SDP:n Timo Suhonen: Nyt on aika kuulla työntekijöitä
28.12.2023 12:52:28 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen päätösten myötä kansalaisten ostovoimaa heikkenee, työmarkkinat muuttuvat epävarmemmiksi ja tavallisten, työtä tekevien ihmisten oikeudet kapenevat. Tätäkö Orpo ja Purra tosiaankin tavoittelevat, kansanedustaja Timo Suhonen kysyy.

Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto ilmoitti 28.12 tulevista toimista, joilla haetaan sitä, että hallitus aidosti alkaisi kuulemaan ja neuvottelemaan kolmikantaisesti työelämän kysymyksistä. Pahimmillaan tulevat toimet ajavat esimerkiksi Nesteen Porvoon-öljynjalostamon alas helmikuun alussa.
Suhonen muistuttaa, että menneet ja mahdollisesti tulevat mielenilmaisut ovat suoraa seurausta Orpon ja Purran hallituksen yksipuolisista päätöksistä, jotka lisäävät duunariköyhyyttä Suomessa.
- Kun näitä päätöksiä on tehty, on kuunneltu vain elinkeinoelämän edustajia. Palkansaajien mielipiteet eivät tätä hallitusta kiinnosta, Timo Suhonen sanoo.
Hallitus aikoo esimerkiksi vaikeuttaa merkittävästi työttömien toimeentuloa tilanteessa, jossa työttömyys lisääntyy. Se suunnittelee lakimuutosta, jonka myötä työntekijöiltä leikkaantuu neljän viikon palkkaa vastaavan summa muutosneuvotteluiden yhteydessä.
Hallitus haluaa myös helpottaa palkkojen polkemista. Tätä mahdollisuutta se kutsuu sanaparilla ”paikallinen sopiminen”. Pahimmillaan paikallisen sopimisen lakimuutosten jälkeen hitsarille voidaan paikallisesti ”sopia” viiden euron ja marjanpoimijalle kolmen euron tuntipalkka.
- Suomi tarvitsee parempaa työelämää, kasvavaa työllisyyttä ja ennen kaikkea vakaampia työmarkkinoita. Orpon ja Purran on viimein aika kuunnella aidosti suomalaisia työntekijöitä. Mieluummin ennen kuin he ovat omilla toimillaan romuttaneet suomalaisen sopimusyhteiskunnan, Suhonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme