SDP

SDP:n Matias Mäkynen: Hallituksen on aika lopettaa varakkaimpien erityiskohtelu

20.12.2023 12:11:04 EET | SDP | Tiedote

Jaa

Helsingin Sanomissa uutisoitiin tänään eläköityvistä yritysjohtajista, jotka välttelevät Suomen veroja sijoituksistaan ja lisäeläkkeistään muuttamalla Sveitsiin. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen vaatii Orpon hallitusta puuttumaan varakkaiden verovälttelyyn.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

  - Muuttamalla Sveitsiin ja muihin veroparatiiseihin eläköityvät yritysjohtajat voivat välttää miljoonien verot, kun mittavat lisäeläkkeet ja omaisuuden myyntivoitot verotetaan Suomen sijasta huomattavasti alhaisemman verotuksen Sveitsissä. Suomi sen sijaan menettää arvioiden mukaan jopa kymmeniä miljoonia euroja verotuloja vuodessa, Mäkynen kertoo.

Mäkysen mukaan on kestämätöntä, että samalla kun Orpon hallitus leikkaa pienituloisten toimeentulosta vaikean taloustilanteen nimissä, hallituspuolueet ovat valmiita katsomaan varakkaiden verovälttelyä sormien läpi.

  - Olemme SDP:ssä esittäneet jo aiemmin yhdeksi ratkaisuksi arvonnousuveroa, jonka avulla varmistetaan, että Suomessa kertyneistä suurista tuloista maksetaan verot Suomeen. Vastaava vero on jo voimassa useissa länsimaissa, kuten Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, mutta Orpon ja Purran hallitukselle se ei ole kelvannut. On surullista, että hallitus on päättänyt ajaa mieluummin ihmisiä toimeentulotuelle kuin puuttua varakkaimpien verovälttelyyn.

Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tuoreimmat talousennusteet tarkoittavat sitä, että hallituksella ei ole enää varaa jatkaa suurituloisimpien tukemista veronalennuksilla ja verovälttelyn mahdollistamisella, painottaa Mäkynen. 

  - Pääministeri Petteri Orpo totesi eilen, että kaikki keinot talouden tasapainottamiseksi ovat pöydällä. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että kokoomus on viimein valmis tarkastelemaan uudelleen verolinjaansa, perumaan varakkaimpia hyödyttävän solidaarisuusveron alarajan noston ja puuttumaan verotuksen porsaanreikiin, jotka lisäävät pieni- ja keskituloisten verotaakkaa. Ei voi olla niin, että samalla kun hallitus pohtii ruoan verotuksen kiristämistä ja palveluista leikataan, varakkaimmat suomalaiset nauttivat edelleen Orpon ja Purran hallituksen erityistä suojelusta. Kyse on oikeudenmukaisuudesta, Mäkynen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Suositus syntyi, mutta työnantajien sitoutuminen jäi sumun peittoon13.6.2026 11:04:45 EEST | Tiedote

Työministeri Matias Marttisen asettama kolmikantainen työryhmä pääsi perjantaina yhteiseen suositukseen, jonka mukaan työntekijälle tulisi maksaa palkka tilanteissa, joissa vaaratiedote estää töihin saapumisen tai aiheuttaa myöhästymisen. SDP varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm pitää suositusta oikeansuuntaisena, mutta katsoo sen jättävän edelleen liikaa epävarmuutta työntekijöiden asemaan.

SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomuksen puheiden ja tekojen välillä on ammottava aukko6.6.2026 15:18:00 EEST | Tiedote

– Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhui linjapuheessaan perhevapaa- ja raskaussyrjinnästä, mutta hänen itse johtamansa hallitus lisää sitä helpottamalla perusteettomien pätkätöiden teettämistä. Orpo puhui myös siitä, miten lapsilla pitää olla tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään, mutta samaan aikaan hallitus on lisännyt köyhyydessä elävien lasten määrää 30 000 lapsella. Orpo puhui vakaasta arjesta, mutta hänen johtamansa hallitus lisää työelämän epävarmuutta ja pätkätöitä. Olikohan Orpon puhe Suomen ennätys siinä, miten suuri voi olla puoluejohtajan puheiden ja tekojen välinen ristiriita? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Kokoomus tarjoilee vauhdin sokaisemaa tyhjää puhetta6.6.2026 14:58:26 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto arvioi, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) linjapuheen suurin ongelma oli se, mitä siitä puuttui. – Kokoomuksella on kova kiire rakentaa pr-kampanjoita ja huudella muiden vaihtoehtojen perään. Mutta kun annettiin oma paikka laukoa, puuttuivat Orpolta vastaukset kaikkiin ongelmiin, joita kokoomusvetoinen hallitus on ollut luomassa: katastrofaaliseen työttömyyteen, heikentyneeseen hoitoonpääsyyn ja julkisen talouden tasapainottamiseen. Orpo ei kyennyt mainitsemaan puheessaan juuri mitään muuta kuin veronkevennyksiä velaksi. Onko nyt siis niin, että kokoomus jättää sotkut seuraavien siivottavaksi, kysyy Perholehto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye