Kalle Hentunen Quattroservices Kaakkois-Suomen toimitusjohtajaksi
18.12.2023 09:00:00 EET | Nimlas | Tiedote
Quattroservices Kaakkois-Suomea pitkään luotsannut Petri Veikkanen siirtyy omasta pyynnöstään asiakkuuksiin ja hankintaan keskittyvän johtajan tehtäviin. Uudeksi toimitusjohtajaksi on talon sisältä nimitetty 1.1.2024 alkaen sähkö- ja automaatiotekniikan insinööri Kalle Hentunen.

Quattroservices Kaakkois-Suomi on Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson keskeisiä sähköurakoitsijoita, sillä yhtiö työllistää 35 sähköasentajaa ja kuusi toimihenkilöä. Pääosa työkohteista sijaitsee Lappeenrannan ja Kotkan seuduilla sekä Kouvolassa ja Imatralla. Mielenkiintoisia ja ajankohtaisia kohteita ovat muun muassa Kotkaan rakennettava Kajuutta-kiinteistö, joka koostuu opiskelija-asunnoista ja ruokakaupasta, sekä Etelä-Karjalan keskussairaalan A-tornin peruskorjaus Lappeenrannassa.
– Toimitusjohtajan vaihto ei muuta toimintatapaamme, vaan jatkamme Petrin viitoittamalla tiellä. Keskitymme asuinkerrostalojen ja julkisen sektorin rakennusten sähköurakointiin. Lisäksi meillä on useita sähköhuoltosopimuksia muun muassa Lappeenrannan kaupungin kanssa, Hentunen kertoo.
Sähköurakoinnista innostunut urheilumies Lappeenrannasta
Lappeenrantalainen Kalle Hentunen on työskennellyt yhtiössä kolme vuotta. Tänä aikana hänelle valkeni, että sähköurakointi on hänen alansa.
– Minulla on viitisentoista vuotta takana sähköalalla, ja niistä osa myös asentajana. Kokemusta löytyy lisäksi suunnittelutoimistopuolelta. Petri pyysi minua Quattroservicesille kolme vuotta sitten, ja pian ymmärsin, että urakointi ja projektien vetäminen on miun ala, hän sanoo.
Kalle kertoo mieliharrastuksikseen juoksemisen ja monipuolisen liikunnan sekä moottoripyöräilyn. Saimaan maisemissa asuvana hän myös kalastaa ja veneilee mielellään.
Petri tukee kokemuksella ja verkostoilla
Petri Veikkanen suunnittelee jatkavansa yhtiössä muutaman vuoden johtajan nimikkeellä. Alan ja alueen hyvin tuntevalla miehellä on monia vahvuuksia.
– Tämä on hyvä kohta vaihtaa vastuuta. Halusin itse hieman keventää kalenteriani, ja Kalle on taitava ja innostava vetäjä, joka vie yhtiötä seuraavaan vaiheeseen. Tuen häntä kokemuksellani ja verkostoillani, niin muutos sujuu varmasti hyvin, Petri Veikkanen kertoo.
Kysymykseen, miten sähköurakoinnissa menestyy, Petrillä on selkeä vastaus – pitää kilpailla juuri oikeista projekteista.
– Markkinoilta on löydettävä ne työt, jotka sopivat omiin vahvuuksiin. Toinen totuuden hetki on kustannuslaskenta – sen osaaminen on oma ammattitaitonsa. Laadukas asennustyö viimeistelee sitten suorituksen, hän painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Sahikallioaluejohtaja, QMG Väli-Suomi
Puh:050 477 0707mikko.sahikallio@qmg.fiPetri Veikkanentoimitusjohtaja (31.12.2023 saakka), Quattroservices Kaakkois-Suomi
Puh:0400 755 915petri.veikkanen@quattroservices.fiKalle Hentunentoimitusjohtaja (1.1.2024 alkaen)
Puh:041 7307452kalle.hentunen@quattroservices.fiKuvat

Linkit
Quattroservices Kaakkois-Suomi Oy
Quattroservices Kaakkois-Suomi on sähköurakoinnin ja -palveluiden ammattilainen Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Yhtiö kuuluu valtakunnalliseen QMG-konserniin, joka on Suomen suurimpia talotekniikkayrityksiä, ja osa pohjoismaista Nimlas Groupia.
Quattroservices Kaakkois-Suomen palveluksessa on 41 asentajaa ja toimihenkilöä. Yhtiön kotipaikka on Lappeenranta, ja muita tärkeitä paikkakuntia ovat Kotka, Kouvola ja Imatra.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Waltteri Rantanen Nimlaksen hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi4.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
DI Waltteri Rantanen on nimitetty Nimlas Finland Oy:n hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.10.2026 alkaen. Rantasella on monipuolinen kokemus talotekniikka-alalta ja erityisesti hankinnan johtamisesta. Nimlas tavoittelee Suomessa noin 800 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2031 mennessä, ja hankinnalla on tärkeä rooli kasvun ja kannattavuuden tukemisessa.
Quattroservices toteutti talotekniikkaa kolmeen uuteen sairaalakohteeseen – viimeisimpänä Ohkolan oikeuspsykiatrian sairaalarakennus1.9.2026 10:21:46 EEST | Tiedote
Quattroservices on ollut mukana toteuttamassa taloteknisiä järjestelmiä kolmessa tänä vuonna luovutetussa sairaalahankkeessa: Espoon Jorvissa, Hämeenlinnan Assissa sekä viimeisimpänä valmistuneessa Mäntsälän Ohkolassa. Hankkeet edustavat vaativaa sairaalarakentamista, jossa talotekniikan rooli on keskeinen: järjestelmien on toimittava luotettavasti ympäri vuorokauden ja mahdollistettava turvallinen hoitoympäristö. Quattroservices on Nimlas-konsernin suurin tytäryhtiö Suomessa.
Speweld Service osaksi Nimlaksen verkostoa – yrityskauppa vahvistui17.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Nimlas Finland Oy:n ja Speweld Service Oy:n välisen yrityskaupan. Speweld Service liittyy osaksi Nimlaksen yrittäjävetoista yhtiöverkostoa, jonka myötä konserni laajentaa rakennusten talotekniikasta myös teollisten ympäristöjen teknisiin palveluihin.
Nimlas laajentaa teollisuuden kunnossapitoon ostamalla Speweld Servicen3.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden kunnossapitoon, vaativiin hitsauksiin, painelaitteisiin ja teollisuusputkistojen asennuksiin erikoistunut orimattilalainen Speweld Service Oy palvelee prosessi-, energia- ja muuta raskasta teollisuutta valtakunnallisesti. Yritysosto laajentaa paikallisista yrityksistä koostuvan Nimlaksen toimintaa talotekniikasta teollisuuden teknisiin palveluihin.
Nimlas tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa – kasvua uusilta palvelualueilta ja uusien yritysten perustamisesta9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas tavoittelee voimakasta kasvua 800 miljoonaan euroon Suomessa osana pohjoismaisen Nimlas Groupin uutta eurooppalaista kasvustrategiaa. Yritysostojen rinnalle Nimlas tuo Suomeen Ruotsissa menestyksekkäästi käytetyn kasvumallin, jossa uusia yrityksiä rakennetaan yhdessä alan yrittäjien kanssa. Samalla Nimlas hakee kasvua myös uusilta teknisiltä palvelualueilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme