Poriin uusi oikeustalo – rakennuksen peruskivi muurattiin
Pori saa uuden oikeustalon kymmenen vuoden odotuksen jälkeen, kun uusi rakennus valmistuu vuonna 2025. Allianssimallilla toteutettavan hankkeen rakentaa Hartela ja rakennuttamisesta vastaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt. Rakennushankkeen yksi merkittävä etappi saavutettiin tänään 8. joulukuuta, kun rakennuksen peruskivi muurattiin perinteisin juhlallisuuksin.

Alkuvuodesta 2025 valmistuvaan rakennukseen tulevat tilat Satakunnan käräjäoikeudelle, Ulosottolaitokselle, Syyttäjälaitokselle, Vaasan hovioikeuden istunnoille sekä oikeusavun ja edunvalvonnan käyttöön. Tavoitteena on keskittää nykyisin eri osoitteissa sijaitsevat oikeushallinnon toiminnot Porissa samoihin tiloihin ja tarjota toimijoiden asiakkaille palvelut yhdestä paikkaa.
”Peruskiven muurauksella juhlistamme merkittävän julkisen rakennuksen hanketta, jossa toteutetaan oikeushallinnon toimijoille hyvä ja toimiva, nykyaikaista oikeudenhoitoa tukeva työympäristö. Uuden toimitalon suunnittelu perustuu oikeushallinnon työympäristö- ja toimitilakonseptiin, joka on laadittu yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen, sen kumppaneiden ja oikeushallinnon kanssa. Konseptin mukaisesti tilat tukevat uusia työnteon tapoja ja digitalisaatiota”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Riitta Juutilainen.
Uudisrakennus toteutetaan valtion omistamalle ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimalle tontille, jolla sijaitsee vanha oikeustalo. Vanha oikeustalo on käytössä uudisrakennuksen valmistumiseen saakka, minkä jälkeen se puretaan.
”Uuteen oikeustaloon muuttavat virastot saavat käyttöönsä nykyaikaiset ja turvalliset toimitilat, jotka sijaitsevat Porin kaupungissa keskustan alueella. Arvostan sitä, että tilojen käyttäjät on otettu mukaan oikeustalon ja etenkin istuntosalien suunnitteluun. Erityisellä innolla käräjäoikeuden henkilökunta odottaa pääsevänsä käyttämään oikeustalon uusia istuntosaleja, jotka varustellaan ajantasaisella ja kaikkia asianosaisia palvelevalla tekniikalla. Parannus nykyiseen tilanteeseen tulee olemaan huomattava”, kertoo Satakunnan käräjäoikeuden laamanni Jaana Helander.
Rakentamisessa on ympäristöasiat huomioitu kattavasti
Suunnittelussa ja rakentamisessa on painotettu muun muassa pitkäikäisiä ratkaisuja ja tilojen muunneltavuutta. Ympäristöasiat otetaan huomioon niin rakentamisessa kuin rakennuksen käytössä. Työmaa on esimerkiksi päästötön ja vanha oikeustalo puretaan kestävä purkaminen -toimintamallin mukaisesti, johon Senaatti-kiinteistöt on sitoutunut. Porin oikeustalossa käytetään myös vähähiilistä betonia.
”Asetamme kaikkiin yli kahden miljoonan euron rakennushankkeisiimme päästövähennystavoitteet. Uudisrakennuksissa tavoitteenamme on 25 prosenttia pienempi hiilijalanjälki niin sanottuun normaaliin rakentamiseen verrattuna”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Tarja Hietamäki.
Oikeustalon katolle toteutettava aurinkovoimala tuottaa osan talon tarvitsemasta sähköstä. Rakennuksen suunnittelussa on katsottu pitkälle tulevaisuuteen ja huomioitu myös tontin sijainti Kokemäenjoen varrella. ”Mahdolliset tulvariskit on otettu huomioon siten, että rakennukseen tulee korkeampi sokkeli eikä kellaria lainkaan”, kertoo Hietamäki.
Senaatti-kiinteistöjen allianssikumppanina ja urakoitsijana toimii Hartela.
”Allianssimalli urakkamuotona on osoittautunut erinomaiseksi toteutustavaksi hankkeessa. Allianssimallin vahvuudet korostuvat, kun kaikki osapuolet työskentelevät yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja ratkovat haasteita yhdessä. Olemme iloisia siitä, että tämä on jo toinen oikeustalohanke, jonka toteutamme Senaatille, mikä osoittaa luottamusta osaamiseemme”, sanoo aluejohtaja Lauri Piitari Hartelasta.
Rakennuksen pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy. Rakennuksen laajuus on 5 400 m2 ja kustannusarvio 23 milj. euroa.
Kuva Arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Lauri PiitariHartela Länsi-Suomi
Puh:040 775 8545lauri.piitari@hartela.fiTietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartelalla Suomen tyytyväisimmät asiakkaat talonrakennusurakoinnissa28.4.2025 06:11:12 EEST | Tiedote
Hartela on saavuttanut ykköspaikan EPSI Rating Talonrakennusurakointi 2024 -tutkimuksessa, jossa se arvioitiin ammattimaisten rakennuttajien näkökulmasta pääurakoitsijoiden kärkisijalle.
Hartela ja Turun kaupunki ovat sopineet Linnakaupungin monitoimitalon uudisrakennushankkeen toteuttamisesta allianssimallilla3.4.2025 13:37:49 EEST | Tiedote
Hankkeen vuoden mittainen kehitysvaihe käynnistyy huhtikuussa 2025. Rakennustyöt aloitetaan keväällä 2026 ja valmis monitoimitalo luovutetaan tilaajan käyttöön elokuussa 2028.
Hartelan vuosi 2024: Vahva tulos haastavassa markkinassa, uusi strategia ja tytäryhtiörakenteen muutos19.3.2025 10:25:53 EET | Tiedote
Vuosi 2024 oli Hartelalle onnistunut niin taloudellisten mittareiden kuin vastuullisuusteemojen osalta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 päivitetyllä strategialla ja vahvalla tilauskannalla.
Hartela rakentaa vähittäiskauppaketju Julalle ensimmäisen myymälärakennuksen pääkaupunkiseudulle13.3.2025 08:00:19 EET | Tiedote
Hanke on laajuudeltaan lähes 3 000 neliötä, josta varsinaista myymäläpinta-alaa on yli 2 000 neliötä. Hankkeen rakentaminen on alkanut maaliskuussa ja sen odotetaan valmistuvan loppuvuonna 2025. Julan myymälärakennuksen hanke on Hartelan omaperusteinen toimitilahanke.
Hartelalta hyvä tulos haastavassa markkinassa29.1.2025 15:35:38 EET | Tiedote
Rakennusyhtiö Hartela teki vuonna 2024 hyvän 9,0 M€ liiketuloksen asuntomarkkinan alakulosta huolimatta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 vahvalla taseella, hyvällä likviditeetillä ja korkealla omavaraisuusasteella. Myös tilauskanta oli vahva, vaikka yhtään RS-kohdetta ei ollut rakenteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme