Kaakkois-Suomessa lomautettujen määrä noussut reilusti ja työpaikkoja selvästi vähemmän kuin vuotta aiemmin
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun 2023 lopussa 14642 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä nousi vuodentakaisesta 11 prosentin verran. Lomautettujen määrä nousi edelleen selvästi. Nuorten työttömien määrä nousi suhteessa enemmän kuin kaikkien työttömien määrä. Yli 55-vuotiaiden työttömyys sen sijaan kehittyy kokonaistyöttömyyttä suotuisammin – edellisvuodesta on nousua vain kahden prosentin verran. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta, mutta väheni lokakuusta. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on Kaakkois-Suomessa pienempi kuin koko Suomessa. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa selvästi vähemmän kuin vuosi sitten.

Kaakkois-Suomessa oli marraskuun lopussa 14642 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli 1486 (+11 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömiä oli 8172, mikä on 661 henkilöä (+9 %) enemmän kuin vuosi sitten. Etelä-Karjalassa työttömien määrä oli 6470, mikä on 825 henkilöä (+15 %) enemmän kuin viime vuoden marraskuussa.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuussa Kaakkois-Suomessa 11,6 prosenttia. Työttömyysaste oli korkein Imatralla (15,3 %) ja matalin Taipalsaarella (8,5 %). Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 10,0 prosenttia.
Työttömistä työnhakijoista Kaakkois-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1503 (10 % kaikista työttömistä). Lomautettujen määrä kasvoi edellisvuoden marraskuuhun verrattuna 128 prosentilla. Etenkin Imatran seudulla lomautettuja on suhteessa paljon.
Kaakkois-Suomen työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa ulkomaiden kansalaisia 1632 (+268, +20 %). Ulkomaalaisten osuus kaikista työttömistä oli Kaakkois-Suomessa 11 prosenttia. Alueen ulkomaalaisista työnhakijoista oli EU-maiden kansalaisia 259. Ukrainalaisia oli työttömänä 266 (+45 %). Moni ukrainalainen työnhakija on koulutuksessa (marraskuussa 310 henkilöä).
Työttömiä kaikissa seutukunnissa enemmän kuin vuosi sitten
Työttömien määrä kasvoi kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa – suhteellisesti eniten Imatran seudulla ja määrällisesti eniten Lappeenrannan seudulla. Vähiten työttömien määrä kasvoi Kotka-Haminan seudulla.
Työttömien määrä nousi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa alueen kunnissa. Eniten työttömien määrä nousi Lappeenrannassa (+449 henkilöä). Suhteellisesti suurinta kasvu oli Lemillä (+27 %) ja Imatralla (+20 %). Vähiten työttömyys lisääntyi Luumäellä (+1, +1 %). Myös Savitaipaleella, Pyhtäällä ja Virolahdella työttömien määrän kasvu oli vähäistä.
Nuoria työttömiä selvästi vuodentakaista enemmän
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli marraskuun lopussa Kaakkois-Suomessa 1532, mikä on 14 prosenttia (+194 henkilöä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömien määrä kasvoi kaikissa alueen seutukunnissa, eniten Kouvolan (+20 %) ja vähiten Kotka-Haminan (+6 %) seuduilla. Nuorista alle 20-vuotiaiden työttömyys nousi 32 prosenttia vuodentakaisesta.
Yli 50-vuotiaita oli Kaakkois-Suomessa työttömänä kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömien määrä kasvoi eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa viime vuoden marraskuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä. Eniten työttömyys lisääntyi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden sekä ammatteihin luokittelemattomien ryhmissä. Vähiten nousua oli sotilaiden ja johtajien ammattiryhmissä. Myös toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden työttömyys nousi edellisvuodesta vain vähän.
Koulutusasteista työttömien määrä laski edellisvuoteen verrattuna alemman perusasteen suorittaneilla ja nousi kaikilla muilla koulutusasteilla. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrä kasvoi määrällisesti eniten. Suhteellisesti eniten työttömyys nousi tutkijakoulutetuilla.
Pelkän perusasteen (sis. alempi ja ylempi perusaste) tutkinnon suorittaneiden työttömien määrä nousi neljällä prosentilla. Kaakkois-Suomessa ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa oli marraskuussa noin 20 prosenttia työttömistä.
Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi vuodentakaisesta
Kaakkois-Suomessa oli marraskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4198, mikä on 11 prosentin ja 417 henkilön verran enemmän kuin vuoden 2022 marraskuussa. Edelliskuuhun verrattuna määrä on lievässä laskussa.
Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa (1488 henkilöä).
Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 29 prosenttia. Osuus on lievässä laskussa edelliskuukaudesta. Koko maassa osuus oli 34 prosenttia.
Uudet avoimet työpaikat vähenivät selvästi
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun aikana avoinna 1329 uutta työpaikkaa. Paikkoja oli 29 prosenttia vähemmän (-554 kpl) kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä väheni vuodentakaisesta kaikissa alueen seutukunnissa. Eniten työpaikkoja väheni Lappeenrannan seudulla (-244 kpl, -36 %). Kaakon uusista avoimista työpaikoista 83 prosenttia oli yrityksissä. Yli vuoden kestävää työsuhdetta tarjottiin 59 prosentissa uusista työpaikoista.
Asiantuntijoille ilmoitetut työpaikat vähenivät eniten. Myös rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille ilmoitetut paikat vähenivät paljon. Palvelu- ja myyntityöntekijöille maanviljely- ja metsätyöntekijöille sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöille ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja vuodentakaista enemmän.
Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin lähihoitajille, kiinteistönhuollon työntekijöille, myyjille, toimisto- ja laitossiivoojille ja kodinhoitajille.
Palveluissa vähemmän henkilöitä kuin vuosi sitten
Marraskuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6188 henkilöä (-5 %). Aktivointiaste oli 29,7 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli marraskuussa vajaat 21000. Määrä on noin 1000 henkilöä suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Palkkatuella työllistettyjä oli marraskuun lopussa 1682 henkilöä. Määrä laski vuodentakaisesta (-12 %, -231 henkilöä). Enemmistö työllistetyistä (66 %) oli yksityisen sektorin töissä.
Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli 2428 henkilöä. Palveluista työvoimakoulutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan osallistujamäärät nousivat. Muiden palvelujen osallistujamäärät laskivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Jari Saarinen, puh. 0295 042 200, jari.saarinen@te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomessa oli syyskuun lopussa 16184 työtöntä työnhakijaa21.10.2025 08:15:48 EEST | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi syyskuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta elokuusta määrä kasvoi. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkailmoitusten määrä väheni Kotka-Haminan seutukunnassa, mutta lisääntyi muualla Kaakkois-Suomessa. Vain kahdeksan prosenttia työpaikoista oli kestoltaan yli vuoden pituisia. Kaikkien palveluiden osallistujamäärät laskivat.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:19:35 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kasvumahdollisuuksia aurinkomaataloudesta ja ruukkien vetovoimasta9.10.2025 13:46:22 EEST | Tiedote
Heinä-syyskuussa 32 eri yritystä ja 21 kehittämishanketta saivat EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin suunnattiin yhteensä hieman yli 200 000 euroa, kehittämishankkeisiin lähes 1,5 miljoonaa euroa.
ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon haussa loka–marraskuussa9.10.2025 09:24:07 EEST | Tiedote
Nyt on hyvä aika valmistautua tekemään avustushakemuksia. Avustukset ovat haussa 17.10.−1.12.2025. Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää perinnekorjauksiin ja sellaisten perinteisten korjaustoimenpiteiden suunnitteluun, joilla edistetään rakennuksen ja sen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä. Saaristo-osakuntien saaristoalueiden perinnerakennusten ja kulttuurimaisemien hoitoon voidaan myöntää saariston ympäristön hoitoavustusta.
Järvilohen ja taimenen kutu lähestyy Hiitolanjoella – Vedenalainen kamera kerää havaintoja6.10.2025 11:47:07 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöyksikkö ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut ovat asennuttaneet Hiitolanjokeen vedenalaisen kameran, joka tallentaa livekuvaa läpi syksyisen järvilohien ja taimenten kutuajan. Tämä tarkkailu on osa Hiitolanjoen ennallistamisen tuloksellisuuden seurantaa. Tietoa saadaan muun muassa lohen ja taimenen kudun tarkasta ajoittumisesta, kutupaikan valinnasta, kuin myös joen kalojen lajistosta, jopa lajisuhteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme