Marttaliitto ry

Marttojen vinkit auttavat jouluvalmisteluissa

Jaa

Marttojen martat.fi-nettisivuilla käydään joulun aikana satoja tuhansia kertoja etsimässä vinkkejä jouluvalmisteluihin. Marttojen neuvontaa on saatavilla myös puhelimen, chatin ja oman sovelluksen kautta.

Nainen näyttää lapselle jouluapelsiinia

Joulu on monelle hyvin tärkeä juhla, ja sen vuoksi odotukset itseä ja juhlaa kohtaan ovat korkealla. Stressiä voi aiheuttaa ajatus siitä, että kaikki jouluvalmistelut tulee saada valmiiksi ennen kuin joulunvieton voi aloittaa.

– Varmasti huolta näinä aikoina aiheuttaa myös taloustilanne: joulu voi olla iso taloudellinen rutistus perheille, ja vanhempia voi stressata, pystyykö tarjoamaan sellaisen joulun, jota lapset odottavat ja toivovat, kertoo Marttaliiton kehittämispäällikkö Taru Karonen.

Jouluvalmisteluista tärkeimmät

Martat kannustaa kohtuullisuuteen jouluvalmisteluissa. Joulutunnelma syntyy kohtaamisista ja rauhoittumisesta, ei niinkään putipuhtaaksi siivotusta kodista tai kauniista koristeluista.

Joulun tunnelman saa loihdittua vähemmälläkin työllä, esimerkiksi soittamalla joulumusiikkia radiosta, keittämällä glögiä ja polttamalla kynttilöitä tai laittamalla sähkökyntteliköt ikkunalle.

– Tunnelmoidaan ja vietetään joulua myös valmisteluiden lomassa, lasketaan rimaa ja jaetaan valmistelutehtäviä koko perheelle. On hyvä kysyä perheenjäseniltä, mikä heille riittää. Vastaukset voivat hämmästyttää, huomauttaa Karonen.

Joulunakaan ei pöydässä tarvitse olla sen seitsemää sorttia, vaan jouluateria syntyy myös vähemmillä ruoilla. Joulupöydässä kannattaa suosia kalaa sekä kauden kasviksia. Martat-lehden vuoden viimeisessä numerossa on vinkkejä juuresten käytöstä joulupöydässä.

Itse tehdyt tai aineettomat lahjat ilahduttavat

Martat suosittelee aineettomia tai itse tehtyjä lahjoja tarpeettoman tavaralahjan sijaan.

– Mieleenpainuvin lahjaidea on yhteinen aika läheisen kanssa, esimerkiksi teatteri-ilta tai lähteminen seuraksi johonkin tapahtumaan, muistuttelee kotitalousasiantuntija Sari Raininko Lounais-Suomen Martoilta.

Lahjan ei myöskään tarvitse olla uusi: kierrätetyllä lahjalla voi olla mukanaan tarina, joka on antajalleen ja saajalleen arvokas. Joulunajan hankintoja kannattaa tehdä harkiten, vaikka se ei olisi taloudellisesti välttämätöntä. Ympäristön huomioiminen omissa kulutusvalinnoissaan on yhteinen asia.  

Martat vinkkaa joulusivustollaan erilaisia ympäristöystävällisen joulun tekoja, kuten kala-kasvismenun joulupöytään, joulun energiansäästövinkkejä ja ideoita aineettomiksi joululahjoiksi.

Kysy martalta -chat, neuvontapuhelin ja Martat-sovellus

Marttojen maksuton neuvontapuhelin on kotitalouksien apuna joulunalusaikana ma-ke ja pe klo 12–15 ja to 12–17. Jouluviikolla 20. ja 21.12. päivystysaika on pidempi klo 12–17. Neuvontapuhelimen numero on 050 430 6520. Kysy martalta -chat on auki nettisivuilla ma ja ti klo 12–15. Vastaamme esimerkiksi ruokaan ja kodinhoitoon liittyviin kysymyksiin. 

Marttojen jouluvinkit löytyvät kootusti myös Martat-sovelluksen kautta. Sovellus on maksuttomasti ladattavissa omassa sovelluskaupassa. Lisätietoja sovelluksesta: www.martat.fi/sovellus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Marttaliitto

Martat parantaa maailmaa tekemällä pieniä asioita isosti. Martat on vuonna 1899 perustettu puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää kaikenlaisten perheiden kestävää arkea. Marttojen toiminnassa yhdistyvät kyvykkyys, tahto ja rehellisyys. Martat on vahva yhteisö, jossa tehdään ja opitaan yhdessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Marttaliitto ry

Kesän sesonkikasvikset tuovat makua, terveyttä ja kestävyyttä ruokavalioon2.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten lihankulutus on yhä korkealla, vaikka kasvisten terveys- ja ympäristöhyödyt ovat hyvin tiedossa. Suomalaisten kasvisten käyttö on edelleen vähäistä – 14 % miehistä ja 22 % naisista syö riittävästi kasviksia (Finnravinto 2017). Marttaliiton kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen rohkaisee suomalaisia lisäämään kasviksia ruokavalioonsa erityisesti kesällä. Sesonkikasviksia on nyt runsaasti saatavilla ja niiden hinta on edullinen – syitä suosia niitä siis riittää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye