ABC Nastolan ravintola ja market uudistettiin asiakkaidensa tarpeisiin vastaavaksi, nykyaikaiseksi liikennemyymäläksi
ABC Nastolan kokonaisvaltainen sisätilauudistus on valmis. Uudistuksen myötä haluttiin panostaa erityisesti runsaampaan ravintolatarjontaan, ravintolan viihtyisyyteen sekä nopeampaan ja helpompaan asiointiin. Uudistunut liikennemyymälä vastaa entistä paremmin asiakkaidensa tarpeisiin. Uusittu ABC Nastola avattiin maanantaina 11.12.2023 ja virallisia avajaisia vietetään lauantaina 16.12.

ABC Nastolan kokonaisvaltainen uudistaminen aloitettiin marraskuun lopulla sisätilaremontilla. Liikennemyymälän sisätilat uusittiin, ravintolan sisustusta päivitettiin viihtyisämmäksi ja kylmälaitteet vaihdettiin ympäristöystävällisiin. Uudistustyöt jatkuvat vielä keväällä 2024, jolloin Osuuskauppa Hämeenmaan vastuullisuusstrategian mukaisesti liikennemyymälän katolle asennetaan aurinkopaneelit ABC:n toiminnan sähkötarpeisiin. Uudistuksen myötä ABC Nastolasta tulee asiakkaidensa tarpeiden mukainen, houkutteleva liikennemyymälä.
Liikennemyymälän ravintola uudistettiin. Nouto- ja salaattipöytien tarjontaa monipuolistettiin ja niiden rinnalle tuotiin myös suosittu ABC Pizzapöytä. Uudistettu salaattipöytä tarjoaa entistä runsaammin vaihtoehtoja myös kevyempään ruokailuun.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisempia vaihtoehtoja ja ratkaisuja päivittäiseen ravintolaruokailuun, joten toimme perinteisen ABC Noutopöydän rinnalle ABC Pizzapöydän. Tämä uudistus tulee vastaamaan paremmin Nastolan alueen lounasruokailijoiden ja perheellisten ravintolapalveluiden tarpeisiin, kertoo ABC-ryhmäpäällikkö Sami Kovanen.
Uudistus on otettu myös henkilökunnassa hyvin vastaan – uusitut tilat lisäävät viihtyvyyttä ja parannettua asiakaskokemusta.
– Henkilökuntamme on odottavin, iloisin mielin, kun pitkästä aikaa saadaan Nastolan ABC:lle jotain ihan uutta ja modernia! Market siirtyy osittain uuteen paikkaan ravintolan puolelle, johon saadaan lisättyä myös järkevä valikoima take away -tuotteita, kertoo ABC-aluepäällikkö Marjo Vainio.
Myös marketia uudistettiin marketin pohjaratkaisua muuttamalla. Market tiivistettiin ravintolasalin puolelle, jolloin valikoima pieneni, mutta vastaa päivitettynä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Muun muassa nopeat välipalat ja juomat ovat entistä helpommin saatavilla. Päivittäistavaraostoksia tekeville ABC Nastolan läheltä löytyvät edelleen S-market Villähde sekä Sale Ersta.
– Nastolan asiakkaat hakevat meiltä nopeasti enimmäkseen täydennysostoksia, kuten juomia, snäksejä ja muita helposti autoon ostettavia tuotteita, ja tähän haluamme panostaa, Kovanen kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Marjo VainioABC-aluepäällikköOsuuskauppa Hämeenmaa
marjo.vainio@sok.fiSami KovanenABC-ryhmäpäällikköOsuuskauppa Hämeenmaa
Puh:050 344 1462sami.kovanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Prisman tulo Heinolaan etenee – rakentamisvaihe työllistää yli 200 henkilöä5.6.2025 16:01:19 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Heinolan Prisman kaavasta tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan kaavaa valmisteltaessa ei ole menetelty lainvastaisesti eikä virheellisesti.
Hämeenmaa lahjoittaa 100 000 euroa LUT-yliopistolle4.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Lahden-Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT laajentaa kauppatieteellisen alan koulutustarjontaa Lahdessa. Yliopisto on suunnitellut aloittavansa kandidaatin tutkintoon johtavan Bachelor in Digital Business -koulutusohjelmansa syksyllä 2026.
S-market Sokos uudistuu – myymälä suljettu kesä-heinäkuun ajan2.6.2025 12:43:35 EEST | Tiedote
S-market Sokos on suljettuna mittavien uudistustöiden ajan 5.6.–31.7. Täysin uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 1. elokuuta.
Foodora-toimitukset alkavat Sale Metsäpellosta ja Sale Karavaanista23.5.2025 11:05:00 EEST | Tiedote
Sale Metsäpelto Lahdessa ja Sale Karavaani Riihimäellä aloittavat Foodora-toimitukset tiistaina 27. toukokuuta. Foodora-yhteistyön laajentamisella haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.
Osuuskauppa Hämeenmaan vaaleissa annettiin lähes 30 000 ääntä – liki puolet edustajistoon valituista on uusia22.5.2025 10:05:00 EEST | Tiedote
Hämeenmaan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 29 918 ääntä. Äänensä antoi 17,3 % Hämeenmaan asiakasomistajista, ja äänistä 32,8 % annettiin sähköisesti. Edustajistoon valittiin 45 jäsentä, joista 19 on uusia jäseniä. Edustajiston jäsenet toimivat äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja ovat osuuskaupan toiminnan ja alueellisen kehittämisen tukena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme