Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Kymenlaakson Sähköverkko antaa asiakkailleen yli kaksi miljoonaa euroa alennusta joulukuun sähkölaskuista

Jaa

Yhtiö ei laskuta asiakkailtaan sähkön verkkopalvelun perusmaksua joulukuussa 2023. Perusmaksun laskuttamatta jättämisen taustalla on Fingridin päätös, jonka mukaan kantaverkkoyhtiö ei peri vuonna 2023 kaikkia suunniteltuja verkkopalvelumaksuja verkkoyhtiöiltä.

Kymenlaakson Sähköverkko siirtää tätä hinnan alennusta asiakkaidensa hyväksi jättämällä laskuttamatta joulukuun perusmaksut.

- Haluamme kohdistaa perusmaksun alennuksen asiakkaillemme talviaikaan, jolloin sähkön kulutus on korkeaa ja sähkölaskut suurimmillaan, sanoo toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen Kymenlaakson Sähköverkolta. Kymenlaakson Sähköverkolle kustannus on yli kaksi miljoonaa euroa.

Asiakkaan ei tarvitse tehdä asian suhteen mitään toimenpiteitä. Hyvitys huomioidaan sähkön verkkopalvelulaskulla automaattisesti. Asiakkaiden laskuissa hyvitys näkyy tammikuusta 2024 alkaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kymenlaakson Sähköverkko Oy harjoittaa verkkoliiketoimintaa neljän maakunnan alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Uudellamaalla. Sähköverkomme on yli 13 000 kilometrin pituinen ja toimitamme sähköä koteihin ja yrityksiin yli 100 000 asiakkaalle. Tavoitteenamme on turvata häiriötön sähkönjakelu vuoden jokaisena päivänä. Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti entistä paremmaksi ja investoimme vuosittain noin 15 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja uudistamiseen. Kymenlaakson Sähköverkko Oy on Kymenlaakson Sähkö Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernissamme työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Toimipisteemme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye