EU:n tekoälysäädös viime metreillä

Jaa

Tiedote 05.12.2023

Miapetra Kumpula-Natri, Euroopan parlamentin jäsen, S&D

Paljon puhuttu ja odotettu Euroopan unionin tekoälyasetus (AI Act) alkaa olla valmis. Kun juhlimme keskiviikkona kuudes joulukuuta Suomen itsenäisyyttä, Euroopan parlamentin, jäsenmaiden hallitusten neuvoston ja komission edustajat kokoontuvat neuvotteluun tavoitteena saada asetus valmiiksi.

Parlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (S&D) on toiminut Euroopan parlamentin tekoälystä vastaavan erityisvaliokunnan (AIDA) varanpuheenjohtajana sekä ryhmänsä edustajana tekoälyasetuksen neuvotteluissa teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa. 

” Pidän tärkeänä, että toisin kuin komission alkuperäisessä esityksessä, tekoälyasetus laajennetaan koskettamaan perustemalleja ja generatiivista tekoälyä (kuten OpenAI:n GPT-4). Tämän muotoilu lakipykäliin on pöydällä vielä viimeisissä neuvotteluissa. Toivon, että neuvottelijat pääsevät sopuun tekoälyn hallintamalleista ja ennen kaikkea kiistanalaisesta kiellosta käyttää tekoälyä reaaliaikaisessa biometrisessä tunnistamisessa (remote biometric identification RBI, kuten kasvojentunninstustekniikka) ”, Kumpula-Natri sanoo. 

Nämä ovatkin neuvottelujen viimeisimpiä ja vaikeimpia asioita. 

Kumpula-Natri korostaa myös sen tärkeyttä, ettei EU jää yksin tekoälyn sääntelyssä.

” Olen pitänyt tekoälyasetuksen alusta asti tärkeänä keskusteluyhteyttä EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Viime viikolla olin työmatkalla Washington DC:ssä tapaamassa kongressiedustajia. Havaintoni oli, että EU:n tekoälyasetus tunnetaan siellä hyvin ja sitä seurataan tarkoin” Kumpula-Natri toteaa. Presidentti Biden julkaisikin lokakuussa toimeenpanomääräyksen (executive order) tekoälystä, joka velvoittaa korkean riskin järjestelmien testausten raportoimisen. Määräys sisältää saman riskiperusteisen lähestymistavan tekoälyn sääntelyyn kuin EU:n tekoälyasetus 

EU:n tekoälyasetuksen viimeiset kolmikantaneuvottelut pidetään 6.12.2023

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri

Kumpula-Natri neuvottelee mikromuovisaasteen estämistä koskevaa lainsäädäntöä18.1.2024 11:18:15 EET | Tiedote

Ympäristölle haitallisten mikromuovien leviämiseen on välttämätöntä puuttua lainsäädännöllä. Mikromuovit ovat paitsi haitallisia ympäristölle, myös kulkeutuvat ihmiskehoon. Yksi suurimmista tahattomista mikromuovin aiheuttajista ovat muoviteollisuuden käyttämät muovipelletit. Niitä päätyy ympäristöön suurimmaksi osaksi virheellisen käsittelyn johdosta, esimerkiksi kuljetuksessa tai tuotannossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye