Kemianteollisuus ry

Nyt on viimeinen hetki herätä – PISA-tulokset kertovat karua kieltä Suomen koulutusjärjestelmästä, Kemianteollisuus vaatii välittömiä toimia

Jaa

Suomen sijoitukset uusissa PISA-tuloksissa ovat huolestuttavia.

Suomen laskusuhdanne oppimista mittaavissa PISA-tuloksissa jatkuu. OECD:n tiistaina 5. joulukuuta julkistamissa tuloksissa kaikki Suomen tulokset eri oppimisen osa-alueilla putosivat selvästi. Tutkimus toteutettiin vuonna 2022. Tällä kertaa tutkimuksessa painotettiin matematiikkaa, jossa Suomen pistemäärien keskiarvo oli 484, kun aiemmalla kerralla (2018) keskiarvo oli 507 pistettä. Suomen huippuvuonna 2006 pistekeskiarvo oli 548.

Suomi on tipahtanut matematiikan osaamisessa vuonna 2006 saavutetulta maailman kakkostilalta sijalle 20.

Sama synkkä trendi näkyi kaikissa Suomen tuloksissa. Lukutaidossa on tapahtunut merkittävä heikkeneminen. Suomen keskiarvo oli 490, eli peräti 30 pistettä vähemmän kuin aiemmalla arviointikierroksella (520). Huippuvuonna 2006 keskiarvo oli 547. Myös luonnontieteissä nähtiin laskua, kun keskiarvo oli 511 – edellisellä kerralla 522 ja vuonna 2006 keskiarvo oli 563.

Kaikki Suomen Pisa-mittaustulokset ovat laskeneet jo vuodesta 2006, joten voi hyvällä syyllä sanoa Suomen ylpeydenaiheen, maailman parhaaksi kutsutun koulutusjärjestelmän, olevan hälytystilassa.

Kemianteollisuuden osaamisen ja vetovoiman johtava asiantuntija Anni Siltanen on Suomen PISA-tulosten romahtamisesta erittäin huolissaan.

– Teollisuudessa tarvitsemme monipuolista osaamista innovoimaan ja toteuttamaan uuden sukupolven kestävämpiä ja vastuullisempia tuotteita ja tuotantoteknologioita teollisuuden tarpeisiin. Osaamista tarvitaan EU:n lisäksi globaalilla tasolla, Siltanen sanoo.

Jos osaamisen taso Suomessa jatkaa laskuaan, tilanne tulee olemaan todella vaikea. Suomi uhkaa jäädä osaamisessa verrokkimaiden kyydistä – etenkin, kun osaamisen laskun lisäksi haasteita tuo myös huutava tarve huippuosaajista.

– Nyt on viimeinen hetki herätä. Tarvitsemme hallitukselta nopeita toimia heti hallituskauden alkupuolella. Hallitusohjelmasta löytyvän valtakunnallisen matemaattis-luonnontieteellisen LUMA-strategian toimenpiteet tulee viipymättä ottaa käyttöön. Luokanopettajien LUMA-valmiuksia tulee kasvattaa ja varmistaa oikeanlainen oppimisympäristö. Lisäksi lapsia ja nuoria tulee kannustaa tiedealoille lasten ja nuorten keinoin, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

– Meille jokainen osaaja on huippuosaaja. Siksi tarvitsemme matemaattis-luonnontieteellisiä huippukyvykkyyksiä. Mistä saamme näitä huippuja tulevaisuudessa? Aalto kysyy.

Siltanen toteaa, että tulisi pian selvittää, mistä osaamisen tason lasku johtuu. Onko olemassa joitain konkreettisia toimia, joihin Suomi voisi ryhtyä jo nyt? Siltasen mukaan tulisi selvittää ennen kaikkea se, mitä Suomen verrokkimaat tekevät eri tavalla kuin Suomi.

– Mitä voisimme oppia heiltä, jotta saamme osaamiskäyrän uudelleen noususuhdanteiseksi? Erityisesti matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen rapautuminen on uhka Suomen tulevaisuuden kilpailukyvylle.

Suomen heikot PISA-tulokset ovat huolestuttaneet Kemianteollisuudessa jo pitkään, ja huoli nousi esiin muun muassa lokakuussa järjestetyssä Kemianteollisuuden Osaamisfoorumissa. Asia tulee esiin säännöllisesti myös kemianteollisuuden asiantuntijoiden kansainvälisissä tapaamisissa.

PISA (Programme for International Student Assessment) on OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma, joka tutkii 15-vuotiaiden oppimista ja tuottaa vertailukelpoista tietoa. PISA tutkii matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen lisäksi lukutaitoa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kemianteollisuus ry

Twitter
LinkedIn
Tilaa uutiskirje

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Kehysriihessä on muistettava vastuullinen ja puhdasta siirtymää tukeva teollisuuspolitiikka – kasvun edellytykset pitää varmistaa9.4.2024 15:38:52 EEST | Tiedote

Hallituksella on edessään Suomen suunnan kannalta tärkeä tehtävä, kun se ensi viikon kehysriihessä etsii keinoja tehdä välttämättömiä sopeutuksia. Rajusti alijäämäistä ja velkavetoista kansantaloutta on syytäkin uudistaa merkittävällä tavalla. Toimien tulee kuitenkin varmistaa kasvun edellytykset vientiteollisuudessa.

Kemianteollisuuden kysely: Poliittiset lakot iskevät kovaa pieniin suomalaisyrityksiin – tilanne alalla heikompi kuin koronakriisin pahimpaan aikaan20.3.2024 09:04:18 EET | Tiedote

Kemianteollisuuden yrityksillä menee poikkeuksellisen heikosti, selviää tuoreesta jäsenkyselystä. Pitkään jatkuneen synkän suhdannetilanteen ja poliittisten lakkojen ryydittämänä peräti puolet yrityksistä arvioi tämänhetkisen tilanteensa huonoksi. Yritysten arviot omasta tilanteestaan ovat heikompia kuin koronakriisin pahimpina aikoina.

Vientiliitot: Massiivinen lakko vientiteollisuuteen vakava uhka Suomen taloudelle – satamien pitäminen panttivankina vahvistaa tarvetta poliittisten lakkojen rajoittamiselle6.3.2024 12:20:14 EET | Tiedote

Ammattiliittojen vientiteollisuuteen ilmoittamat uudet, massiiviset poliittiset lakot pahentavat olennaisesti vientiyritysten taloudellista tilannetta. Suomen talouden on jo ennakoitu supistuvan, ja muutosneuvotteluiden, lomautusten ja irtisanomistenkin määrä on kasvanut alkuvuoden aikana. Mittavat lakot vahvistavat tarvetta poliittisen lakko-oikeuden rajaamiselle.

Poliittisten lakkojen jatkamisella vaarannetaan yritysten toiminta Suomessa – "On selviä viitteitä siitä, että lomautukset tulevat lakkojen takia lisääntymään"2.2.2024 17:10:03 EET | Tiedote

Ei ole ehtinyt lakkoliivi tipahtaa edellisestä poliittisesta lakosta, jonka kohteena olivat 53 kemianteollisuuden yritystä ja sitä suurempi määrä toimipaikkoja, kun Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakkotoimista 14.–16. helmikuuta väliselle ajalle. Toimet kohdistuvat yli 40:een kemianteollisuuden yritykseen ja lukuisille niiden toimipaikoille. Poliittisia lakkoja ilmoitettiin osin samoihin yrityksiin, jotka ovat juuri parhaillaan lakon kohteena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye