Suomeen ensimmäinen kanssasijoitusrahasto
Pääomasijoitusyhtiö Innovestor lanseeraa uuden kanssasijoitusrahaston Suomeen yhdessä
Business Finland Venture Capitalin kanssa. Tämä 30 miljoonan euron kanssasijoitusrahasto
tekee sijoituksia suomalaisiin siemenvaiheen yrityksiin yhdessä enkelisijoittajaryhmien
kanssa. Kansainvälisesti tarkasteltuna kanssasijoitusrahastot ovat pystyneet kasvattamaan
aikaisen vaiheen sijoitusten kokoa merkittävästi. Kanssasijoitusrahasto on FiBANin jäsenten aloitteesta syntynyt hanke, jonka konkretisoitumisen uskotaan FiBANissa vaikuttavan positiivisesti alkuvaiheen rahoituskenttään.

Kanssasijoitusrahasto tekee sijoituksia yhdessä enkelisijoittajien kanssa. Vähintään kolmen
enkelisijoittajan muodostamat ryhmät voivat tehdä sijoitusesityksiä Innovestorin hallinnoimalle kanssasijoitusrahastolle, joka arvioinnin kautta valitsee rahastolle sopivat sijoituskohteet.
Rahaston ensisijoitukset kohdeyrityksiin vaihtelevat 50 000 eurosta aina 300 000 euroon. Ensisijoituskierroksella rahasto ja enkelisijoittajaryhmä sijoittavat yhtä paljon
pääomaa. Yhteissijoitukset kasvattavat kohdeyritysten saamaa rahoitusta merkittävästi, mikä
tarjoaa paremmat mahdollisuudet kasvun luomiseen jo yrityksen varhaisessa vaiheessa.
“Kanssasijoitusrahasto on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja se avaa merkittäviä
mahdollisuuksia sekä startupeille että enkelisijoittajille.
Aikaisemmin itsenäisesti toimineet enkelit pääsevät rahaston avulla mukaan entistä mielenkiintoisempiin sijoitusmahdollisuuksiin suuremmilla sijoitussummilla. Startupeille uusi rahasto taas mahdollistaa suurempien rahoituskierroksen rakentamisen nopeammin, mikä tukee tärkeää kasvua alkuvaiheessa”, kertoo Innovestorin toimitusjohtaja Wilhelm Lindholm.
“Erityisesti nykyisessä markkinassa, jossa rahoitukselle on kovaa kysyntää, kanssasijoitusrahaston kaltainen uusi sijoitustapa tulee juuri oikeaan aikaan. Uuden rahaston avulla pystymme helpottamaan laajasti suomalaisten startupien alkuvaiheen rahoitusta.”
Kanssasijoitusrahaston tavoitteena on sijoittaa noin sataan suomalaiseen siemenvaiheen
yritykseen. Rahasto voi tehdä laaja-alaisesti sijoituksia eri toimialan yrityksiin, mutta
sijoituskohteissa painottuvat vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä edistävät yritykset.
”Aikaisen vaiheen startupit ja tiedepohjaiset yritykset ovat avainasemassa kestävämmän
maailman rakentamisessa, mikä on meille tärkeää. Kanssasijoitusrahaston myötä voimme
koota yhteen myös yhä monipuolisemman joukon osaavia enkelisijoittajia tukemaan näiden
yritysten kasvua”, Lindholm kertoo.
Innovestor toimii kanssasijoitusrahaston hallinnointiyhtiönä ja vastaa rahaston salkunhoidosta, riskien hallinnasta sekä raportoinnista. Kanssasijoitusrahastoon on koottu Innovestorista kokenut tiimi, jolla on vuosikymmenien menestyksekäs tausta aikaisen vaiheen sijoittamisesta. Rahaston partnereina toimivat Hannu Jungman, Janne Juhola ja Petri Laine.
”Kanssasijoitusrahasto monipuolistaa entisestään pääomatarjontaa alkaville yrityksille
Suomessa ja tukee sen kohdeyritysten liiketoiminnan kasvua yhdessä enkelisijoittajien kanssa. Enkelisijoittajien merkitys suomalaisille startupeille on merkittävä ja rahasto osaltaan edistää enkeleiden sijoitustoiminnan kehittymistä. Olemme tyytyväisiä, että saimme Innovestorin hallinnoimaan rahastoa. Innovestorilla on laaja kokemus alkavan vaiheen sijoitustoiminnasta ja yhteissijoituksista enkelisijoittajien kanssa mahdollistaen rahaston menestyksekkään toiminnan”, kertoo Business Finland Venture Capitalin Petri Serenius.
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN on aktiivisesti mukana edistämässä
kanssasijoitusrahastoon sopivien sijoittajaryhmien muodostumista.
”Meillä FiBANissa on 670 jäsentä, joiden yhteenlasketut pääomasijoitukset ylittävät jo 400
miljoonan euron. Yrityksiä, jotka ovat saaneet rahoitusta, on noin 1700 ja satoja uusia tulee
vuosittain, joten löydämme varmasti kanssasijoitusrahastoon sopivia kohteita,” sanoo FiBANin
toimitusjohtaja Tiina Laisi-Puheloinen.
Tietoa organisaatioista
Innovestor on suomalainen aikaiseen vaiheen pääomasijoittamiseen ja kaupallisiin
kiinteistöihin keskittyvä sijoitusyhtiö, joka tarjoaa myös corporate venturing palveluita.
Hallinnoimiemme pääomarahastojen kokonaispääoma on yli € 250 miljoonaa ja olemme
yksi aktiivisimmista venture capital –sijoittajista Pohjoismaissa. Missiomme on tehdä hyvää
rahaa. Innovestorgroup.com
Business Finland Venture Capital Oy (BFVC) edistää yhteistyössä venture capital -
pääomarahastojen ja businessenkeleiden kanssa alkavan vaiheen yritysten liiketoimintaa ja
venture capital -markkinan kehittymistä Suomessa. BFVC on sijoittanut 17 rahastoon, joiden
yhteenlasketut pääomat ovat noin € 320 miljoonaa, rahastot ovat tehneet sijoituksia yli 340
yritykseen. BFVC on Suomen valtion kokonaan omistama yhtiö ja sen omistajaohjauksesta
vastaa Innovaatiorahoituskeskus Business Finland.
businessfinland.vc/
Finnish Business Angels Network (FiBAN) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää
yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa sekä yhdistää kasvuyhtiöitä enkelisijoittajiin. FiBAN on yksi Euroopan suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu 670 hyväksyttyä sijoittajajäsentä. FiBANin kautta on tehty 6300 sijoitusta 1700 startup-yritykseen vuosina 2010-2022.
Kanssasijoitusrahastosta
1. Innovestor ja Business Finland Venture Capital yhteistyössä: Innovestor lanseeraa uuden,
Suomen ensimmäisen kanssasijoitusrahaston yhdessä BFVC:n kanssa. BFVC on sijoittanut
rahastoon koko pääoman, 30 miljoonan euroa. Innovestor vastaa rahaston hallinnoinnista,
salkunhoidosta ja riskienhallinnasta sekä raportoinnista. Innovestorin kokenut tiimi omaa
vuosikymmenien kokemuksen aikaisen vaiheen sijoittamisesta.
2. Yhteissijoitukset: Rahasto kerää yhteen enkelisijoittajat uudella tavalla. Vähintään kolmesta
enkelisijoittajasta koostuvat ryhmät voivat tehdä sijoitusehdotuksia Innovestorin
hallinnoimalle rahastolle, joka valitsee sopivat sijoituskohteet arvioinnin perusteella.
Rahasto sijoittaa kohdeyrityksiin enkelisijoittajaryhmän sijoitusta vastaavan määrän uutta
pääomaa, ensisijoitusten ollessa 50 000–300 000 euroa.
3. Laajat tavoitteet: Kanssasijoitusrahaston tavoitteena on sijoittaa noin sataan suomalaiseen
siemenvaiheen yritykseen. Rahasto sijoittaa laajasti eri toimialoihin, mutta sijoituskohteissa
painottuvat vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä edistävät yritykset.
Yhteyshenkilöt
Milja MäkeläViestintäpäällikköFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
FiBANin viestintäpäällikkö, jolta saat FiBANin dataliitteet (sijoitustilastot, jäsentutkimus). Yhteydenotot: email, puhelinsoitto, WhatsApp.
Tiina Laisi-PuheloinenToimitusjohtajaFiBAN ry
Finnish Business Angels Network FiBAN ry:n toimitusjohtaja. Tavoitat Tiinan parhaiten Whatsapp-viestillä tai soittamalla.
Heli Mehtätalo-TakalaDirector, Marketing & CommunicationsInnovestor Oy
Puh:050 402 6781heli.mehtatalo-takala@innovestor.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
FiBANin tutkimus: alkuvaiheen yritykset keräsivät 42,8 miljoonaa euroa vuonna 202410.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBANin tapahtumissa pitchanneet startup-yritykset raportoivat keränneensä 42,8 miljoonaa euroa kasvurahoitusta vuoden 2024 aikana. FIBAN haastatteli 95 startup-yritystä, jotka olivat pitchanneet FIBANin tapahtumissa sijoittajille loppuvuonna 2023 sekä vuoden 2024 aikana. Haastattelututkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa.
FiBANin startup-hakemusmäärät kaksinkertaistuivat – tekoäly- ja puolustusteknologiat nousussa1.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN vastaanotti vuoden 2025 alkupuoliskolla ennätysmäärän rahoitushakemuksia startupeilta. Hakemuksissa korostuivat erityisesti tekoälyyn, kestävään energiaan ja puolustus- sekä kaksoiskäyttöteknologiaan keskittyvät yritykset.
31,5 miljoonaa enkelisijoittajilta: Raha liikkuu yhä harvemmalle, mutta entistä suuremmilla summilla8.4.2025 09:45:39 EEST | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN ry on kerännyt ja julkaissut vuoden 2024 sijoitustilastot. Tuoreiden lukujen mukaan bisnesenkelit sijoittivat yhteensä 31,5 miljoonaa euroa suomalaisiin startup-yrityksiin, mikä nosti sijoitusten määrän lähes vuoden 2022 tasolle. Sijoituksia saaneiden startupien määrä kuitenkin väheni selvästi: vuonna 2024 rahoitusta sai 84 startupia, kun vuonna 2023 sijoituksia keräsi vielä 173 yritystä.
31,5 miljoonaa enkelisijoittajilta: Raha liikkuu yhä harvemmalle, mutta entistä suuremmilla summilla8.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN ry on kerännyt ja julkaissut vuoden 2024 sijoitustilastot. Tuoreiden lukujen mukaan bisnesenkelit sijoittivat yhteensä 31,5 miljoonaa euroa suomalaisiin startup-yrityksiin, mikä nosti sijoitusten määrän lähes vuoden 2022 tasolle. Sijoituksia saaneiden startupien määrä kuitenkin väheni selvästi: vuonna 2024 rahoitusta sai 84 startupia, kun vuonna 2023 sijoituksia keräsi vielä 173 yritystä.
FiBAN palkitsi Silo.AI:n vuoden exitinä – enkelisijoittajat Mikko Leino ja Harry Brade keskeisessä roolissa yhtiön kasvussa7.3.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBAN on myöntänyt Vuoden Exit -palkinnon Silo.AI:lle ja sen enkelisijoittajille Mikko Leinolle ja Harry Bradelle. Silo.AI on yksi Pohjoismaiden suurimmista tekoäly-yhtiöistä, jonka kasvussa enkelit olivat mukana alkuvaiheesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme