OYSin uusi F-rakennus etenee suunnitellusti – työmaalla vietettiin harjannostajaisia
Uudisrakennukseen rakennetaan tiloja muun muassa syöpätautien hoidolle ja eri erikoisalojen poliklinikoille.

Oulun yliopistollisen sairaalan uuden F-rakennuksen edistymistä juhlistettiin harjannostajaisilla torstaina 7.11.2023. Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan rakennuksen rakennustyöt käynnistyivät alkuvuodesta 2022 ja talo saavutti harjakorkeutensa alkusyksystä 2023.
”Työt ovat edenneet suunnitellusti, ja valmista on tarkoitus olla kesään 2025 mennessä,” OYS 2030 -uudistamisohjelman ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio kertoo.
Tällä hetkellä työmaalla työskentelee noin 230 henkeä muun muassa julkisivu-, talotekniikka- ja sisävalmistusvaiheen töiden parissa.
”Yhdessä on saavutettu merkittävä vaihe projektissa ja voidaan sen kunniaksi viettää välietappina varsinaisten rakentajien juhlaa. Paljon on vielä työtä jäljellä ennen kuin on valmista, mutta olemme aikataulussa", toimialajohtaja Frej Weurlander NCC:ltä summaa.
Rakennushankkeen toteutuksesta vastaa allianssikokoonpano, johon Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lisäksi kuuluu päätoteuttajana NCC Suomi Oy ja automaatiourakoitsijana Siemens Osakeyhtiö. Lisäksi hankkeen suunnittelusta vastaavat Ramboll Oy, A-insinöörit Oy, Granlund Oy sekä arkkitehtisuunnittelusta Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy, Lukkaroinen Arkkitehdit Oy ja UKI Arkkitehdit Oy.
Tiloja muun muassa syöpätautien hoidolle
F-taloon rakennetaan tiloja esimerkiksi sairaala-apteekille, laboratoriolle, syöpätautien vuodeosastoille sekä eri erikoisalojen poliklinikoille. Lisäksi taloon sijoittuu kuvantamista sekä sosiaali- ja toimistotiloja. Bruttoalaa kymmenkerroksisella talolla on noin 33 000 neliötä.
Rakennuksen pääsisäänkäynnin kautta tulee kulkemaan arviolta noin 600 potilasta ja 200 vierailijaa päivittäin. Kuten kaikki OYSin uudisrakennukset, myös F-rakennus on suunniteltu muunto- ja käyttöjoustavaksi sekä toiminnaltaan tehokkaaksi kokonaisuudeksi: toisiaan tukevat toiminnot ovat lähekkäin, ja kulkureitit on mietitty sujuviksi niin henkilöstön kuin asiakkaidenkin kannalta. Esimerkiksi syöpätautien hoito sujuvoittuu, kun jo aikaisemmin valmistunut E-rakennus eli sädehoitoyksikön uudisrakennus sijaitsee aivan naapurissa.
Uuden sairaalan kehittämisen tavoitteena on sairaalan toiminnan tuottavuuden ja hoidon vaikuttavuuden parantaminen. Uudistamisessa tavoitellaan säästöjä myös tilakuluissa muun muassa tilojen käyttöastetta, yhteiskäyttöisyyttä ja energiatehokkuutta parantamalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari-Pekka Tampio, ohjelmajohtaja, OYS 2030 -uudistamisohjelma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue. kari-pekka.tampio@pohde.fi, p. 040 151 4005.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme