Laadukas tulkkaus edistää yhdenvertaisuutta
5.12.2023 17:13:09 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Tulkki varmistaa, että jokainen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi omalla kielellään. Siksi myös laadukkaaseen tulkkiopetukseen kannattaa panostaa. Diakista valmistuu eettisesti osaavia viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä asioimistulkkeja yhteiskunnan palvelukseen.

Ammattitulkkeja koulutetaan yhteiskunnan tarpeisiin yhä enemmän, mutta silti usein tulkin työtä hoitaa maallikkotulkki, esimerkiksi perheenjäsen. Ammattitulkkia sitoo alan ammattisäännöstö ja sen eettinen ohjeisto, mikä takaa ihmisille oikeusturvan ja tasa-arvoisen kohtelun tulkkaustilanteissa.
– Yhä tänä päivänä Suomessa monissa maahanmuuttajaperheissä lapset joutuvat tulkkaamaan vanhempiensa vaikeita asioita eri virastoissa tai terveydenhuollossa. Silloin he joutuvat kantamaan tilanteissa aikuisen vastuuta, mikä ei ole oikein. Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi ammattitulkin käyttäminen asioimistilanteissa on ehdottoman tärkeää, sanoo Diakin koulutuspäällikkö Satu Holm Dialogissa.
Oikeusturvan toteutumisen puolesta
Erityisen tärkeää tulla ymmärretyksi oikein on terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi turvapaikkaa haettaessa. Diak on mukana AMIF-rahoitteisessa ja Migrin hallinnoimassa Koulutusta turvapaikkapuhuttelujen tulkeille ja tulkkauksen käsittelyjärjestelmä (KOTU) -hankkeessa, jossa kehitetään koulutuspakettia turvapaikkapuhuttelujen tulkeille.
– Turvapaikanhakijoina on usein haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, joiden koko elämään tuleva turvapaikkapäätös vaikuttaa. Turvapaikkapuhutteluissa käsitellään lisäksi turvapaikanhakijan kannalta erittäin arkaluonteisia asioita, kirjoittaa Diakin asioimistulkkauksen lehtori Paula Trentecuisse.
Puhuttelutilanteet vaativat tulkilta paitsi stressinsietokykyä myös viranomaisprosessien tuntemusta ja kulttuurista ymmärrystä.
– Turvapaikkapuhutteluissa on tärkeää luoda luottamuksellinen ilmapiiri, jotta hakija uskaltaa kertoa kaikki hankalatkin asiat, jotka vaikuttavat tulevaan päätökseen.
Työelämätulkkaukseen panostusta
Diakissa panostetaan eettisesti pätevien ja hyvän kohtaamisosaamisen omaavien tulkkien koulutukseen, kertoo viittomakielen tulkkauksen lehtori Virpi Thurén.
– Tulkin työssä vaaditaan tuntosarvia ja eettistä herkkyyttä, sillä tulkit ovat mukana ihmisten koko elämänkirjon kattavissa tilanteissa.
Laadukasta tulkkausta siis tarjotaan, mutta sen hyödyntämisessä riittää vielä tekemistä. Etenkin työelämätulkkaukseen olisi hyvä saada nykyistä enemmän jatkuvuutta tulkki–asiakassuhteisiin.
– On kaikkien etu, että asiakkaat voisivat käyttää mahdollisimman paljon tuttuja tulkkeja erityisesti työelämässä. Sitä jouhevampaa ja täsmällisempää tulkkaus ja kommunikaatio on, Thurén sanoo.
– Tällä hetkellä tämä ei Kelan tulkkauspalvelun tulkkilistoista huolimatta täysin toteudu viittomakielen eikä puhevammaisten tulkkauksenkaan puolella. Työelämässä tämä ei vaikuta vain tulkkauspalvelun käyttäjiin vaan koko työyhteisöön ja tulkkauspalvelujen käyttäjien työssä jaksamiseen.
Dialogin teemanumerossa ”Eettisen vuorovaikutuksen asiantuntijat” pureudutaan tulkkauksen, kielten ja viestinnän teemoihin muun muassa puhevammaisten tulkkauksen, tulkkikoulutuksen kehittämisen, oikeustulkkauksen ja kielitietoisen pedagogiikan näkökulmista.
Dialogi on Diakonia-ammattikorkeakoulun verkkomedia, joka tekee näkyväksi Diakin asiantuntemusta, vahvuusalueita ja tuloksia. Dialogissa herätetään keskustelua ja otetaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.
Yhteyshenkilöt
Aura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiTietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak vahvisti vaikuttavuuttaan ja tulostaan19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Diakin 30. toimintavuosi oli tulevaisuuden haasteisiin vastaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen vuosi, jota leimasivat uusi strategia sekä koulutuksen ja vaikuttavuuden edistysaskeleet.
”Hyvinvointi on koulutuksen laadun edellytys” – uusi julkaisu tarkastelee opettajien jaksamista6.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Opettajien työhyvinvointi ja työssäjaksaminen ovat nousseet viime vuosina merkittäviksi koulutuksen kentän puheenaiheiksi. Jatkuvat uudistukset, opiskelijoiden moninaiset ja lisääntyneet tuen tarpeet sekä resurssien riittämättömyys kuormittavat opettajien arkea ja heikentävät monien kokemusta työn hallinnasta.
Uusi julkaisu valottaa epäasiallisen kohtelun ilmenemistä ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstössä4.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 opetusalan työolobarometrin mukaan 14 prosenttia suomalaisten ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstöstä on kokenut vakavaa ja toistuvaa epäasiallista kohtelua tai kiusaamista. Tuore julkaisu syventää ymmärrystä ilmiöstä.
Miten mitata hyvää? Diak kehitti työkalut sosiaalisen vaikuttavuuden todentamiseen31.3.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on kehittänyt kunnianhimoisen TKI-vaikuttavuusketjun ja mittaristot, jotka asettavat uuden standardin korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tulosten seurannalle. Kyseessä on korkeakoulukentällä poikkeuksellinen malli, joka kytkee yksittäiset hankkeet suoraan yhteiskunnallisiin muutostavoitteisiin.
Varustamoista uusia polkuja osallisuuteen, hyvinvointiin ja tukeen26.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kirkon yhteisöllisyydestä ja osallisuuden vahvistamisesta on keskusteltu koko 2000‑luvun ajan, mutta käytännön malleja aiheesta on ollut niukasti saatavilla. Diakin tuore julkaisu kokoaa yhteen konkreettisia menetelmiä, jotka tukevat yhteisöllisyyttä ja vahvistavat ihmisten osallisuutta seurakuntien arjessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme