Kreate Group Oyj

Kreate aloittaa Vihdissä ison väyläurakan – viime kuukausina tilauskantaan lähes 40 miljoonalla hankkeita

Jaa

Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Lähes 10 miljoonan euron urakka käynnistyy viikolla 50. Yhteensä Kreaten tilauskantaan on kirjattu hankkeita loppuvuonna lähes 40 miljoonalla eurolla.

Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa lähes 10 miljoonan euron sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Urakassa Kreate rakentaa Turunväylän pohjoispuolelle sijoittuvan Hankasalontien sekä siihen liittyvät poikkikadut.
Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa lähes 10 miljoonan euron sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Urakassa Kreate rakentaa Turunväylän pohjoispuolelle sijoittuvan Hankasalontien sekä siihen liittyvät poikkikadut. (Kuvituskuva) Sami Moilanen, Kreate Oy

Vihdin urakassa Kreate rakentaa Turunväylän pohjoispuolelle sijoittuvan Hankasalontien sekä siihen liittyvät poikkikadut. Nyt rakennettavalle alueelle ollaan muodostamassa siellä jo sijaitsevan asutuksen lisäksi laajaa yritysaluetta. Noin 1,5 kilometriä pitkä Hankasalontie tulee toimimaan alueen pääkatuna. Se koostuu 7,5 metriä leveästä ajoradasta, istutuskaistasta sekä neljä metriä leveästä yhdistetystä jalkakäytävästä ja pyörätiestä.

– Mielenkiintoisen urakasta tekee haastavat pohjaolosuhteet sekä mittavat kunnallistekniset työt. Kadut ovat paikoin korkeilla penkoilla ja syvissä kallioleikkauksissa. Hankkeessa rakennetaan suuri määrä esikuormituspenkereitä, joista osa puretaan painuma-ajan jälkeen ja korvataan kevennysmateriaalilla, kertoo hankkeen työpäällikkö Samuel Laitinen Kreatelta.

Hankkeeseen kuuluu myös kallioavoleikkauksia sekä kanaali- ja irtilouhintaa. Kreate aloittaa työt kohteessa viikolla 50 työmaa- ja varastoalueen perustamisella sekä työmaateiden rakentamisella. Ensi vuoden puolella töitä jatketaan pintamaan poistolla ja maanleikkauksilla.

Kierrätysmateriaalit osana rakentamista

Kestävään rakentamiseen ja raaka-aineiden viisaaseen käyttöön sitoutunut Kreate aikoo hyödyntää Hankasalontien rakentamisessa mahdollisimman paljon myös kierrätys- ja uusiomateriaaleja.

– Neitseellisen maa-aineksen korvaaminen kiertotaloustuotteilla lupien niin salliessa lisää infrarakentamisen ympäristöystävällisyyttä. Haluamme osaltamme keventää infrarakentamisen ympäristövaikutusta ja etsimme hankkeillamme aina mahdollisuuksia kierrätys- ja uusiomateriaalien käyttöön, summaa Laitinen.

Kreate tutkii muun muassa mahdollisuuksia käyttää Hankasalontien urakan tien rakennekerroksissa keräyslasista valmistettua vaahtolasimursketta ja kierrätetystä betonista ja tiilestä valmistettua mursketta.

Hankasalontien urakan tilaajana on Vihdin kunta ja urakkasumma lähes 10 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu kokonaisuudessaan viimeistään toukokuun 2025 loppuun mennessä.

Kreaten tilauskantaan tasaisesti rakennettavaa

Vihtiin rakennettavan Hankasalontien väyläurakan lisäksi Kreate on kasvattanut tilauskantaansa viime kuukausina myös muilla hankkeilla. Yhteensä tilauskantaan on kirjattu eri rakentamishankkeita lähes 40 miljoonalla eurolla.

– Siitä huolimatta, että olemme välttäneet tarpeettomia riskejä projektien hankinnassa, olemme voittaneet tarjouskilpailuja eri rakentamisen lajeissa myös loppuvuonna. Henkilöstömme on onnistunut hyvin ja suoriutumisemme on ollut tasaista koko rakentamisen markkinan laskusta ja rakennusalan vaikeasta tilanteesta huolimatta, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.

Kreaten tilauskantaa on kerryttänyt seitsemän miljoonan euron Tornion ratapihan rakentamisurakka, siltahankkeet Sastamalassa ja Tampereella sekä yksityissektorin teollisuushankkeet.

– Jatkamme vaativan infran rakentamista luottavaisin mielin. Hallituksen ja kuntien sekä vihreän siirtymän suunnitelmissa on lupaavia panostuksia infra-alalle, jotka toivottavasti siirtyvät myös tarjous- ja rakentamisvaiheeseen, Vikström toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa lähes 10 miljoonan euron sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Urakassa Kreate rakentaa Turunväylän pohjoispuolelle sijoittuvan Hankasalontien sekä siihen liittyvät poikkikadut.
Kreate allekirjoitti Vihdin kunnan kanssa lähes 10 miljoonan euron sopimuksen Hankasalontien urakan rakentamisesta. Urakassa Kreate rakentaa Turunväylän pohjoispuolelle sijoittuvan Hankasalontien sekä siihen liittyvät poikkikadut. (Kuvituskuva)
Sami Moilanen, Kreate Oy
Lataa
Hankasalontien urakkasopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana vasemmalta oikealle Vihdin kunnan tekninen johtaja Ville Könönen, hankkeen työpäällikkö Samuel Laitinen Kreatelta, väylärakentamisen yksikönjohtaja Sami Laakso Kreatelta, yhdyskuntatekniikan päällikkö Ermo Mattila Vihdin kunnasta sekä projektipäällikkö Janne Höyden Vihdin kunnasta.
Hankasalontien urakkasopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana vasemmalta oikealle Vihdin kunnan tekninen johtaja Ville Könönen, hankkeen työpäällikkö Samuel Laitinen Kreatelta, väylärakentamisen yksikönjohtaja Sami Laakso Kreatelta, yhdyskuntatekniikan päällikkö Ermo Mattila Vihdin kunnasta sekä projektipäällikkö Janne Höyden Vihdin kunnasta.
Hannu Virmalainen, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 274 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.

40 metrin syvyydestä Eiranrannan aurinkoon – Kreate urakoi Helenin uuden lämpöpumppulaitoshallin vaativat pohja- ja betonityöt22.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Kreate toimi pääurakoitsijana energiayhtiö Helenin Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen maanalaisen laitoshallin pohja- ja betonitöiden urakassa Helsingissä. Hyvin sujunut yhteistyö sai jatkoa ja Kreate nousi 40 metriä ylöspäin toteuttamaan myös jätevesipumppaamon maanpäällisen rakennuksen perustustyöt ja rakentamisen. Valmistuttuaan voimalaitos tuottaa helsinkiläisille puhdistetun jäteveden hukkaenergiasta hiilineutraalia kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä.

Kreatelle Mähkönsillan urakka – uusi betoninen palkkisilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli15.4.2025 16:19:38 EEST | Tiedote

Kreate Oy on allekirjoittanut 5,4 miljoonan euron sopimuksen Lieksan kaupungin kanssa Lieksanjoen ylittävän sillan uusimisesta. Uuden Mähkönsillan rakentamisen lisäksi Kreate purkaa nykyisen sillan sekä saneeraa katurakenteet ja hulevesiviemäröinnin. Arkkitehdin osallistuminen sillan suunnitteluun takaa sen, että marraskuussa 2026 liikenteelle avataan näyttävä silta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye