Aalto-yliopisto

ModerninArvo-hanke etsi ratkaisuja rakennusten purkuaallon torjumiseen

Jaa

Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on syventää ja lisätä yhteiskunnallista keskustelua modernin rakennuskannan yltyvästä purkamisesta ja säilyttämisen mahdollisuuksista.

Pahvisia lasinalusia, joissa tekstiä.
Hankkeen lasinalusiin kirjoitettua loppuraporttia ei myydä missään, vaan sitä ilmestyy tulevan vuoden aikana eri paikkoihin, muun muassa kahviloihin, toimituksiin, oppilaitoksiin tai kuntien kahvihuoneisiin.

Rakentaminen kuluttaa noin 50 prosenttia kaikista ihmiskunnan käyttämistä uusista materiaaleista, tuottaa noin 40 prosenttia jätteestä ja noin kolmanneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Siksi jo rakennetun rakennuskannan korjaaminen ja säilyttäminen käytössä on elintärkeää ekologisten katastrofien hillitsemiseksi.

Vuosina 2021–2023 toteutetussa Modernin rakennusperinnön vaaliminen yhteisenä asiana – Kestävä rakentaminen, teknistaloudelliset näkökulmat ja rakennusperinnön arvo -hankkeessa tarkasteltiin käynnissä olevan modernin rakennuskannan yhä yltyvän purkuaallon pysäyttämistä. Hanke toteutettiin eri alojen asiantuntijoiden työpajoina sekä yleisötilaisuuksina.

Hankkeen tavoitteena on lisätä vuoropuhelua paitsi eri tieteenalojen välillä, myös julkisuudessa. Tarkoituksena on tehdä yleisölle ymmärrettäväksi rakennusten purkamisen ja uuden arkkitehtuurin ympäristöhaittojen mittakaava.

Hankkeen keskeiset tulokset koskevat rakennusten säilyttämisen sanoittamista. Tällä hetkellä rakennusten säilyttämisestä puhutaan ongelmallisia mielleyhtymiä herättävän rakennussuojelun nimellä, ja tämä suojelu kohdistuu arkkitehtuurin valioyksilöihin. Tämän pienen vähemmistön suojelun sijaan rakennusten säilyttäminen käytössä olisi käännettävä valtavirraksi, ja suojelemisen perusteet uudistettava etenkin modernin arkkitehtuurin osalta. Lähtökohdaksi tulisi ottaa kaiken jo rakennetun säilyttäminen sekä purkaminen vain aivan välttämättömissä tapauksissa.

Lasinalusiin kirjoitetun loppuraportin ja dokumenttielokuvan julkaisutilaisuus 14.12.

Hankkeen lopputuotoksina julkaistaan lyhytdokumenttielokuva ja loppuraportti, joka on kirjoitettu 32 lasinaluseen. Elokuva ja lasinaluspaketti julkaistaan torstaina 14. joulukuuta klo 16.00 Suomalaisen kirjallisuuden seurassa, Hallituskatu 1, 00170 Helsinki.

Hankkeen teesit sisältävä 32 lasinalusen pakkaus on jaossa torstain tilaisuudessa. Muutoin lasialusiin kirjoitettua loppuraporttia ei myydä tai ole saatavissa mistään, vaan sitä ilmestyy eri paikkoihin, muun muassa kahviloihin, yrityksiin, ministeriöihin, toimituksiin, yliopistoihin, oppilaitoksiin, kuntien kahvihuoneisiin ja tutkimuslaitoksiin ympäri maata vuosien 2023–2024 kuluessa.

ModerninArvo on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Tarkoituksena on vuoropuhelu eri tieteenalojen välillä ja julkisuudessa sekä keskustelun tekeminen ymmärrettävämmäksi yleisesti yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa. Hankkeen ovat toteuttaneet Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian ja restauroinnin tutkimusryhmä sekä Demos Helsinki.

Tervetuloa ModerninArvo-hankkeen loppuseminaariin torstaina 14.12. klo 16–18 Suomalaisen kirjallisuuden seuraan, lisätietoa täällä.

Ilmoittaudu tästä

Tilaisuutta voi seurata etänä tästä linkistä: https://aalto.zoom.us/j/62510707783

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Panu Savolainen
Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
ModerninArvo-hankkeen vetäjä

panu.savolainen@aalto.fi
p. 0504756727

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye