Fivalta hyvä ja perusteltu päätös palauttaa asuntolainakatto perustasolleen
- Finanssiala ry tervehtii ilolla Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä palauttaa muiden kuin ensiasunnon ostajien lainakatto perustasolleen 90 prosenttiin. Ensiasunnon ostajien lainakatto pysyy 95 prosentissa.
- Myös muuttuvan lisäpääomavaatimuksen pitäminen ennallaan 0 prosentissa on perusteltu päätös.
- Suomen vakavarainen ja kannattava pankkisektori pystyy ottamaan hyvin vastaan talouden tilan heikkenemisen vaikutuksia.
- Hyvästä kriisinkestävyydestä kertovat Euroopan pankkiviranomaisen ja Finanssivalvonnan heinäkuun lopulla julkistamat pankkien stressitestien tulokset.
Finanssivalvonta (Fiva) palauttaa muita kuin ensiasunnon ostajia koskevan lainakaton eli enimmäisluototussuhteen perustasolleen. Asuntolainan määrä saa siis olla enintään 90 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta. Aiemmin raja oli 85 prosenttia. Päätös tulee voimaan välittömästi.
Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi pitää päätöstä hyvänä ja perusteltuna.
”Lainakaton perustason palauttamiselle on ollut perusteet jo pitkään, mutta hyvä, että Fiva on nyt tehnyt oikean päätöksen. Asuntomarkkinoiden tilanne on vaikea ja lainakaton nosto osaltaan tukee kaupankäynnin elpymistä.”
Taloustilanteen muutos on näkynyt jo jonkin aikaa voimakkaasti Suomen asuntomarkkinoilla. Kauppamäärät ovat vähentyneet, myyntiajat pidentyneet ja asuntojen hinnat laskeneet. Etenkin uudiskohteiden kauppa on suurissa vaikeuksissa. Hintojen lasku heijastaa talouden perustekijöissä, ennen kaikkea korkotasossa, tapahtunutta muutosta.
”Vahvan vakavaraisuutensa ja hyvän kannattavuutensa turvin Suomen pankkisektori on hyvissä asemissa ottamaan vastaan talouden tilan heikkenemisen vaikutuksia. Hyvä kriisinkestävyys käy ilmi myös Euroopan pankkiviranomaisen ja Finanssivalvonnan heinäkuun lopulla julkistamista pankkien stressitestien tuloksista, jotka perustuivat poikkeuksellisen ankaraan heikon talouskehityksen skenaarioon. Tulosten mukaan Suomen pankkisektori kestäisi toimintaympäristön merkittävänkin heikkenemisen”, Ahosniemi muistuttaa.
Fivan johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen perustelee asuntolainakaton nostopäätöstä tiedotteessa kotitalouksien velkaantuneisuuden laskulla sekä sillä, että vuoden 2023 alussa voimaan tullut lainanhoitorasitusta koskeva suositus auttaa hillitsemään liialliseen velkaantumiseen liittyviä riskejä.
Lainakaton noston lisäksi Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen 0 prosentissa. Myös tämä päätös on perusteltu.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Arno AhosniemiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210arno.ahosniemi@finanssiala.fiJohannes PalmgrenMonimediatoimittaja
Puh:+358 20 793 4229johannes.palmgren@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Rahastomarkkinoilla oli kesäkuussa myönteinen vire – uusia pääomia kertyi kaikkiin rahastoluokkiin yhteensä yli 1,3 miljardia euroa9.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa yhteensä 1,3 miljardia euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kasvoi myös markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 186 miljardia euroa.
Fiva pitää asuntolainakaton ennallaan – pankkien lisäpääomavaatimuksia olisi pitänyt alentaa27.6.2025 13:23:02 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää hyvänä Finanssivalvonnan päätöstä pitää asuntolainakatto ennallaan. Lainakatto pysyy perustasollaan 95 prosentissa ensiasunnon hankintaan tarkoitetuissa lainoissa ja 90 prosentissa muissa uusissa asuntolainoissa. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus säilyy nollatasolla, mikä on FA:n mielestä hyvä asia. Sen sijaan muita lisäpääomavaatimuksia olisi pitänyt alentaa, sillä niiden perusteena olevat riskit eivät ole muuttuneet, mutta valvojan viimeaikaisten päätösten vuoksi vaateiden täyttämiseksi tarvitaan aiempaa enemmän varoja.
Kysely: Digihuijareille rahaa menettäneitä yhtä paljon kuin Oulussa ja Turussa on asukkaita26.6.2025 08:24:24 EEST | Tiedote
Tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Koko maan väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Miehet ovat joutuneet huijauksen uhreiksi hieman naisia useammin. 4,6 prosenttia vastanneista kertoo, että pankki onnistui estämään tai palauttamaan rahansiirron rikollisille. Finanssiala ry:n tilaamaan kyselytutkimukseen digihuijausten yleisyydestä vastasi 2 500 suomalaista. Kyselyssä selvitettiin digihuijausten yleisyyttä sekä ihmisten tietämystä huijauksiin liittyen.
Koonti tuoreimmista talousennusteista: Suomi sinnittelee vastatuulessa – varovaisia merkkejä toipumisesta nähtävissä25.6.2025 10:55:34 EEST | Tiedote
Viimeisimpien ennusteiden mukaan Suomen talouteen on luvassa hidasta kasvua vuosille 2025 ja 2026. Kesäkuussa julkaistuista ennusteista alhaisimman arvion Suomen talouskasvusta antaa Suomen Pankki, joka ennakoi BKT:n kasvavan 0,5 prosenttia vuonna 2025. Korkeinta kasvulukua vuodelle 2025 ennustavat valtiovarainministeriö ja POP Pankki -ryhmä, joiden arvioiden mukaan talous kasvaisi 1,0 prosenttia. Kauppa- ja geopoliittisten jännitteiden lisääntyminen varjostaa globaalia kehitystä, mikä on tuntunut myös Suomessa. Finanssiala ry (FA) kokoaa sivuilleen listausta pankkien, viranomaisten ja suomalaisten tutkimuslaitosten tuoreimmista talousennusteista. Linkki FA:n taulukoimiin tietoihin löytyy tiedotteen lopusta. Kesäkuussa talousennusteensa julkaisivat POP Pankki -ryhmä, Danske Bank, valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki.
ASP-uudistus on hyväksytty mutta ei valmis – kehitettävää jäi seuraavallekin hallitukselle14.6.2025 09:14:00 EEST | Tiedote
ASP-järjestelmän uudistus on hyväksytty, mutta toteutuksen kunnianhimo ei ollut yhtä korkealla kuin Finanssiala ry (FA) odotti. FA ehdotti järjestelmään monia ensiasunnon ostajaa hyödyttäviä muutoksia, kuten pienempää omasäästöosuutta, tavallisten asuntolainojen kanssa yhdenmukaista laina-aikaa sekä keinotekoisten rajojen ja rajoitteiden purkamista. Järjestelmää on kehitetty vuosien saatossa hyvässä yhteistyössä valtion ja pankkien välillä, ja FA on sitoutunut jatkamaan kehitystyötä. Tulevaisuudessa ASP-järjestelmää voitaisiin käyttää myös suomalaisten talousosaamisen kasvattamiseen, kansankapitalismin edistämiseen ja vihreän siirtymän tukemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme