Näin hankkiudut siististi eroon joulukuusesta
2.1.2024 09:02:00 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Viimeistään loppiaisena useimmat haluavat hankkiutua eroon hyvin palvelleesta joulukuusesta. Kuivahtaneen joulukuusen ulos kantamisesta syntyy pahimmillaan melkoinen sotku, ja muistoksi joulusta jää läjäpäin karisseita kuusenneulasia. Kiinteistöliiton asiantuntijat listasivat parhaat konstinsa kuusen aiheuttaman sotkun minimoimiseksi.

- Jos sinulla on saha tai jämäkkä puukko, voit karsia kuusesta oksat jo sisällä ja viedä ne jätesäkissä ulos. Pelkästä kuusenrungosta ei synny ulos kantaessa suurta sotkua.
- Kuusen voi kääriä sisällä esimerkiksi räsymattoon ja kantaa sen suojissa ulos. Varaudu siihen, että puuha voi näyttää naapureiden silmissä epäilyttävältä!
- Kuusen hävittämistä varten on myynnissä myös erityisiä kuusipusseja, jonka voi virittää kuusen alle jo pystytyksen yhteydessä. Hävittämisen hetkellä pussi vedetään kuusen yli ja kuusi kannetaan ulos pussiin suljettuna.
Hävittipä kuusen millä tavalla tahansa, on tärkeää muistaa siivota siitä aiheutuneet sotkut myös taloyhtiön yhteisistä tiloista. Jos sinun jäljiltäsi jää rappukäytävään kasa kuusenneulasia, on huomaavaista lakaista tai imuroida ne itse pois.
Yhteyshenkilöt
Tapio Haltialakiasiantuntija
Puh:09 1667 6361tapio.haltia@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat entistä iäkkäämpiä13.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat keski-iältään 64-vuotiaita. Pääkaupunkiseudulla hallitusten jäsenten keski-ikä on runsaat 62 vuotta ja muualla Suomessa 64 vuotta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä.
Taloyhtiöiden kustannuksissa kasvupaineita ensi vuonna6.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Yleinen kustannuskehitys voi jonkin verran kasvattaa taloyhtiöiden hoitokuluja ensi vuonna. Kiinteistöliitto julkaisi tänään jäsentaloyhtiöilleen tarkoitetun talousarvio-ohjeen, joka tarjoaa suuntaviivoja ensi vuoden talouden suunnitteluun. Tilanteet vaihtelevat kuitenkin suuresti kunnasta ja taloyhtiöstä toiseen.
Asunto-osakeyhtiölain muutos helpottaa häiriötilanteisiin puuttumista taloyhtiöissä29.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Lokakuun alussa voimaan tuleva asunto-osakeyhtiölain muutos tuo taloyhtiöille lisäkeinoja häiritsevään elämään puuttumiseen. Lakimuutos paikkaa osan katveista, joita taloyhtiön ainoassa puuttumiskeinossa eli huoneiston hallintaanotossa on ollut.
Hallituksen esitys asuntokauppalaista parantaisi uudiskohteissa asunnonostajan ja taloyhtiön asemaa24.9.2026 15:36:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys uudeksi asuntokauppalaiksi lisää rakentamisen kustannuksia ja nostaa uusien asuntojen hintoja sekä sitä kautta asumiskustannuksia. Kiinteistöliiton mielestä muutokset kuitenkin parantavat uudiskohteissa asunnonostajien ja taloyhtiön asemaa, ja voivat parantaa myös rakentamisen laatua.
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme