SDP EDUSKUNTA

SDP:n Ilmari Nurminen: Hallituksen joululahjarahoilla tuetaan naisten- ja sukupuolivähemmistöjen vastaista työtä

Jaa

SDP:n kansanedustaja ja puolueen sosiaali- ja terveysvaliokunnan vastaava Ilmari Nurminen tuomitsee hallituspuolueiden taantumuksellisille intressipiireilleen jakamat lahjoitukset epämääräisiin ja arvopohjaltaan kyseenalaisiin hankkeisiin.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai eilen valmiiksi mietintönsä ensi vuoden budjetista, johon sisältyi tarkkoihin tarkoituksiin korvamerkittyjä menolisäyksiä vuoden 2024 talousarvioon. Epävirallisesti lisäyksiä kutsutaan "joululahjarahoiksi", joiden jakokohteet paljastavat hallituksen edustajien tärkeitä intressejä ja lähipiirejä.

- Rahoituksen kohteet pistävät silmään ja herättävät huolta varsinkin tasa-arvotyön osalta, SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen huomauttaa.

Hallitus antaa ensi vuodelle 100 000 euroa tukea Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (Sley) ja 400 000 euroa Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetykselle (Sekl). Järjestöt ovat tunnettuja kriittisestä suhtautumisestaan naispappeuteen. Molempia näitä yhdistyksiä vastaan on nostettu kuulemismenettely Suomen luterilaisen kirkon toimesta liittyen Venäjällä tapahtuneeseen pappisvihkimykseen, jossa järjestön työntekijöitä vihittiin papeiksi Inkerin kirkossa järjestetyissä erityisvihkimyksissä, joissa papeiksi vihitään miehiä, jotka eivät halua tulla pappisvihkimykseen yhtä aikaa naisten kanssa

Taantumuksellisten sukupuoliarvojen lisäksi Sley on julkaisuissaan maininnut, että kristitty voi eheytyä ”vääränlaisista seksuaalisista malleista” ja saanut mediahuomiota seksuaalivähemmistöihin kuuluvien jäsenensä traumatisoinnilla.

- Molemmat järjestöt olivat järjestämässä homoseksuaalisia nuoria eheytymään kannustavan mediakampanjan, Nurminen muistuttaa.

Järjestöt edustavat luterilaisen kirkon konservatiivisimpia herätysliikkeitä ja ne usein nimetään kirkon sisäiseksi taantumukselliseksi voimaksi, jotka vaikeuttavat sukupuolten ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoon tähtäävää työtä.

- Rahoittamalla taantumuksellisia järjestöjä hallitus näyttää, ettei se aio edistää tasa-arvon toteutumista Suomessa. Hallitusohjelmassa ei ole yhtään kirjausta seksuaalivähemmistöistä, ja heidän eheyttämistänsä kannattavien tahojen talouden tukeminen kertoo hallituksen todellista arvoista. Hallituksen pitäisi nähdä vaivaa eheytyshoitojen ja muun henkisen väkivallan estämiseksi, ei tukea siitä syytettyjä tahoja, Nurminen toteaa.

Hallituksen joululahjarahat sisältävät myös rahoitusta epämääräisiin hankkeisiin, joidenka arvopohja on kyseenalainen. 40 000 eurolla tuetaan raskauttaan abortin sijaan vaikeassa tilanteessa jatkavia tyttöjä ja naisia.

- Julkisen rahan käyttämisen aborttia harkitsevien naisten asenteisiin vaikuttamiseen on ehdottoman tuomittavaa. Sukupuoliterveys ja päätös abortista tai sen tekemättä jättämisestä on jokaisen oma asia, eikä julkisen kampanjan, saati rahoituksen kohde, Nurminen muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Kirjailijoilta jää edelleen saamatta korvaus lähes miljoonasta saavutettavuuskirjaston lainasta vuosittain – missä viipyy hallituksen esitys?7.5.2024 11:06:05 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen saavutettavuuskirjasto Celian lainojen korvaamisesta kirjailijoille. Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina. Näistä lainoista jää teknologiamuutoksen takia korvaamatta kirjailijoille lähes miljoona lainaa vuodessa. Eloranta pitää tärkeänä, että kirjailijoille taataan oikeudenmukainen korvaus kaikista lainausmuodoista.

Kutsu medialle: SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi 7.5. klo 137.5.2024 08:31:00 EEST | Kutsu

Tervetuloa mediatilaisuuteen, jossa esitellään SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi. Paikalla tilaisuudessa ovat puheenjohtaja Antti Lindtman, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Joona Räsänen. Tilaisuus järjestetään Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneessa tiistaina 7.5.2024 klo 13.

SDP:n Nikkanen: Ryhtyykö hallitus toimiin EU-tasolla, jotta sosiaalisen median palveluille asetettaisiin suurempi vastuu heidän alustoillaan tapahtuvista väärinkäytöksistä?6.5.2024 08:34:18 EEST | Tiedote

Sosiaalisen median väärinkäytökset kuten identiteettivarkaudet, rikollisuus, valeuutisten levittäminen, painostus ja kaikenlainen kiusaaminen on lisääntynyt sosiaalisessa mediassa. Yksi ongelma sosiaalisessa mediassa on valeprofiilien ja väärien identiteettien käyttö, sanoo SDP:n kansanedustaja, Saku Nikkanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye