Miesten futsalmaajoukkueen MM-karsintaottelu Armeniaa vastaan on peruttu
MM-karsintojen Elite Round -vaiheen ottelu Suomi – Armenia oli määrä pelata Vantaan Energia Areenalla keskiviikkona 20. joulukuuta.

Armenian jalkapalloliitto on ilmoittanut Suomen Palloliitolle, että Armenian joukkue ei tule osallistumaan Elite Roundin päätösotteluun Suomea vastaan. Tästä syystä ottelu on jouduttu perumaan.
Lippuja ostaneisiin tullaan olemaan sähköpostitse yhteydessä ensi viikon aikana lippurahojen palautuksiin liittyen.
Armenian luovutuksesta seuraavat sanktiot sekä vaikutukset sarjataulukkoon vahvistuvat UEFA:n toimesta myöhemmin.
Suomi ja Armenia kohtasivat Elite Roundilla aiemmin syyskuussa Jerevanissa. Tuolloin 2–3-vierasvoittoon päättyneen ottelun lopputulos muutettiin UEFA:n päätöksellä Suomen eduksi lukemiin 0–5, koska Armenia oli peluuttanut ottelussa edustusoikeudettomia pelaajia.
Myös Suomen kaksi ottelua Georgiaa vastaan on muutettu Suomen 5–0-voitoiksi edustusoikeudettomien pelaajien peluutuksesta johtuen.
Edustusoikeudettomiin pelaajiin liittyvät protestit ovat nostaneet Suomen Elite Roundin E-lohkon toiselle sijalle. Lohkoa kolmen pisteen erolla johtava Portugali isännöi Suomea 15. joulukuuta Coimbrassa. Yle TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä.
Viiden Elite Roundin lohkon voittajat pääsevät suoraan MM-lopputurnaukseen. Neljä parasta lohkokakkosta pelaavat huhtikuussa 2024 kaksiosaisen MM-jatkokarsinnan, josta aukeaa vielä kaksi paikkaa Uzbekistanissa syksyllä 2024 pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
Kuva: Jyri Sulander / SPL
Lisätiedot:
SUOMEN PALLOLIITTO
Jyrki Filppu, futsalpäällikkö
jyrki.filppu@palloliitto.fi
040 823 5246
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Akkreditointi Huuhkajien kesäkuun MM-karsintaotteluihin5.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Hollannin (7.6.) ja Puolan (10.6.) Helsingin Olympiastadionilla.
Akkreditointi naisten EM-kisoihin sulkeutuu 7.5. – Akkreditointi Helmareiden kesäkuun Serbia-otteluun avattu30.4.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Helmarit pelaa heinäkuussa EM-lopputurnauksessa Sveitsissä. Suomi kohtaa Serbian viimeisessä kotiottelussaan ennen EM-kisoja.
Akaa Futsal voiton päässä mestaruudesta – Naisten Futsal-Liigan finaalit alkavat lauantaina25.4.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Futsal-Liigoissa on käsillä ratkaisuhetket.
Helmarit kohtaa Hollannin EM-kisojen kenraalissa25.4.2025 13:20:00 EEST | Tiedote
Suomi valmistautuu heinäkuun alussa käynnistyvään EM-lopputurnaukseen Leeuwardenissa 26. kesäkuuta pelattavalla maaottelulla Hollantia vastaan.
Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi24.4.2025 13:40:00 EEST | Tiedote
Feyenoordin maalivahtivalmentaja Jyri Nieminen liittyy Huuhkajien valmennusryhmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme