ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi nimitetty Minna-Stina Korpela
ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi on nimitetty Minna-Stina Korpela. Korpela on toiminut ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimintojen väliaikaisena toimitusjohtajana 1.7.2023 lähtien. Hän tuli ManpowerGroupiin Suomen ja Baltian talousjohtajaksi 12.9.2022. Korpelalla on pitkä ja kansainvälinen työkokemus talous- ja johtotehtävistä, mukaan lukien Pohjoismaiden ja Suomen talousjohtajan tehtävistä ALD Automotivessa ja talousjohtajan tehtävistä Nobinalla.

”Olen kiitollinen saadessani lähteä luotsaamaan ManpowerGroupin muutosmatkaa nykyisessä haastavassa toimintaympäristössä. Henkilöstöalan suhdannekehitys on Suomen taloudellisen tilanteen takia jatkunut heikkona jo jonkin aikaa, mutta näen haastavina aikoina valtavasti mahdollisuuksia. Alamme on murroksessa ja nyt on oikea aika lähteä rakentamaan uutta ja kirkasta strategiaa yhdessä sitoutuneen ja alan parhaan henkilöstön voimin, mikä mahdollistaa yhtiömme menestyksekkään tulevaisuuden rakentamisen. Olen äärimmäisen innostunut ja sitoutunut aloittamaan uuden ja mielenkiintoisen yhteisen matkan”, sanoo toimitusjohtaja Minna-Stina Korpela.
”Olen iloinen, että Minna-Stina johtaa Suomen ja Baltian toimintoja ja odotan kovasti läheisen yhteistyömme jatkumista. ManpowerGroup Finland läpikäy muutosta, jossa yhtiön strategiaa selkiytetään. Uskon, että Minna-Stinan johdolla Suomen toiminta nousee uudelle tasolle”, sanoo ManpowerGroup Suomen ja Baltian hallituksen puheenjohtaja Maalfrid Brath.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
p. 050 575 9197
Kuvat
ManpowerGroup® on johtava globaali henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja, joka auttaa organisaatioita uudistumaan nopeasti muuttuvassa työn maailmassa. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja sadoille tuhansille organisaatioille vuosittain työllistämällä samalla miljoonia osaavia ammattilaisia merkityksellisiin tehtäviin useilla aloilla ja osaamisalueilla. Asiantuntijabrändimme Manpower®, Experis® ja Talent Solutions palvelevat hakijoita ja asiakkaita yli 75 maassa. Olemme jatkaneet työtämme yli 70 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Työmme monimuotoisen työelämän puolesta saa jatkuvasti tunnustusta. Vuonna 2023 yhtiö valittiin 14. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup
Osaajapula kiristymässä Suomessa21.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien haasteet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat vaikeutumassa. Tutkimuksen mukaan 68 %:lla yrityksistä on vaikeuksia löytää oikeaa osaamista. Edellisessä vuoden 2024 mittauksessa 58 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 74 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.
Työmarkkinabarometri: Vuosi alkaa varovaisen toiveikkaana10.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät positiivisina, mutta varovaisina talouden elpyessä hitaasti. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 22 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen neljännekseen on yksi prosenttiyksikkö ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 6 prosenttiyksikköä. Suomi sijoittuu kuitenkin edelleen työllisyysnäkymissä EMEA-alueen keskitason yläpuolelle, ollen kolme prosenttiyksikköä alueellista keskiarvoa korkeammalla. Tutkimuksen kysely on tehty lokakuussa (1.-31.10.2024).
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset loka-joulukuulle pysyneet vakaina10.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi vuoden viimeiselle neljännekselle on +23 prosenttiyksikköä. Tämä merkitsee, että indeksi on parantunut yhden prosenttiyksikön edellisestä vuosineljänneksestä, mutta heikentynyt 9 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta tuloksesta. Alavireisyydestä huolimatta Suomi sijoittuu EMEA-alueen kärkijoukkoon, kaksi prosenttiyksikköä alueen keskiarvon yläpuolelle. Tutkimuksen kysely on tehty heinäkuussa (1.-31.7.2024).
Työmarkkinabarometri: Työnantajien varovaisuus työllistämisaikeissa jatkuu heinä-syyskuulle11.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi heinä-syyskuulle 2024 on +22 prosenttiyksikköä. Laskua edellisestä vuosineljänneksestä on 1 prosenttiyksikköä. Suomen työnantajien työllistämisaikeet ovat jämähtäneet edellisen kvartaalin tasoille ollen kuitenkin vielä globaalin keskiarvon (+22) kanssa samassa linjassa. Tutkimuksen kysely on tehty huhtikuussa (1.-30.4.2024).
Työmarkkinabarometri: Lisääntynyt epävarmuus on laskenut työllistämisodotuksia huhti-kesäkuulle12.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi huhti-kesäkuulle 2024 on +23 prosenttiyksikköä. Laskua edellisestä vuosineljänneksestä on 5 prosenttiyksikköä. Vaikka Suomen tulos on heikentynyt, se on yhä EMEA-alueen keskiarvoa korkeampi. Tutkimuksen kysely on tehty tammikuussa (2.-31.1.2024).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme