Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

UUDENMAAN VIHREIDEN UUDEKSI PUHEENJOHTAJAKSI KAUPUNGIVALTUUTETTU SANTERI LEINONEN

Jaa

Uudenmaan Vihreät valitsi syyskokouksessaan 13.12. hallituksen jäsenet kaudelle 2024–2025. Puheenjohtajaksi valittiin 23-vuotias hyvinkääläinen kaupunginvaltuutettu Santeri Leinonen. Leinonen on humanististen tieteiden kandidaatti ja tekee maisteriopintoja venäjän kielestä Helsingin yliopistosta sekä kansainvälisestä politiikasta Tampereen yliopistossa erikoistuen Venäjän ulkopolitiikkaan.

Vanha puheenjohtaja Outi Huusko ja tuore puheenjohtaja Santeri Leinonen
Vanha puheenjohtaja Outi Huusko ja tuore puheenjohtaja Santeri Leinonen Uudenmaan Vihreät ry

“Kaiken piirin työn tarkoituksena on tavoite siitä, että huomisen päätöksenteossa luonto, inhimillisyys ja sivistys huomioidaan enemmän kuin tänään. Tämä saavutetaan vaalien kautta ja iloitsen mahdollisuudesta ryhtyä työhön yhdessä koko Uudenmaan vihreän joukkueen kanssa”, kuvaa tuleva puheenjohtaja Leinonen tärkeää tehtäväänsä.

Puheenjohtajan kapulan Leinoselle antoi neljä vuotta puheenjohtajana toiminut talouspäällikkö ja viittomakielen tulkki Outi Huusko Tuusulasta. “Neljään vuoteen on mahtunut koronan värittämät kuntavaalit, Uudenmaan neljällä alueella käydyt historian ensimmäiset aluevaalit sekä eduskuntavaalit. Kuumana käynyt vaalikone on työllistänyt piiritoimistoa, puheenjohtajaa ja koko hallitusta. Toivotan runsaasti tsemppiä uuden puheenjohtajan kaksivuotiskaudelle, sillä edessä on taas uudenlaiset vaalit, kun alue - ja kuntavaalit järjestetään yhtä aikaa”, kannustaa Huusko uutta puheenjohtajaa.

Lisäksi hallitukseen valittiin Jaana Carlenius Keravalta, Jenna Jourio Tuusulasta, Anja Presnukhina Kirkkonummelta sekä Marjaana Sanila Espoosta. Varajäseniksi valittiin Elina Ahde Inkoosta, Siru Sirpa Kauppinen Vantaalta sekä Henri Mehtälä Vantaalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Santeri Leinonen
Puheenjohtaja (2024-2025)
santeri.p.leinonen@hotmail.fi
+358 44 9807438

Outi Huusko
Puheenjohtaja (2020-2023)
outihuusko3@gmail.com
+358 40 5535787

Oskari Sundström
Toiminnanjohtaja
oskari.sundstrom@vihreat.fi
+358 45 124 2818

Kuvat

Vanha puheenjohtaja Outi Huusko ja tuore puheenjohtaja Santeri Leinonen
Vanha puheenjohtaja Outi Huusko ja tuore puheenjohtaja Santeri Leinonen
Uudenmaan Vihreät ry
Lataa
Santeri Leinonen
Santeri Leinonen
Lataa
Outi Huusko
Outi Huusko
Lataa
Outi Huusko
Outi Huusko
Lataa
Santeri Leinonen
Santeri Leinonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.

Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Vihreät nimesivät luottamushenkilönsä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle2.6.2025 16:21:45 EEST | Tiedote

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vihreä aluevaltuustoryhmä on päättänyt luottamuspaikkajaoistaan kaudelle 2025–2029. Ryhmä iloitsee osaavasta ja sitoutuneesta kokoonpanostaan. Mukana on monipuolista kokemusta niin sosiaali- ja terveyspalveluista, kuin hallinnollisesta osaamisesta. Aluevaltuustoryhmän puheenjohtajisto: Puheenjohtaja Heidi Blomberg 1.varapuheenjohtaja Olga Gilbert 2.varapuheenjohtaja Eve Rämö Aluehallituksen jäsenet: Varapuheenjohtajana Eva Tawasoli, varajäsenenä Filip Godlewski Jäsenenä Reija Friman, varajäsenenä Olga Gilbert Yksilöasioiden jaosto: Jäsenenä Heidi Blomberg, varajäsenenä Säde Evilä Tarkastuslautakunta: Puheenjohtajana Laura Tulikorpi, varajäsenenä Heidi Anttila Jäsenenä Pekka Rautio, varajäsenenä Sami Nieminen Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta: Varapuheenjohtajana Sirpa Kauppinen, varajäsenenä Samson Tanke Aba Jäsenenä Jenni Alasuutari, varajäsenenä Tia Seppänen Pelastuslautakunta: Jäsenenä Eve Rämö, varajäsenenä Anni Juulia Tuomainen

Vihreät tekivät päätöksensä luottamuspaikoistaan Länsi-Uudellamaalla: Johanna Karimäestä aluevaltuuston varapuheenjohtaja24.5.2025 18:22:57 EEST | Tiedote

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vihreä valtuustoryhmä on päättänyt esityksistään hyvinvointialueen luottamuspaikoille. Vihreät ehdottavat aluevaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi Johanna Karimäkeä. “Alkavalla kaudella on varmistettava, että palvelut ovat toimivia ja saavutettavia kaikille. Jatkamme työtä hoitojonojen lyhentämiseksi ja perusterveydenhuollon vahvistamiseksi. Meille vihreille on tärkeää, että huolehdimme kaikkein heikompiosaisten hyvinvoinnista, kuten vammaisten ja vanhusten palveluista. On varmistettava nopea pääsy mielenterveyspalveluihin ja vahvistettava kouluterveydenhuoltoa.” Karimäki toteaa. Aluehallitukseen vihreiden ehdokkaat ovat Elli Keisteri-Sipilä sekä Hanna Hukari. “Haluan olla mukana rakentamassa entistä inhimillisempää ja kestävämpää palvelujärjestelmää ja tuoda päätöksentekoon erityisesti osaamistani liittyen mielenterveys- ja päihdetyöhön. ” kommentoi aluevaltuustossa ensimmäisen kautensa aloittava Keisteri-Sipilä. Vihreät ehdottavat palvelut ja resurssit

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye