Eeva Loukon Pakene ennen aamua tulvii ihmissuhdesotkuja, yllättäviä käänteitä ja piinaavaa jännitystä
Pakene ennen aamua on Ronja Vaara -sarjan kolmas romaani. Sarja on kerännyt ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin, ja sitä on käännetty tähän mennessä neljälle eri kielelle.

Ronja, Milla ja Ansku puolisoineen lähtevät viikonlopuksi Bengtskärin majakalle saunomaan ja rentoutumaan. Milla haluaa myös esitellä muille uuden miesystävänsä, julkisuudesta tutun juontajan ja liikemiehen. Seurue ehtii hädin tuskin nostaa tervetuliaismaljat, kun miniloma muuttuu painajaiseksi. Syysmyrsky nousee, eikä Milla saavu naisten saunavuorolle. Ystävä on kateissa, ja myrsky vaikeuttaa etsintöjä ja katkaisee yhteyden mantereelle. Illan ja yön edetessä selviää, että Millan katoaminen on vain alkua.
Koukuttava suljetun paikan mysteeri jatkaa maailmallakin menestynyttä Ronja Vaara -sarjaa.
Eeva Louko on espoolainen dekkarikirjailija ja rikosromaanien suurkuluttaja. Hän viihtyy meren äärellä ja inspiroituu muun muassa selvittämättömistä tapauksista ja yliluonnollisista asioista. Vuonna 2022 ilmestynyt Onnellisten saari aloitti Ronja Vaara -sarjan, ja toinen osa Käärmeiden maa ilmestyi viime tammikuussa.
Pakene ennen aamua julkaistaan 3.1.2024. Teos julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Mimosa Willamo.
Tiedustelut ja haastattelupyynnöt: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
Musiikki ja populaarikulttuuri
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme