MTK kiirehtii EU:n itärajaohjelmaa - Itä-Suomi suojaa koko Suomea
5.12.2023 10:15:00 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Venäjän rajan täysi sulkeminen iskee nyt nopeasti Itä-Suomen ja rajaseutujen talouteen. MTK kiirehtii viime keväänä tekemäänsä aloitetta EU:n itäisen ulkorajan elpymis- ja kehittämisrahastosta. Suomen hallituksen on vietävä aloitetta voimallisesti eteenpäin EU-komission ja muiden jäsenmaiden suuntaan, vaati MTK:n järjestötoiminnan johtaja Perttu Pyykkönen tiistaina Joensuussa.

Maa- ja metsätalouden ja samalla myös elinvoimaisen maaseudun merkitys koko Suomelle kasvaa nyt nopeasti. Ruokaturvan ja huoltovarmuuden sekä myös kokonaisturvallisuuden näkökulma korostuu tämänhetkisessä maailman myllerryksessä. Joensuussa puhunut MTK:n järjestötoiminnan johtaja Perttu Pyykkönen ihmettelee, miksi järjestön tekemä EU:n itäraja-aloite viime keväältä ei ole ottanut tulta.
”Hallituksen ja EU:n on korkea aika ryhtyä toimiin, eikä viivyttelylle ole perusteita. Myös Venäjän hybridivaikuttaminen hakee koko ajan uusia muotoja, jotka tuntuvat erityisesti rajaseuduilla”, Pyykkönen painottaa.
Itä-Suomi ja myös sen harvaan asuttu maaseutu on jo ottanut iskuja vastaan ja joutuu niitä ottamaan vastakin. Näin se toimii kilpenä muulle Suomelle ja osaltaan koko Euroopalle, muistutti Pyykkönen. Itäisen Suomen elinkeinoelämä on jo kärsinyt rajusti suhteiden katkeamisesta itään, samoin matkailu ja alueen houkuttelevuus laajemminkin. Myös tietyt turvallisuuteen liittyvät reunaehdot rajoittavat alueen yrittämis- ja ansaintamahdollisuuksia.
”Tuulivoima on tästä hyvä esimerkki. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että tämä otettaisiin huomioon myös EU-tasolla”, Pyykkönen totesi.
Pyykkönen muistutti, että maa- ja metsätalous kohtaavat paikkaan sidotun erityisluonteensa takia toimintaympäristön muutoksen ja myös hybridivaikuttamisen uhat paljon konkreettisemmin kuin muut elinkeinot. Pyykkösen mukaan nyt on syytä arvioida ja selvittää erikseen rajaseutujen maa- ja metsätalouden roolia hybridivaikuttamiseen varautumisessa.
”Näin voitaisiin tunnistaa tarpeet ja rakentaa mahdollisia täsmätoimia elinkeinoille aiheutuvien haittojen eliminoimiseksi tai vähintäänkin lievittämiseksi”, Pyykkönen totesi.
MTK on myös omalta osaltaan kehittämässä alueellisen vaikuttamisen toimintamallejaan, Pyykkönen kertoi järjestökatsauksessaan. Pyykkönen puhui MTK-Pohjois-Karjalan syyskokouksessa.
Lisätietoja:
Perttu Pyykkönen, MTK:n järjestötoiminnan johtaja, 0400 754 928
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 3413 167
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Uudistettu luontoarvot.fi -markkinapaikka - webinaari torstaina 26. maaliskuuta20.3.2026 15:41:52 EET | Kutsu
Luontoarvot.fi on MTK:n ylläpitämä, täysin uudistettu palvelu, joka yhdistää luontoarvojen ostajat, myyjät ja asiantuntijat. Palvelun tavoitteena on helpottaa luontoarvojen, ennallistamistoimenpiteiden, ekologisen kompensaation hyvitysalueiden ja muiden luonnonhoidon hankkeiden löytymistä ja toteuttamista. Markkinapaikan kehittäminen on osa Koneen Säätiön Metsän Puolella -aloitteen rahoittamaa LUMA-hanketta. Tervetuloa seuraamaan uudistetun luontoarvot.fi -palvelun julkistamiswebinaaria torstaina 26. maaliskuuta kello 13:00 alkaen.
Pääsiäiskoriste ruokaherneistä viikossa – versot kasvavat munankuorissa20.3.2026 12:57:04 EET | Artikkeli
Pääsiäispöytään saa keväistä vihreyttä helposti ja nopeasti. Tavallisista ruokaherneistä voi kasvattaa kotona herneenversoja jopa kolmessa päivässä, ja niistä syntyy sekä syötävä lisuke että näyttävä pääsiäiskoriste. Versot kasvavat vaikka kananmunankuorissa, ja tarvikkeet löytyvät helposti kotoa tai lähimmästä ruokakaupasta.
MTK: Ympäristötuen ja METSO-rahoituksen ahdinko iskee monimuotoisuustyöhön - osaajat ja kohteet kaikkoavat20.3.2026 12:47:44 EET | Tiedote
Metsätalouden ympäristötukikriteerien tiukentuminen ja valtion rahoituksen supistuminen ovat ajaneet tilanteeseen, jossa monimuotoisuustyötä tekevät metsänomistajat ja luonnonhoidon ammattilaiset jäävät tyhjän päälle.
Sota Lähi-idässä tuomassa kriisin maatalouteen – MTK vaatii nopeita korjaustoimia20.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Sota Lähi-idässä on tuomassa vaikean kustannuskriisin suomalaisten ruokaturvan perustaan, maatalouteen. Lannoitteiden ja polttoaineiden kallistuminen uhkaa aiheuttaa maataloudelle satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset. Kriisi koskee jo nyt erityisesti peltokasvituotantoa. MTK varoittaa alkutuotannon kriisistä ja vaatii hallitusta varautumaan nopeisiin toimiin jo tulevan kasvukauden viljelyn turvaamiseksi.
MTK: Lakimuutos tuo selkeyttä lintujen pesimäaikaan tehtäviin metsähakkuisiin19.3.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Valtioneuvosto antoi torstaina 19. maaliskuuta eduskunnalle esityksen pesimäaikaisia metsähakkuita koskevasta lainsäädännöstä. MTK näkee maa- ja metsätalousministeriön tavoitteet selkeyttää pesintäaikaisia metsänhakkuita koskevaa kansallista lainsäädäntöä tärkeänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme