Wulff lähtee vauhdilla henkilöstövuokraukseen
Wulff Worksin tavoitteena on työllistää jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana yli 1 000 osaajaa esimerkiksi rakennus-, teollisuus-, ravintola- ja logistiikkatoimialoille. Yhtiön odotetaan tuovan vuoden 2024 aikana konserniin liikevaihtoa noin 15 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan kassavirran uskotaan olevan positiivinen loppuvuonna 2024.
Wulffin strategiassa on kasvaa vahvasti palveluliiketoiminnoissa. ”Nyt on meille oikea aika lähteä tälle toimialalle, sillä saimme alan parhaan tiimin käynnistämään liiketoiminnan. Paikallistoimintojen vetäjillä, tiimeillä ja Asikaisella on kaikilla vahva kokemus henkilöstövuokrauksesta ja intohimona kehittää alan paras työntekijä- ja asiakaskokemus. Jaamme samat tavoitteet”, toteaa Wulff-konsernin toimitusjohtaja Elina Rahkonen.
Henkilöstövuokraus on noin 2,5 miljardin euron kokoinen markkina Suomessa. Markkinoiden odotetaan kasvavan etenkin talouden elpymisen myötä. Eezy Oyj:tä ja sitä ennen Smile Henkilöstöpalveluja vetänyt Asikainen uskoo Wulff Worksin hyviin kasvunäkymiin. Pohjaa kasvulle luo työn joustavuuden ja työnantajien oikeanlaisten osaajien löytämisen tarve. ”Uuden yhtiön menestysresepti on tehdä työnhausta sekä kumppanuudesta henkilökohtaista, hauskaa ja helppoa. Päivittäistä työtämme ohjaavat Wulffin vahvat arvot: teemme maailmasta parempaa työntekijä kerrallaan”, hän tiivistää.
Wulffin Advisor Heikki Vienola iloitsee siitä, että Wulffin uusinta liiketoimintaa vetää juuri Asikainen, joka on toiminut Wulff Oy Ab:n toimitusjohtajana 2010-luvulla: ”Wulffilaisena paluumuuttajana Sami tuntee hyvin Wulffin sekä myyntiyhtiön tavat toimia, ja kokee arvomme omakseen. Uskon, että meillä on loistavat mahdollisuudet kasvaa nopeasti yhdeksi toimialan suurimmaksi tekijäksi Suomessa. Samin osaavaa tiimiä tukemassa ovat Wulff-konsernin ammattilaiset ja operatiivista tehokkuutta toimintaan saadaan konsernin tarjoamista rakenteista. Uskon uuden liiketoiminnan vaikuttavan myönteisesti Wulffin tulevaisuuden liikevaihtoon ja kannattavuuteen.”
Wulff Works Oy ja sen paikalliset tytäryhtiöt ovat Wulff-konsernin tytäryhtiöitä. Avainihmiset on sitoutettu toimintaan osakasmallilla. Toiminta alkaa heti valtakunnallisena kuudessa toimipisteessä eri puolilla Suomea. Työnhakijoiden ja työnantajien verkkopalvelut aukeavat tammikuun alussa osoitteessa wulffworks.fi.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sami Asikainen
toimitusjohtaja
Wulff Works Oy
p. 040 700 9915
sami.asikainen@wulff.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja TörmänenmarkkinointiviestintäjohtajaWulff-Yhtiöt Oyj
Puh:+358405445550tarja.tormanen@wulff.fiTietoja julkaisijasta
WULFF – Parempi maailma – työpaikka kerrallaan.
Mahdollistamme paremmat ja kestävämmät työympäristöt ja täydellisen työpäivän. Teemme työpaikan sinne, missä työtäsi teet. Meiltä löydät tämän päivän työpaikkatuotteet: mm. kahviotarvikkeita, kiinteistö- ja siivoushuollon tuotteita, toimisto- ja it-tarvikkeita, ergonomiaa, ensiapua, hygienia-, suojaus- ja turvallisuustuotteita, ilmanpuhdistusta sekä innovatiivisia tuotteita työmaille. Valikoimassamme on myös laadukkaita Canonin tulostus- ja dokumentinhallintapalveluja sekä taloushallintopalveluja. Asiakkaamme hankkivat meiltä myös kansainvälisiä messupalveluja ja ratkaisuja etäkohtaamisiin. Meille on tärkeää kehittää jatkuvasti valikoimaamme yhä vastuullisemmaksi ja asiakaskokemustamme alan parhaaksi. Uusimpia palvelujamme on henkilöstövuokraus. Suomen lisäksi Wulff-konserni toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Wulff-Yhtiöt Oyj:n osake on listattu Helsingin pörssissä. Lue lisää wulff.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wulff-Yhtiöt Oyj
Wulffs verksamhet förstärks i Borgå – tvåspråkiga bemannings -och redovisningstjänster med lokal prägel23.5.2025 10:08:05 EEST | Pressmeddelande
Wulff Works är en snabbt växande utmanare inom bemanningstjänster och expanderar nu sin verksamhet till Borgå. Den lokala verksamheten leds av återvändaren Sami Elshawadfi. Hos Wulff bygger man tillväxt på ett praktiskt sätt: genom att vara närvarande, tala kundens språk och lösa vardagliga utmaningar.
Wulffin toiminta vahvistuu Porvoossa – kaksikieliset henkilöstö- ja tilitoimistopalvelut paikallisella otteella23.5.2025 10:08:05 EEST | Tiedote
Wulff Works on henkilöstöpalvelualan nopeasti kasvanut haastaja, joka laajentaa nyt toimintaansa Porvooseen. Paikallista toimintaa vetää paluumuuttaja Sami Elshawadfi. Wulffilla kasvu rakentuu käytännönläheisesti: ollaan paikalla, puhutaan asiakkaan kieltä ja ratkotaan arjen haasteita.
Jarkko Malinen liittyi Wulff Worksin joukkueeseen – entinen huippu-urheilija vahvistamaan Savon työelämää6.5.2025 16:39:30 EEST | Tiedote
Henkilöstövuokrausalan kasvuyritys Wulff Works vahvistaa rivejään Kuopiossa, kun pitkän jääkiekkoammattilaisuran pelannut Jarkko Malinen on liittynyt osakkaaksi ja asiakkuuspäälliköksi Savon alueella.
Mikko Paukkonen förstärker Wulff Consulting17.3.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Företag i Finland behöver vinnande strategier och bättre ledarskap.
Mikko Paukkonen vahvistamaan Wulff Consultingia17.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset yritykset kaipaavat voittavia strategioita ja parempaa johtamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme