Sponda sopi ydinliiketoimintaan kuulumattomien kiinteistöjensä lainan jatkosta
Yhtiön operatiivinen ydinliiketoiminta on jatkunut vahvana vuonna 2023.
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on 15.12.2023 allekirjoittanut rahoitussopimuksen nykyisten rahoittajien kanssa noin 300 miljoonan euron lainasta, jonka vakuutena ovat pääkaupunkiseudulla ja Tampereella sijaitsevat yhtiön ydinliiketoimintaan kuulumattomat kiinteistöt.
Sopimuksen mukaisesti Sponda on varmistanut lainan jatkon helmikuuhun 2027 asti, mikä mahdollistaa niiden kiinteistöjen hallinnoinnin ja hallitun myynnin, mitkä oli luokiteltu yhtiön ydinliiketoimintaan kuulumattomiksi jo Blackstonen ostaessa Spondan.
Suurin osa Spondan ydinliiketoimintaan kuuluvasta kiinteistökannasta, joka sijoittuu pääosin Helsinkiin, on jälleenrahoitettu vuosina 2021 – 2022 viiden vuoden maturiteetilla.
”Rahoittajien tuki lainan jatkolle osoittaa heidän luottavan, että Spondalla on parhaat edellytykset hallinnoida yhtiön ydinliiketoimintaan kuulumattomia kiinteistöjä sekä tuottaa arvoa markkinan elpyessä. Vuoden 2023 vahvan kehityksen ja aktiivisen operatiivisen toiminnan ansiosta Spondalla on nyt hyvä valmius jatkaa Helsingin ydinkeskustaan keskittyvien kasvusuunnitelmiensa edistämistä”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien korkealaatuisten A-luokan toimistojen vuokraus- ja käyttöasteet ovat JLL:n mukaan pysyneet korkeimmalla tasolla muihin toimistokiinteistöihin nähden. Vallitseva tilanne on eduksi Spondalle, jonka ydinportfolio koostuu korkealaatuisista ja keskeisillä paikoilla sijaitsevista kiinteistöistä.
Spondan vuokraus- ja kehitystoiminta on ollut aktiivista vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. PwC:n kanssa solmittu sopimus 8 300 neliön korkealaatuisesta toimistotiloista Spondan uudishankkeessa Helsingin ydinkeskustassa, Signessä, on tästä hyvä esimerkki. Yhtiö ilmoitti myös kehittävänsä huippuluokan toimitilat peliyhtiö Housemarquelle, joka on osa PlayStation Studios -perhettä. Korkeavuorenkatu 37 -kiinteistöstä tulee yksi Pohjoismaiden suurimmista ja kehittyneimmistä peliyhtiöiden pääkonttoreista uudistuksen valmistuesssa kesällä 2024. Viimeisimpänä Sponda tiedotti vuokrasopimuksesta johtavan terveys- ja sosiaalipalvelujen tarjoajan Mehiläisen kanssa, joka muuttaa pääkonttoritoimintonsa Spondan omistamaan Arkadia 6 -kiinteistöön, Helsingin ydinkeskustaan.
Spondan vahva sitoutuminen vastuullisuuteen on saanut ansaittua tunnustusta maailman johtavassa, kansainvälisessä kiinteistöalan vastuullisuuden GRESB-arvioinnissa, jossa yhtiö on sijoittunut jo useana peräkkäisenä vuotena omassa vertailuryhmässään maailman johtavien kestävän kehityksen tavoitteita edistävien kiinteistöalan yritysten kärkeen. Tänä vuonna Sponda jakoi ykkössijan omassa vertailuryhmässään maailman vastuullisimpana kiinteistöyhtiönä.
Sponda Oy
Yhteyshenkilöt
Anita RiikonenBrändi- ja viestintäpäällikkö
Puh:+358 40 833 3804anita.riikonen@sponda.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy
Spondan Helsingin ydinkeskustaan rakennuttama Signe-toimitilarakennus harjakorkeudessa6.11.2025 09:01:03 EET | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan rakennuttaman Signe-toimitalon rakennustyöt etenevät aikataulussaan, ja tänään työmaalla juhlitaan harjannostajaisia. Uudishanke Helsingin keskustassa, osoitteessa Mannerheimintie 14 käynnistyi syksyllä 2023 ja talo valmistuu suunnitelmien mukaan vuoden 2026 lopulla. Toimisto- ja liiketilakiinteistöön valmistuu noin 17 000 neliömetriä korkealaatuista ja vastuullista toimitilaa. Talon vuokralaisiksi tulevat konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC sekä asianajotoimisto Bird & Bird.
Spondan rakennuttama Signe palkittiin Vuoden työmaa 2025 -tunnustuksella9.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin keskustaan osoitteeseen Mannerheimintie 14 rakenteilla olevan toimisto- ja liiketilakiinteistö Signen työmaa on valittu Vuoden työmaa 2025 -kilpailun voittajaksi. Spondan rakennuttaman hankkeen pääurakoitsija on Jatke Toimitilat Oy.
GRESB Real Estate Assessment 2025: Sponda on Euroopan vastuullisin kiinteistöyhtiö omassa vertailuryhmässään kolmatta kertaa peräkkäin1.10.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda saavutti jälleen Euroopan ykkössijan vastuullisimpana kiinteistöyhtiönä omassa vertailuryhmässään kansainvälisessä GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) Real Estate Assessment 2025 -vastuullisuusarvioinnissa.
GRESB real estate sustainability assessment 2025: For the third consecutive year Sponda secures the number one position in its European peer group1.10.2025 09:40:00 EEST | Press release
Sponda, one of Finland’s leading real estate asset management companies, has again secured the number one position in its European peer group in the GRESB Real Estate Assessment 2025 (Global Real Estate Sustainability Benchmark).
Sponda ja HPP solmivat uuden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen – HPP jatkaa Bulevardi 1:ssä4.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy on solminut uuden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen HPP Asianajotoimisto Oy:n kanssa Helsingin keskustassa, osoitteessa Bulevardi 1 sijaitsevista toimitiloista. Uusi sopimus jatkaa HPP:n lähes 20 vuotta kestänyttä vuokrasuhdetta samassa rakennuksessa ja käynnistää toimitilojen kokonaisvaltaisen uudistuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme