Karl-Erik Nyberg on Vakion Suomen mestari 2023: ”Täydellisenä yllätyksenä tuli”
Pitkän linjan veikkaaja Karl-Erik Nyberg Kruunupyyn Alavetelistä voitti Vakion Suomen mestaruuden 2023. Tiedossa on elämyksellinen palkintomatka Englantiin katsomaan Valioliigaa.

- Mestaruuteni on osoitus siitä, että kyllä kannattaa osallistua. Kuka vaan voi voittaa. Vakiota olen pelannut jo 70-luvulta saakka, mutta kisaan osallistuin nyt ensimmäistä kertaa. En todellakaan odottanut voittavani. Kunhan lähdin mukaan, Karl-Erik Nyberg iloitsee.
Hallitseva Vakion Suomen mestari on vuonna 1956 syntynyt eläkeläinen. Voiton kuuden kierroksen kilpailun päätöskierroksella ratkaissut kisarivi syntyi lastenlasten hoidon lomassa.
- Kovasti siinä oli touhua, kun lapsenlapseni olivat yökylässä. Tein sitten kisarivin, kun ehdin vähän siirtyä rauhalliseen paikkaan. En ehtinyt sen enempää seuraamaan tuloksia, ja voittoni tuli aivan täydellisenä yllätyksenä.
- Ennen viimeistä kierrosta puhuttiin kaverini kanssa tilanteesta, että hyvissä asemissa olen kolmantenatoista mutta voittoon asti ei taida olla saumoja. Siten en edes odottanut, että voisin ylipäätään voittaa. Kyllä se kuitenkin riitti!
- Hän laittoi sitten viestiä asiasta, mutta en minä ensin edes uskonut että voitin. Hän sitten otti uudestaan yhteyttä, että katso nyt tulokset hyvä mies.
Mestaruus ratkesi tasaisen luotettavalla suorituksella.
- Se taisi olla avain onneen, ettei tullut yhtään täydellistä ohilyöntiä. Yksitoista oikein on jo tosi hyvin. Se osui muutaman kerran. Ja yhdeksän oikeinkin oli ihan hyvä rivi tuossa kilpailussa. Osallistuin nyt ensimmäistä kertaa, kun tutut kaverit pyysivät mukaan porukkakisaan.
Nyberg kertoo seuraavansa tarkalla silmällä Vakion kohteissa mukana olevien seurojen europelejä.
- Seuraan otteluita ja tuloksia, mutta ei minulla varsinaista suosikkijoukkuetta Valioliigassa. Erityisesti huomioin kaikki europelit ja niiden vaikutukset otteluohjelmineen.
Vaikka osallistuminen Vakion Suomen mestaruuteen oli nyt ensimmäinen kerta, Vakio on pelinä Suomen mestarille kuitenkin tuttu jo vuosikymmenten ajan.
- Sieltä se lähti, kun olin nuorena kaupassa töissä Alavetelissä. Homma oli aika erinäköistä. Piti olla tarkkana, että palautuspäivä oli keskiviikko ja torstaiaamuna piti saada tositteet lähtemään eteenpäin Veikkaukselle tarkastukseen. Joskus piti ajella pyörällä ympäri kyliä viime hetkillä. Siellä sitä etsittiin oikeita blanketteja, jos olikin erehdyksessä annettu asiakkaalle myyjän puoli kupongista, että matkaan saatiin oikeat pelikupongit ja määrät täsmättyä.
-Nykyään vaan näpytellään peli sisään puhelimesta. Aika erilaista on touhu.
Vakio on Veikkauksen vanhin peli, ja Vakion Suomen mestaruuskin ratkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1946. Tuore voittaja muistaa myös, kuinka alkoi Veikkauksen vedonlyönti 30 vuotta sitten.
- Porukalla pelattiin Vakiota ja sitten tuli se Pitkäveto. Se olikin kova juttu, kun tuli ihan uusi urheiluvedonlyönnin muoto Suomeenkin. Oli paljon näkyvyyttä ja uutuuden jännitystä.
- Kyllä minä edelleen pelaan Vakiota, mutta nyt ei tullut rahalla tehtyä näitä kisarivejä. Jotain pienempiä voittoja on tullut ja monesti käynyt niinkin, ettei ole ollut kymmentäkään oikein. Silloin ei saa mitään. On hienoa, että pääsemme Lontooseen Englantiin muiden Veikkauksen kisassa menestyneiden kanssa. En olekaan koskaan käynyt katsomassa Valioliigaa.
- Barcelonan pelissä olemme olleet poikani kanssa ja aikanaan myös Espanja vastaan CCCP-ottelun olen nähnyt. Nyt tulee varmasti uusi hieno elämys ja on mukavaa, kun tulee muita kisaajia ympäri Suomen mukaan, Nyberg odottaa.
- Tähän vuodenaikaan hyvät joulun odotukset vaan kaikille ja hyvät uudet vuodet. Ei muuta kuin rivejä sisään! Voi se kaikilla osua, kun minullakin osui, Vakion Suomen mestari 2023 toivottaa.
Vakion Suomen mestarit kautta aikojen
2023 Karl-Erik Nyberg, Kruunupyy
2022 Timo Kuusela, Turku
2021 Tom Helenius, Porvoo
2020 Risto Toikka, Helsinki
2019 Pasi Korpela, Humppila
2018 Markku Porvali, Lappeenranta
2017 Jetta Pilvi, Nummela
2016 Heikki Lapiolahti, Karstula
2015 Matti Ojanen, Kuopio
2014 Janne Kananen, Oulu
2013 Eero Malinen, Oulu
2012 Minna Vartiainen, Joensuu
2011 Matti Vahlroos, Kemi
2010 Mika Saarinen, Vantaa
2009 Jyrki Koivisto, Masku
2008 Jukka Kietäväinen, Anjalankoski
2007 Janne Salonen, Hyvinkää
2006 Tuomo Okkonen, Kerimäki
2005 Vesa Tuominen, Vasarainen
2004 Janne Smal, Joutseno
1993 Jussi Törmä, Oulu
1992 Katri Kuvaja, Jyväskylä
1991 Tarja Haapamäki, Ruovesi
1990 Tapani Siivonen, Pyhäranta
1989 Tommi Helala, Mustasaari
1988 Simo Kostiainen, Salosaari
1987 Vilho Tuimala, Keuruu
1986 Alpo Pesonen, Oulu
1985 Sirkka Haapalainen, Tampere
1984 Antti Niemelä, Hyrylä
1982 Raimo Nieminen, Tampere
1981 Erkki Saarela, Kalajoki
1980 Kari Saari, Teuva
1979 Yngve Sjöblom, Turku
1978 Kaarlo Kippola, Ylivieska
1977 Pekka Similä, Oulu
1976 Taisto Leppänen, Häkkilä
1974-75 Mirja Pessinen, Lohja
1972-73 Kjell Sjöwall, Kokkola
1971-72 Veikko Ristekallio, Keuruu
1970-71 Raimo Mentilä, Kempele
1969-70 Valle Virtasalo, Rovaniemi
1968 Veli Vehkalahti, Orimattila
1965 Seppo E.J. Karasmaa, Espoo
1963 Aatos Rantanen, Luvia
1947 Osvald Partanen, Helsinki
1947 Yrjö V. Laitinen, Kuopio
1946 Lauri Saarinen, Helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”7.5.2025 07:48:57 EEST | Tiedote
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme