Puunpolton päästöt jäävät leijumaan naapurustoon pakkasella
13.12.2023 08:43:41 EET | HSY | Tiedote
HSY:n mittausten mukaan puunpoltto heikentää pääkaupunkiseudun pientaloalueiden ilmanlaatua varsinkin kylminä talvi-iltoina. Silloin savupiipusta tupruavat päästöt eivät pääse laimenemaan, vaan ne jäävät leijumaan matalalle pihapiipiireihin. Puunpoltosta syntyy erityisesti pienhiukkasia ja PAH-yhdisteitä, jotka ovat haitallisia ihmisen terveydelle.

Sääolot ja puunpolttotavat vaikuttavat päästöjen määrään
Tulisijojen käyttö aiheuttaa savua eli päästöjä ilmaan. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mittausten mukaan puunpoltossa syntyy muun muassa runsaasti pienhiukkasia ja syöpäriskiä lisääviä PAH-yhdisteitä. Puunpolton savuhaittoihin vaikuttavat erityisesti sääolosuhteet sekä se, miten oikeaoppisesti kukin polttaa puuta.
- Vaikka suurin osa ihmisistä ei kärsikään puunpolton savuista, voivat savut aiheuttaa esimerkiksi astmaatikoille vakavia oireita. Savut voivat kulkeutua ulkoa myös sisätiloihin, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.
Jos sää on tuulinen, puunpoltosta syntyvät ilmansaasteiden pitoisuudet jäävät alhaisemmiksi. Silloin ilmansaasteet pääsevät laimenemaan helpommin kuin kovalla pakkasella. Myös omat puunpolttotavat vaikuttavat oleellisesti siihen, kuinka paljon haitallisia päästöjä pääsee naapurustoon.
- Kukin voi vaikuttaa oman asuinalueensa ilmanlaatuun. Kun opettelee polttamaan puuta mahdollisimman oikeaoppisesti, sillä on suuri merkitys päästöjen määrään. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa puuta eikä minkäänlaisia roskia, kuten maitotölkkejä tai muovikääreitä, Väkevä opastaa.
Vinkit vähäpäästöiseen puunpolttoon
Väkevä antaa kahdeksan tehokasta vinkkiä siihen, miten kukin voi vähentää puunpoltosta aiheutuvia haitallisia päästöjä.
- Käytä vain kuivaa puuta. Älä polta koskaan roskia.
- Noudata oman tulisijasi käyttöohjeita.
- Poista tuhkat tulipesästä ja arinan alta. Varmista, että hormi vetää kunnolla.
- Lado puut väljästi vaakatasoon.
- Täytä tulipesästä korkeintaan puolet. Polta puut useassa erässä.
- Sytytä puut päältä tai yläosasta ellei käyttöohjeet neuvo toisin.
- Varmista, että palaminen saa tarpeeksi ilmaa.
- Tarkkaile piipusta tulevan savun väriä. Mitä vaaleampi väri, sitä puhtaammin puu palaa.
Lisätietoa: Vinkit vähäpäästöiseen puunpolttoon: poltapuhtaasti.fi
Yhteyshenkilöt
Väkevä OutiIlmansuojeluasiantuntijaHSY / ilmansuojeluyksikkö
Puh:045 635 7698outi.vakeva@hsy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
HSY – Puhtaasti parempaa arkea
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa etäluettavien vesimittarien asennukset syksyllä 202624.4.2026 10:18:11 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY siirtyy käyttämään asiakkaiden vedenkulutuksen mittauksessa etäluettavia vesimittareita. Kaikki HSY:n toiminta-alueen 85 000 perinteistä vesimittaria korvataan etäluettavilla vesimittareilla. Vesimittarit vaihdetaan kiinteistöihin syksystä 2026 alkaen vaiheittain noin viidessä vuodessa. HSY:n hallitus teki kokouksessaan 24.4.2026 hankintapäätöksen etäluettavista vesimittareista ja niiden takaiskuventtiileistä.
HSY saneeraa vesihuoltoa Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä24.4.2026 10:17:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuoltoverkoston saneerauksen Helsingin Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä. Työt kestävät toukokuun lopusta joulukuuhun 2026.
HSY:n hallituksen päätökset 24.4.2026 – etäluettavat vesimittarit ensimmäisiin kohteisiin24.4.2026 10:17:15 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen perusparannuksen ja kapasiteetinnoston hankesuunnitelman päivitys - etäluettavat vesimittarit ja niihin sopivat takaiskuventtiilit hankitaan Effectio Oy:ltä, LoRaWAN Kamstrup A/S Finland:lta ja Kaiko Oy:ltä - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen vedenottamon saneerauksen rakennusurakoitsijaksi valittiin Peab Industri Oy - Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneeraamisen urakoitsijaksi valittiin Tieluiska Oy - 140-770 litran jäteastiat hankitaan Finncont Ympäristötuotteet Oy:ltä ja Molok Oy:ltä. Hallitus sai tiedoksi pääkaupunkiseudun hiilitaseselvityksen, josta käy ilmi maankäyttösektorin hiilivarastot ja -taseet. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Lisätietoa aiemmista sekä muista käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta, ja ne julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 24.4.2026 – etäluettavat vesimittarit ensimmäisiin kohteisiin22.4.2026 07:35:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 24.4.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen perusparannuksen ja kapasiteetinnoston hankesuunnitelman päivitys - etäluettavien vesimittareiden ja niihin sopivien takaiskuventtiilien hankinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen vedenottamon saneerauksen rakennusurakoitsijan valinta - Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneeraamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun hiilitaseselvityksen, josta käy ilmi maankäyttösektorin hiilivarastot ja -taseet. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen etäluettavista vesimittareista sekä Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneerauksesta. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa H
Jorvaksen ja Ämmässuon Sortti-asemat palvelevat huhti–toukokuussa neljänä lauantaina20.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HSY pitää Jorvaksen ja Ämmässuon Sortti-asemat auki neljänä lauantaina huhti–toukokuussa. Lisäaukiolot helpottavat kevätsiivouksia ja sujuvoittavat Sortti-asemilla asiointia vilkkaimpaan aikaan. Lisäksi Kivikon, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemat ovat avoinna viikonloppuisin vuoden ympäri: Kivikko lauantaisin kello 11–18 sekä Konala ja Ruskeasanta lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–18.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme