Järjestöavustusten päätöksenteko etenee
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue avustaa järjestöjen yleishyödyllistä toimintaa taloudellisesti, kohdentamalla avustuksia järjestötoimintaan. Avustusyhteistyö tukee myöntämisperiaatteidensa mukaisesti hyvinvointialueen järjestämisvastuutehtävää eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä alueen väestön tarpeen mukaisesti ja vaikuttavuusperusteisesti. Järjestöjen palvelut täydentävät erityisesti hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävää toimintaa. Järjestöavustusten yleisistä myöntämisperiaatteista, avustuslajeista: kumppanuus- ja yleisavustus sekä päätöksentekoa tukevasta pisteytysjärjestelmästä päätettiin Tulevaisuus – ja kehittämislautakunnassa lokakuussa.
Avustushaku vuoden 2024 järjestöavustuksiin päättyi 3.11.2023. Määräaikaan mennessä hyvinvointialueelle saapui yhteensä 242 avustushakemusta, joista kumppanuusavustushakemuksia oli 35. Valtaosa hakemuksista saapui sähköisen hakujärjestelmän kautta. Järjestöjen toimintavuodelle 2024 hakemien avustusten määrä oli yhteensä lähes kahdeksan miljoonan euroa. Aluevaltuusto päättää 12.12.2023 hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion päätöksenteon yhteydessä järjestöavustuksiin käytettävissä olevasta määrärahasta, talousarvioesityksessä järjestöavustuksiin on varattu 2,58 miljoonaa.
Järjestötoiminnan avustusten pisteytysjärjestelmän ja hakemusten esikäsittelyn tarkoituksena on lähettää järjestöille tilannekuva hakemusten käsittelystä sekä tietojen täydentämispyyntöjä. Hakemukset, joiden ei ole katsottu täyttävän asetettuja avustuksen myöntämisperiaatteita ovat esikäsittelyn jälkeen saaneet tiedon, ettei hakemus täytä myöntämisen kriteereitä. Puutteellisten hakemusten tietojen täydentämispyyntöjä lähetettiin esikäsittelyn pohjalta useille järjestöille. Uuden hakujärjestelmän käyttöönotossa ilmeni myös haasteita ja osassa hakemuksista, erityisesti liitteiden toimittamisessa esiintyi teknisiä ongelmia. Järjestöillä on mahdollisuus täydentää hakemustaan.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää myönnettävistä avustuksista torstaina 14.12.2023. Järjestöillä on mahdollisuus täydentää puuttuvia tietojaan lähettämällä lisäselvitykset sähköisesti hyvinvointialueen kirjaamoon 8.1.2024 klo 15.45 mennessä, kirjaamo@luvn.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pilvi ÖstermanYhdyspintapäällikkö / Chef för kontaktytor
Puh:050 440 6714pilvi.osterman@luvn.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
Twitter: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Riksdagsledamöterna bekantade sig med Västra Nylands välfärdsområde – en central framgång var den ansvarsfulla ekonomiska nivåjusteringen28.4.2025 16:56:58 EEST | Tiedote
Riksdagsledamöterna bekantade sig med Västra Nylands välfärdsområde – en central framgång var den ansvarsfulla ekonomiska nivåjusteringen.
Kansanedustajat tutustuivat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen – keskeisenä onnistumisena talouden vastuullinen tasokorjaus28.4.2025 16:52:52 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä valtiovarainvaliokunnan kunta- ja hyvinvointijaosto vierailivat torstaina 24. huhtikuuta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kirkkonummen hyvinvointikeskuksessa järjestetyssä vierailussa aiheena olivat talouden vastuullinen tasokorjaus ja kotona asumista tukevat palvelut.
Översyn av välfärdsområdets budget för 2025 fortskrider28.4.2025 16:27:35 EEST | Tiedote
Ärenden gällande en översyn av budgeten, en ändring av förvaltningsstadgan och klimatprogrammets fortsatta åtgärder gick vidare till välfärdsområdesfullmäktiges förhandlingskommitté före de slutliga besluten.
Hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion tarkistus etenee28.4.2025 16:23:37 EEST | Tiedote
Talousarvion jatkotoimenpiteet, hallintosäännön tarkistaminen sekä ilmasto-ohjelman tarkistukset etenevät aluevaltuuston neuvottelutoimikuntaan ennen lopullisia päätöksiä.
Tanskan vanhusministeri tutustui hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluihin12.4.2025 11:58:07 EEST | Tiedote
Tanskan vanhusministeri Mette Kierkgaard vieraili Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella 10.4.2025 yhdessä Tanskan Suomen-suurlähettilään Jakob Nymann-Lindegrenin kanssa. Ministeri ja suurlähettiläs tutustuivat Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen toimintaan sekä hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluissa käytettävään teknologiaan, kuten lääkeautomaattiin ja etäkotihoidon palveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme