The Hollies ja Grymlings -yhtyeissä vaikuttanut Mikael Rickfors saapuu Suomeen
Kansainvälisen uran The Holliesin kanssa tehnyt ja sekä soolourallaan, että Grymlings-yhtyeen kanssa menestystä niittänyt Mikael Rickfors esiintyy Kannusalissa keskiviikkona 24. huhtikuuta.

Yli 50 vuotta kestäneen uran tehnyt Mikael Rickfors on lähes legenda jo eläessään. Hän on tehnyt kansainvälisen uran The Holliesin kanssa 1970-luvulla ja yltänyt suurmenestykseen Ruotsissa sekä soolo- että Grymlings-yhtyeen kanssa tekemillään levyillä. Hänen kappaleitaan ovat esittäneet muun muassa Percy Sledge, Cindy Lauper, Carlos Santana ja Richie Havens.
Musiikkialalla ja kollegoiden kesken Mikael Rickforsia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista ja Ruotsin ainoana todellisena soullaulajana.
Kannusalissa Mikael esiintyy Louise Raederin ja Jonatan Stensonin kanssa. Intiimissä konsertissa kuullaan tunnettuja kappaleita The Holliesin ajalta, muita Rickforsin hittejä, esimerkiksi ”Mitt bästa för dig” ja ”Vingar”. Lisäksi kuullaan artistin esittämiä suosittuja versiointeja, muun muassa ”When a man loves a woman” kappaleesta.
Luvassa on artistin ensimmäinen vierailu Etelä-Suomessa sitten 1980-luvun.
Mikael Rickfors esiintyy Kannusalissa keskiviikkona 24. huhtikuuta.
Liput ennakkoon 35/29 euroa + tilausmaksu (alkaen 1,50 €) Lippupisteestä ja tuntia ennen tapahtuman alkua ovelta mikäli jäljellä.
Kannusali, Kannusillankatu 4, 02770 Espoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lani NordlundKannusali
lani.nordlund@espoo.fiRobert HagnäsRama Sound
Puh:0400764218info@ramasound.comKuvat
Linkit
Espoon kaupungin kulttuuritaloihin ja -palveluihin kuuluu Espoon kulttuurikeskus, Sellosali, Kannusali, Lasten kulttuurikeskus Aurora sekä Näyttelykeskus WeeGee. Kulttuuritalot ja -palvelut on osa kulttuurin tulosyksikköä, joka vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 21.8.202521.8.2025 19:56:25 EEST | Pressmeddelande
På torsdagen hade nämnden Svenska rum sitt första möte efter sommarpausen. På mötet beslutade nämnden bland annat om att införa en idrottslinje vid Mattlidens gymnasium och om att inleda ett pilotförsök med undervisning i grundläggande konstundervisning för småbarn.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 20.8.202520.8.2025 20:49:16 EEST | Tiedote
Lukuvuoden ensimmäisessä kokouksessaan 20.8. Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Espoon kaupungin päivitetyn opiskeluhuoltosuunnitelman ja päätti perheille maksuttoman taiteen perusopetuksen varhaisiän opintojen pilottihankkeen käynnistämisestä lukuvuodelle 2025-2026.
Luontopolulle vai luennolle – tutustu 28.8.–7.9. vietettävän Luontoviikon ohjelmaan!20.8.2025 09:37:04 EEST | Tiedote
Espoossa 5.9. järjestettävä Luontofoorumi laajenee Luontoviikoksi 28.8.–7.9. Teemaviikolla Espoo kutsuu jokaista lähentämään omaa suhdettaan luontoon. Laajasta tapahtumakattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja tapahtumia voi myös järjestää itse.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jatkoi kolmea suunnitteluvarausta18.8.2025 10:50:21 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa kolmea eri suunnitteluvarausta Espoonlahdesta, Pohjois-Tapiolasta ja Kauklahdesta. Lisäksi se päätti, että Nöykkiössä sijaitsevan Finnoonpuiston urheilutontin hakumenettely päättyy, eikä tonttia tulla vuokraamaan tai varaamaan hakumenettelyyn osallistuneille.
Taideiskut ottavat haltuun kaupunkitilaa Espoossa14.8.2025 11:15:24 EEST | Tiedote
Elokuusta alkaen espoolaisten arkea ja lähiympäristöä värittävät Tulevaisuustarinoiden Taideiskut. Kestävän kehityksen teemoihin liittyvät Taideiskut ovat pienimuotoisia, pääsymaksuttomia ja kaikille avoimia taide- ja kulttuurielämyksiä, joita nähdään ympäri kaupunkia aina marraskuun loppuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme