Finanssiala ry

Pankkibarometri: Investointien heikkous painaa yritysten luotonkysyntää, asuntoluototuksessa orastavia merkkejä paremmasta

5.12.2023 13:36:20 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysyntä on loppuvuoden aikana ollut alavireistä ja odotukset lähikuukausille ovat edelleen heikot. Myös kotitalouksien luotonkysyntä on ollut hiljaisempaa kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Pankinjohtajien odotukset kotitalouksien lainanottohalukkuudesta alkuvuodelle 2024 ovat vielä väheneviä, mutta pieniä elpymisen merkkejä on nähtävissä. Barometrikysely IV/2023 tehtiin pankinjohtajille marraskuussa.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että yrityksille on myönnetty loppuvuoden aikana vähemmän luottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Barometrikyselyn vastauksissa myös yritysten lähikuukausien luotonkysynnän odotukset ovat edelleen heikot. Erityisesti luotonkysyntä investointeihin näyttäisi vähentyvän vahvasti. Vastaajat arvioivat, että luottoja otetaan lähinnä käyttöpääomaa ja rahoituksen uudelleenjärjestelyjä varten.

”Barometrikyselyn tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että Suomen talous on taantumassa. Rakentaminen ja muu investointitoiminta on vähenemässä, mikä näkyy myös yritysten luotonkysynnässä. Vaikeisiin aikoihin viittaa myös se, että julkisten rahoitusmuotojen käyttö on kasvussa. Yrityksille suunnattuja investointi- ja muita tukia on kehitettävä siten, ettei julkinen rahoitus heikennä yksityisen rahoituksen kysyntää”, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mariia Somerla.

Kotitalouksien luotonkysynnässä valonpilkahdus

Pankkibarometrin vastaajat arvioivat, että kotitalouksien luotonkysyntä on ollut vuoden 2023 lopulla vuodentakaista hiljaisempaa. Orastavia merkkejä käänteestä voi kuitenkin olla ilmassa. Yhä useampi vastaaja arvioi kysynnän pysyneen ennallaan tai jopa vilkastuneen.

Odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat edelleen heikot, mutta muutama vastaaja odottaa jo kysynnän kasvavan vuodentakaiseen verrattuna. Etenkin oman asunnon hankinnan odotetaan alkavan taas kiinnostaa. Erilaisten lainanhoidon joustomahdollisuuksien käyttö on enää lievässä kasvussa. Kotitalouksien kiinnostus korkorahastoja ja talletustilejä kohtaan on pysynyt korkealla.

”Kotitalouksien luotonkysyntä on edelleen heikkoa, mutta kysynnässä saattaa olla pieniä merkkejä kääntymisestä parempaan suuntaan. Hallitus päätti alentaa takautuvasti varainsiirtoveroa lokakuusta lähtien ja poistaa ensiasunnon varainsiirtoveron verovapauden 1.1.2024. Nämä toimet ovat todennäköisesti vauhdittaneet loppuvuoden asuntokauppaa. Lisäksi inflaation hidastumisen seurauksena Euroopan keskuspankki päätti pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Rahapoliittisen päätöksen jälkeen markkinakorot ovat laskeneet. Tämä osaltaan edesauttaa asuntokaupan piristymistä jatkossa”, arvioi Somerla.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Tutustu Pankkibarometri IV/2023 raporttiin

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Huijausrikollisuuden järjestelmällisyys ja ammattimaisuus yllätti kokeneen dokumentaristin – Sami Kieksi: Digihuijaukset alkaa 10. marraskuuta29.10.2026 10:26:39 EET | Tiedote

Sami Kieksi: Digihuijaukset -dokumenttisarjan ensimmäinen jakso esitetään Nelosella ja Ruutu-palvelussa 10.11.2026. Sarjaa tehdessä dokumentaristi Sami Kieksi ymmärsi entistä paremmin, että huijauksen onnistuminen kertoo erityisesti rikollisten kyvystä manipuloida ihmisiä. Uhriksi joutuminen ei kerro ihmisen tyhmyydestä: uhrin tuomitseminen tai syyllistäminen on turhaa ja haitallista. Sarjassa palkittu dokumentaristi kohtaa muun muassa huijausten uhreja, rikollisia, viranomaisia ja asiantuntijoita. Finanssiala ry on rahoittanut sarjan tekoa, ja sen tuottaa Aller Studios.

YK-johtajat puivat luontotavoitteita Armeniassa – Luonnon monimuotoisuus näkyy yhä laajemmin finanssiyhtiöiden strategioissa ja toiminnassa28.10.2026 11:13:29 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Peräti 94 prosenttia kyselyyn vastanneista finanssialan yhtiöistä pyrkii vaikuttamaan sidosryhmiensä luontoon liittyvään toimintaan sijoitus-, rahoitus- tai vakuutustoiminnalla. Strategiassaan luonnon monimuotoisuuden huomioi 50 prosenttia vastaajista. Kyselyn vastaukset koskevat vuotta 2025. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. YK:n luontokokous pidetään Armenian Jerevanissa 19.–30. lokakuuta 2026. Finanssiala ry (FA) jäsenineen sitoutuu toiminnassaan tukemaan toimenpiteitä, joilla edistetään Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen (Kunming-Montreal Global Biodiversity Framework) tavoitteiden toteutumista. FA seuraa jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosittain toteutettavalla kyselyllä, jolla tehdään näkyväksi alan luonnon monimuotoisuutta edistä

”Ei kukaan säilytä kultakorujakaan eteismaton alla” – avainta on kohdeltava arvoesineenä, vaikkei olisikaan kansanedustaja24.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Rikolliset tai muuten epärehelliset ihmiset ovat kiinnostuneita avaimista, koska avaimilla pääsee kulkemaan ovista äänettä ja jälkiä jättämättä. Taloyhtiöissä on syytä säännöllisesti tarkistaa, että kaikki avaimet ovat tallessa. Kadonneesta avaimesta tulee ilmoittaa välittömästi. Lukituksen vaihtamista kannattaa harkita malleihin, joiden aukaisuun tarvitaan sähköinen tunniste mahdollisen mekaanisen avaimen lisäksi.

Pankkitilien avauspakko: Hallitus pelaa rikollisille syötön lapaan – uudistuksessa myös perustuslaillisia ongelmia22.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus esittää, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yrityksiä ja yhteisöjä. Esityksessä yrityksen on saatava avattua perusmaksutili kuhunkin pankkiin tai pankkikonserniin. Finanssiala ry:n (FA) mielestä lakisääteinen oikeus on rajattava yhteen tiliin kerrallaan. Mahdollisuus useampaan tiliin edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Esitys on monessa suhteessa tarpeettoman laaja ja sellaisena rajoittaa merkittävästi pankkien elinkeinovapautta FA:n mukaan esityksestä tulee pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto.

Yrittäjien eläkejärjestelmän rahastoinnin selvittäminen on oikea ratkaisu13.10.2026 10:23:39 EEST | Tiedote

Finanssiala ry kehuu selvityshenkilön asettamista yrittäjien eläkkeiden rahastointiin. Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen nimitti selvityshenkilöksi filosofian tohtori Barbara D’Ambrogi-Olan, jolla on vankka kokemus eläkejärjestelmästä. Yrittäjien eläkejärjestelmässä on syytä aloittaa rahastointi samaan tapaan kuin on alusta saakka tehty työntekijöiden eläkejärjestelmässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye