Kokoomuksen Salla: Suomi hakemaan enemmän EU-rahoitusta
Kokoomuksen kansanedustaja Aura Salla, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja suuren valiokunnan jäsen on huolissaan Suomen alisuoriutumisesta EU-rahoituksen hakemisessa.

Kokoomuksen kansanedustaja Aura Salla, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja suuren valiokunnan jäsen on huolissaan Suomen alisuoriutumisesta EU-rahoituksen hakemisessa.
"Tämä pätee yhtä lailla suoriin tukiin, lainoihin kuin lainatakauksiin. Yritykset ja eri alojen toimijat eivät selvästi ole tietoisia kaikista unionin tarjoamista mahdollisuuksista, eivätkä välttämättä tiedä, että rahoituksen hakemiseen on tarjolla tukea. Raportointivelvoite ja yhteistyökumppaneiden etsintä on myös koettu hankalaksi", Salla arvioi.
"Mahdollisuuksia hakea EU-rahoitusta löytyy runsaasti pienyrityksille, vihreään siirtymään, uusiin teknologioihin, tutkimukseen ja innovaatioihin. Eri rahoituslähteitä on myös mahdollista yhdistää. Lisätietoa ja tukea EU-rahoituksen hakemiseen on tarjolla suoraan osoitteessa https://www.eurahoitusneuvonta.fi/", Salla ohjeistaa.
"Suomen valtionhallinnon kannattaisi palkata työntekijöitä esimerkiksi Business Finlandin alle hakemaan rahoitusta suomalaisille yrityksille ja toimijoille sekä etsimään eurooppalaisia yhteistyökumppaneita", Salla ehdottaa.
Salla nostaa esille kolme rahoitusohjelmaa, Horisontti Eurooppa -ohjelman, Euroopan investointipankin (EIP) rahoituksen sekä InvestEU-takausohjelman, joita suomalaiset yritykset voisivat hyödyntää merkittävästi enemmän.
Horisontti Eurooppa -ohjelma on lähes sadan miljardin euron budjetillaan EU:n keskeinen tuki-instrumentti, jolla panostetaan tutkimukseen ja innovaatioihin. Suomen osuutta Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoituksesta on Sallan mukaan mahdollista kasvattaa, vaikka myönteistä kehitystä onkin nähty. Business Finlandin mukaan Suomeen on nykyisellä rahoituskaudella onnistuttu saamaan 663,4 miljoona euroa, mikä on 2,8 prosenttia koko Horisontti Euroopasta myönnetystä 23,7 miljardin rahoituksesta.
Euroopan investointipankki (EIP) tarjoaa rahoitusta innovaatioihin, pk-yritysten kehittämiseen, infrastruktuuriin ja ilmastotoimiin liittyviin hankkeisiin. Osana EIP-ryhmää toimii myös Euroopan investointirahasto (EIR), joka tarjoaa riskirahoitusta nimenomaan pk-yrityksille. EIP on tukenut Suomessa vuosina 2016–2020 yli 100 yrityksen, pankin ja julkisen sektorin investointihankkeita yhteensä 7,66 miljardin euron rahoituksella.
Lisäksi Salla nostaa InvestEU-rahoitusohjelman, jolla edistetään investointeja puhtaan teknologian ratkaisuihin EU:n myöntämillä lainatakauksilla. Ohjelma sisältää rahaston lisäksi InvestEU-neuvontakeskuksen sekä InvestEU-hankeportaalin. Tavoitteena on saada enemmän riskirahaa liikkeelle unionissa korkean tason investointeihin, joihin unioni antaa takauksen sekä houkutella mukaan mahdollisimman paljon yksityistä rahoitusta.
Suomessa muun muassa Finnvera, OP, Nordea ja LähiTapiola ovat lisänneet instrumentin omaan palvelutarjontaansa, jonka kautta myönnetään mm. ilmasto- ja ympäristölainoja yritysten vihreisiin investointeihin. Tätä mahdollisuutta ei ole vielä hyödynnetty odotetunlaisesti.
"Erilaista EU-rahoitusta on runsaasti tarjolla suomalaisille yrityksille ja toimijoille, kunhan aktiivisuutta löytyy, kriteerit täyttyvät ja hakemukset ovat kunnossa. Tässä meidän on tehtävä töitä sekä viestinnän, Suomen valtion tuen ja yritysten oman aktiivisuuden vahvistamiseksi. Kannustan kaikkia suomalaisia tahoja aktivoitumaan EU-rahoituksen hakemisessa", Salla rohkaisee.
Lisätietoja: Aura Salla, aura.salla@eduskunta.fi +358 50 433 8438
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aura SallaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Laiho: Eduskunta hyväksyi valinnanvapauskokeilun, lääkärille pääsy helpottuu yli 65-vuotiaille18.6.2025 16:11:55 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen Kela-korvauskokeilusta, jossa yli 65-vuotiaat voivat jatkossa päästä valitsemalleen yleislääkärille noin 28 euron asiakasmaksulla. Samalla määrätyt tutkimukset korvataan 50-prosenttisesti. Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten hoitoon pääsyä ja hyödyntää tehokkaammin yksityistä sote-kapasiteettia. Kokeilu luo myös ensimmäistä kertaa hintakaton Kela-korvattaviin lääkärikäynteihin.
Kokoomuksen Castrén: Arviointimenettelyllä turvataan asukkaiden palvelut – alueiden yhdistäminen ei automaattisesti edessä17.6.2025 17:02:43 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén painottaa, että hallituksen tavoitteena on turvata alueiden asukkaiden tarvitsemat palvelut: arviointimenettely ei automaattisesti tarkoita alueiden yhdistämistä.
Kokoomuksen Väyrynen: Arviointimenettely on mahdollisuus turvata palvelut Keski-Suomessa – Honkosen syytökset kohtuuttomia17.6.2025 15:55:49 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen korostaa, että arviointimenettelyn tavoite on ennen kaikkea varmistaa, että alueiden asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nyt ja tulevaisuudessa. Väyrynen korostaa, että tavoitteena ei ole alueiden yhdistäminen vaan se, että palvelut turvataan ja talous saadaan kestävälle pohjalle.
Kokoomuksen Laiho: Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen17.6.2025 13:42:07 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee uusia keinoja, joilla voidaan paremmin tukea hyvinvointialueita talouden tasapainottamisessa. Tavoitteena on, että jokainen alue onnistuu järjestämään laadukkaat sote-palvelut asukkailleen kestävästi ja tehokkaasti. Erityisesti halutaan tukea niitä alueita, jotka ovat jo tehneet rohkeita uudistuksia ja onnistuneet hillitsemään kustannusten kasvua.
Kokoomuksen Kaunisto: Hallituksen toimet vahvistavat kasvua – ”nyt hanskoja ei saa tiputtaa”16.6.2025 14:22:19 EEST | Tiedote
Suomen talous on kääntynyt kasvuun. Orpon hallituksen päätökset alkavat vaikuttaa: talous kasvaa, investoinnit lisääntyvät ja ostovoima vahvistuu. Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 3. varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kasvu on ainoa kestävä tie ulos velkaantumisesta. Juuri siksi hallitus ei jätä Suomen tulevaisuutta odottelun varaan, vaan tekee nyt ne ratkaisut, joilla suunta käännetään omilla päätöksillä vaikeassa maailmanajassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme