Lasten vaikuttamispäivässä visioitiin tulevaisuuden Vaasaa
Mikä on yleiskaava? Missä haluaisit asua ja miten Vaasassa liikutaan vuonna 2040? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat vaasalaiset viides- ja kuudesluokkalaiset lasten vaikuttamispäivässä hallintotalolla.

Lasten vaikuttamispäivinä 16.11. ja 21.11. vaasalaiset alakoululaiset pääsivät tutustumaan kaupungin päätöksentekoon Vaasan hallintotalolla. Mukana olivat Tervajoen koulun 5.-6.-yhdysluokka sekä Haga skolan 5. luokka.
Lapset pääsivät muun muassa tutustumaan Vaasan kaupungin yleiskaavaan 2040 ja kertoa siihen liittyen omia ideoitaan.
- Yleiskaavalla suunnitellaan koko kaupunkia. Sen tehtävänä on kaupungin eri toimintojen, kuten asutuksen, työpaikkojen, palvelujen sekä viher- ja virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen ja yhteensovittaminen, kertoo yleiskaavoittaja Lauri Ovaska.
Tervajoen koulun 5.-6.-luokan ideoita Vaasan yleiskaavaan 2040:
- Lisää palveluja Vähäänkyröön, esimerkiksi kauppakeskus ja kunnan palvelut
- Asuinalueet palvelujen lähelle Tervajoelle ja Vaasaan
- Vaasan ja Vähänkyrön alueella liikutaan vuonna 2040 yksityisautoilla ja julkisilla kulkuvälineillä, kuten paikallisjunalla ja vesitaksilla tai -bussilla
- Vuonna 2040 Vaasassa tuotetaan sähköä uusiutuvilla energialähteillä kuten tuulivoimalla, ääniaalloilla, puulla ja vesivoimalla. Ympäristö huomioidaan lajittelemalla roskat roskiin ja rakentamalla omajätteenkäsittelylaitosVähäänkyröön.
Haga skolan 5.-luokkalaisten ideoita Vaasan yleiskaavaan 2040:
- Vaasan parhaat nähtävyydet: Vanhan Vaasan rauniot, Vanha Vaasa
- Missä haluaisit asua vuonna 2040: kotona, Vanhassa Vaasassa, Gerbyssä, lähellä Öjbergetiä, Höstvedellä, Haapaniemellä
- Miten Vaasassa liikutaan ja matkustetaan vuonna 2040: lentävä auto, auto, bussi, kävellen
Lasten ideoita viedään eteenpäin
Lasten ehdotuksia ja ideoita käsitellään seuraavaksi muun muassa nuorisovaltuustossa sekä Vähänkyrön aluelautakunnassa. Vaikuttamispäivän antia pyritään myös mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään yleiskaavan suunnittelussa.
- Lapsilta saadut ajatukset ovat arvokkaita ja täydentävät hyvin muuta kaavan alkuvaiheessa käymäämme vuorovaikutusta, Ovaska kertoo.
Keväällä lasten raateja
Lasten vaikuttamispäivien lisäksi Haga skolan ja Tervajoen koulun oppilaat pääsevät keväällä osallistumaan lasten raatiin.
Lasten raati on uusi toimintamalli, jolla lasten näkökulmia tuodaan osaksi Vaasan kaupungin hankkeiden suunnittelua ja päätöksentekoa. Kouluille ja päiväkoteihin jalkautuvassa lasten raadissa lapset pääsevät kertomaan näkemyksiään ja ideoitaan kaupungin ajankohtaisiin hankkeisiin.
Vaasa mukana lapsiystävällinen kunta -mallissa
Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta –mallissa. Lasten oikeuksiin kuuluu, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tulla kuulluksi ja päästä vaikuttamaan häntä koskeviin asioihin.
Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Kahden vuoden kehittämistyön jälkeen kunta voi saada Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.
Miten lapset voivat vaikuttaa Vaasassa?
- Lasten vaikuttamispäivässä 5.-6.-luokkalaiset tutustuvat kaupungin päätöksentekoon sekä erilaisiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Järjestetään vuosittain loka-marraskuussa.
- Luokat vierailevat Vaasan hallintotalon valtuustosalissa, ja vierailun yhteydessä lapsilta voidaan kerätä mielipiteitä johonkin ajankohtaiseen kysymykseen esimerkiksi työpajan tai kyselyn avulla.
- Lasten raati on alakoululaisille ja päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettu vaikuttamiskanava, jossa voidaan tuoda kaupungin eri toimialojen ajankohtaisia aiheita lasten pohdiskeltavaksi ja keskusteltavaksi.
- Työpaja tapahtuu ryhmän omassa luokassa/tilassa ja sitä vetävät yhdessä kaupungin työntekijä ja ryhmän oma opettaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
lasten vaikuttamisen koordinaattori Helena Alanen, puh. 040 1374 547, helena.alanen@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Äitienpäivän kunniaksi kamarimusiikkia ja herkkuja – erikoistarjous ilahduttaa konserttivieraita5.5.2025 13:33:46 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä 11.5. Vaasan kaupunginorkesteri soittaa kamarimusiikkia kaupungintalolla. Juhlan kunniaksi yleisölle on tarjolla erikoistarjous: konserttilippu sekä väliajalla tarjoiltavat kahvi ja leivos yhteishintaan 25 €.
Finlands Järnvägsmuseum samlar in minnen om Vasabanan - en berättarverkstad i Kuntsi museum för modern konst 10.5 kl. 12–155.5.2025 13:26:35 EEST | Pressmeddelande
Som ett nationellt ansvarsmuseum samlar Finlands Järnvägsmuseum in material relaterat till järnvägar, inklusive immateriellt kulturarv som minnesberättelser. Finlands Järnvägsmuseum ordnar en berättarverkstad om Vasabanan i Kuntsi museum för modern konst lördagen den 10.5 kl. 12–15.
Suomen Rautatiemuseo kerää Vaasan rataan liittyvää muistitietoa – tarinatyöpaja Kuntsin modernin taiteen museossa 10.5. klo 12–155.5.2025 13:26:32 EEST | Tiedote
Suomen Rautatiemuseo valtakunnallisena vastuumuseona kerää kokoelmiinsa rautateihin liittyvää aineistoa, myös aineetonta kulttuuriperintöä, kuten muistitietoa, ja toteuttaa Vaasan rautatiehen liittyvän tarinatyöpajan Kuntsin modernin taiteen museon tiloissa lauantaina 10.5 klo 12–15.
Fortfarande oklart vem som blir den nya caféföretagaren i Metviken5.5.2025 12:24:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad fattade i slutet av april beslut om den nya företagaren för caféet i Metviksparken. Efter beslutet upptäcktes det emellertid oklarheter i anbudsförfrågan och staden bestämde sig för att avbryta upphandlingen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme