Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry

Kansallinen korkeakoulupolitiikka on korvautunut yksittäisten aluetoimijoiden vallalla

Jaa

Orpon hallitusohjelman korkeakoulupolitiikka lähtee tavoitteesta, jossa sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot ovat vahvoja strategisia toimijoita. Ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiömuotoisia toimijoita, joita ohjaa ensisijaisesti ammattikorkeakoululaki. Osakeyhtiömuotoisuus tarkoittaa kuitenkin tällä hetkellä moninaisia omistajajärjestelyjä, joita tehdään ammattikorkeakouluja kuulematta ja osallistamatta. Opetus- ja kulttuuriministeriön on käynnistettävä välittömästi toimet, joiden avulla ammattikorkeakoulujen autonomian suojaa vahvistetaan.

Vaasassa kaupunki, Pohjanmaan kauppakamari ja yliopisto ovat käynnistäneet yhdessä selvitystyön Vaasan ammattikorkeakoulun osakkeiden myymisestä Vaasan yliopistolle. Ammattikorkeakouluyhteisö on ollut sivussa keskustelusta eikä rakenteelliset pyrkimykset ole huomioinut Vamk:n kehittymisintressejä. On selvää, ettei tällä tavoin rakenneta kestävää yhteistyötä. 

Korkeakoulutuksemme on vapaalaskussa, jossa järjestelmän kehittäminen on jätetty alueellisten toimijoiden temmellyskentäksi. Tällä voi olla ennakoimattomia seurauksia alueelle jäävien osaajien ja tutkimus- ja kehittämistyön profiilin kannalta.

Ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöinä päätyneet alueellisen vallankäytön välineeksi ja kauppatavaraksi. Omistajajärjestelyt on nähty mahdollisuutena toteuttaa eri toimijoiden tavoitteita. Ammattikorkeakoululaki tunnistaa selvästi, mikä on ammattikorkeakoulun toiminnan tarkoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävänä on varmistaa, että ammattikorkeakouluilla on mahdollisuus toteuttaa kaikkia lainmukaisia tehtäviä täysimääräisesti ja itsenäisesti.

Tämä tarkoitus ja tehtävä ei kuitenkaan näytä aina kiinnostavan omistajaa. Ammattikorkeakoulujen toiminnan ja talouden autonomian rajoja selvittäneestä tutkimuksesta käy ilmi useita eri omistajiin ja omistajarakenteisiin liittyviä ongelmallisia piirteitä. Selvitys tuo ilmi, että omistajaohjaus ei ole nyt täysin lainmukaista ja asiallista. Osakeyhtiön hallituksen täytyy kaikissa olosuhteissa aina toimia varmistaen osakeyhtiön etu.

Opetus- ja kulttuuriministeriön on käynnistettävä välittömästi toimet, joiden avulla ammattikorkeakoulujen autonomian suojaa vahvistetaan. Ammattikorkeakoulujen omistajaohjaukselle on laadittava kattava ohjeistus ja esteellisyysohjeet muun muassa hallitustyöskentelylle. Samoin lainsäädäntöä on vahvistettava tukemaan ammattikorkeakoulujen autonomiaa selvityksen osoittamassa suunnassa.

Suomi haasteineen tarvitsee yhä kipeämmin korkeakoulutusta kilpailukykymme vahvistamiseen. Nyt tarvitaan molempien korkeakoulusektoreiden vahvuudet käyttöön täysimääräisesti. Yhteistyön on oltava molempien vahvuudet tunnistavaa ja tasavertaista. Ammattikorkeakoulut tarvitsevat autonomiansa antaakseen Suomelle, alueelle, yrityksille ja yhteisöille sen mitä ne tarvitsevat.

Lisätietoa:

Vaasan kaupunki ja Pohjanmaan kauppakamari selvittävät VAMKin osakkeiden myymistä Vaasan yliopistolle (STT Info)

OAJ:n selvitys: Ammattikorkeakoulujen omistusvallan keskittymisessä on suuri riski (OAJ)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Ammattikorkeakoulut tarvitaan mukaan kehittämään tohtorikoulutusta ja tutkijoiden urapolkuja3.5.2024 09:21:20 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee kansalliseen TKI-tavoitteeseen päästäkseen aivan uudenlaisia toimintatapoja, koska vanhat rakenteet harvoin synnyttävät radikaalisti uutta. Nyt tarvitaan ennen kaikkea laajasti yhteiskuntaan lisää tuottavuutta ja talouskasvun siemeniä. Suomi tarvitsee ammattikorkeakouluja työelämäläheisten soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan periaatteille rakentuvien tohtorikoulutusmallien ja tutkijoiden urapolkujen rakentamiseen. Tohtorikoulutusohjelmia rakennetaan ammattikorkeakouluihin jo nyt eurooppalaisten kumppaneiden kanssa.

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta16.4.2024 17:04:31 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia hallitusohjelmassa jo tehtyjen leikkausten lisäksi. Suomen tavoitteet nostaa voimakkaasti nuorten aikuisten koulutustasoa sekä TKI-rahoituksen kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta edellyttävät, että korkeakoulujen perusrahoituksen taso turvataan nykyistä paremmin. Uusi TKI-rahoitus tulee kohdentaa sellaiseen rahoitukseen, jotka edellyttävät yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle - Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu19.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta ammattikorkeakoulut voivat kehittää koulutustaan, lisätä opiskelijaliikkuvuutta ja vahvistaa kyvykkyyksiään EU:n tutkimusrahoituksen saannon kasvattamiseksi. Tulevat eurovaalit ovat ammattikorkeakoulujen tulevaisuudelle siksi elintärkeät. Arene johtaa myös seuraavat kaksi vuotta eurooppalaista kattojärjestöään UAS4EUROPE-verkostoa.

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista11.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta. Sen perustana tulisi olla tasavertaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot, niiden omat roolit ja lakisääteiset tehtävät. Vahvasti profiloitunut ja itsenäisiin korkeakouluihin nojaava korkeakoulujärjestelmä on koko Suomen etu ja hallituksen koulutus- ja TKI-tavoitteiden toteutumisen edellytys. Nyt tarvitaan kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista, jotta turvaamme Suomen kilpailukyvyn osana eurooppalaista korkeakoulutusaluetta. Muutoin alueelliset ratkaisut saattavat heikentää ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä merkittävästi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye