12.2025 10:11:29 EET | Tiedote
Työllistymistä tukevat palvelut tarjoavat kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta työikäisten sosiaalipalvelujen asiakkaille. Palvelupaikkoihin tulee muutoksia Pirkanmaalla.
Konsernijohtajan haussa kuusi henkilöä kutsuttu haastatteluun19.12.2025 14:28:25 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernijohtajan haku etenee haastatteluvaiheeseen.
Sairaanhoitajien iltavastaanotot päättyvät Tipotien sote-asemalla18.12.2025 15:24:24 EET | Tiedote
Tampereella Tipotien sote-aseman sairaanhoitajien iltavastaanotot loppuvat 31.12.2025. Aiemmin sairaanhoitajille on voinut varata kiireettömiä aikoja myös illalle kolmena päivänä viikossa.
Korjaus tiedotteeseen: Asiakasmaksut muuttuvat vuodenvaihteessa - perumatta jääneen ajan maksu nousee18.12.2025 13:48:17 EET | Tiedote
Aiemmin lähetyssä tiedotteessa on perumatta jääneellä maksulla virheellinen summa. Oikea summa on 73,70 euroa. Tässä tiedotteessa summa on korjattu oikeaksi. Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuja korotetaan vuodelle 2026. Maksut nousevat keskimäärin 6,9 prosenttia. Peruuttamatta jääneestä käynnistä peritään vuodenvaihteesta alkaen 73,70 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme