Ensiasunnon ostajan suotuisa tilanne jatkuu ensi vuonna – ”Kannattaa katsoa kokonaisuutta”
Ensiasunnon ostajalla on yhä erittäin hyvä asema asuntomarkkinalla, vaikka myös ensimmäisestä omasta kodista pitää vuodenvaihteesta alkaen maksaa varainsiirtovero. Danske Bank jatkaa suosittua ensiasunnonostajan etua pitkälle ensi vuoteen.
Ensiasunnon ostajan vapautus varainsiirtoverosta poistuu vuodenvaihteessa. Veronkiristyksestä huolimatta ensiasunnon ostajalla on nyt hyviä paikkoja päästä kiinni omaan kotiin, muistuttaa Sari Takala Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja.
”Nyt kannattaa katsoa kokonaisuutta. Asunto-osakkeen kauppahinnasta pitää vuoden alusta maksaa 1,5 prosenttia varainsiirtoveroa, mutta pelkästään tänä vuonna Danske Bank arvioi asuntojen hintojen halventuvan kuusi prosenttia. Historiallisesti tarkasteltuna asunnot ovat nyt edullisia, ja ensiasunnonostajalla on hyvin aikaa harkita, millaisen ensimmäisen oman kodin haluaa”, sanoo Takala.
Danske Bank on päättänyt pidentää suosittua ensiasunnon ostajan etuaan kolmella kuukaudella. Pankki ei peri asuntolainan toimitusmaksua tai järjestelypalkkiota, kun lainahakemus on tehty maaliskuun loppuun mennessä, ja laina nostetaan toukokuun loppuun mennessä. Tyypillisessä 185 000 euron ensiasuntolainassa edun arvo on noin 1 100 euroa.
”Loppuvuonna ensiasunnonostajien lainahakemusten määrä on noussut selvästi vuotta aiempaan verrattuna. Auttaaksemme yhä useamman kiinni omaan kotiin olemmekin päättäneet pidentää suosittua ensiasunnon ostajan etuamme. Haluamme kannustaa ensiasunnonostajia asuntokaupoille, koska kodin omistaminen on monelle erinomainen valinta”, Takala sanoo.
Tyypillinen Danske Bankin myöntämä ensiasuntolaina on kooltaan noin 185 000 euroa. Jos tällaisella asuntolainalla hankkii asunto-osakkeen, tulee vuodenvaihteen jälkeen varainsiirtoveroa maksettavaksi 2 775 euroa.
Korkojen ennakoidaan laskevan
Danske Bankin ennusteen mukaan markkinakorot laskevat seuraavan kahden vuoden aikana. Pankki ennakoi, että ensi vuoden loppuun mennessä vuoden euribor olisi noin kolmessa prosentissa. Vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden euribor olisi nykyennusteen mukaan lähellä kahta prosenttia.
Jos korko laskisi nykytasoilta prosenttiyksikön, pienenisi kuukausierä 185 000 euron suuruisessa, 25 vuoden laina-ajan tasaerälainassa (annuiteetti) lähes 100 euroa kuukaudessa. Koron osuus kuukausierässä vähenisi noin 150 euroa kuussa.
”Moni suomalainen on viimeisen vuoden aikana tottunut nykyistä korkeampaan korkotasoon sopeuttaen mahdollisesti muuta kulutuskäyttäytymistään. Laskevien korkojen aikana kannattaa pohtia, voisiko asuntolainan kuukausierän pienentyminen mahdollistaa taloudellisen mielenrauhan rakentamisen säästämällä ja sijoittamalla”, vinkkaa Takala.
Lainan myöntäminen edellyttää aina hyväksyttyä luottopäätöstä.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat

Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Kutsu mediatilaisuuteen: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen tulokset6.6.2025 08:19:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on ollut läpi tutkimushistorian Pohjoismaiden alhaisin. Tuoreet tutkimustulokset kuitenkin väläyttävät valoa tunnelin päässä – onko suomalaisten luotto omaan talouteensa vihdoin vahvistumassa?
Suhdannekatsaus: Suomen taloudessa elpymisen merkkejä4.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan maltillisesti kuluvana vuonna, mutta työttömyyden uhka hillitsee kulutusta. Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,9 prosenttia.
Muistutuskutsu: Elpymisen kivinen tie – Danske Bank julkistaa talousennusteensa28.5.2025 14:17:19 EEST | Tiedote
Danske Bank julkaisee aamulla 4.6.2025 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden kansantalouksien lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Danske Bankin sijoitusnäkemys: eurooppalaiset osakkeet jatkavat ylipainossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaisten yritysten tulosten odotetaan paranevan, mikä tukee maanosan osakemarkkinoita. Euroopan keskuspankin koronlaskujen odotetaan vauhdittavan talouskasvua.
Danske Bank avasi uuden konttorin Helsingin keskustaan26.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Danske Bank laajentaa palveluitaan Helsingissä ja on avannut uuden konttorin Helsingin ydinkeskustaan, Mikonkatu 11:een. Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella palveleva konttori tarjoaa asiakkaille päivittäispalveluita ajanvarauksella sekä infopistepalveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme