Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa perustaa henkilöstörahaston ja korottaa henkilöstön kannustepalkkiota

Jaa

Turun Osuuskauppa ottaa helmikuun alussa käyttöön Turun Osuuskaupan henkilöstörahaston, joka kannustaa henkilökuntaa tulos- ja kannustepalkkioiden sijoittamiseen. Samassa yhteydessä henkilökunnan kannustepalkkiota korotetaan yhdestä eurosta per tehty työtunti 1,20 euroon työtunnilta.

Turun Osuuskaupan koko henkilöstö on ollut jo pitkään tulos- tai kannustepalkitsemisen piirissä. Työntekijöiden työryhmäkohtaisten kannustepalkkioiden maksimi on aiemmin ollut yksi euro per tehty työtunti, mutta helmikuun alusta tämä nousee 1,20 euroon tehdyltä työtunnilta. Kokoaikaisen työntekijän kannustepalkkio voi jatkossa siis olla jopa 1962 euroa vuodessa, mikäli työryhmä saa kannustepalkkiot sataprosenttisesti. Vastaavasti 20 tuntia viikossa tekevän osa-aikaisen työntekijän kannustepalkkioiden maksimi voi olla 1046 euroa.

Keskimäärin Turun Osuuskauppa on maksanut työryhmille tammi-marraskuussa 2023 kannustepalkkiota 73,8 prosenttia maksimimäärästä.

Sijoittamalla henkilöstörahastoon voi tienata vähän enemmän

Turun Osuuskaupassa otetaan helmikuun alussa käyttöön Turun Osuuskaupan henkilöstörahasto, jonka perustamista on valmisteltu yhdessä henkilöstön edustajien kanssa. Rahaston tarkoituksena on vastaanottaa turunosuuskauppalaisten tulos- ja kannustepalkkioita sekä tarjota työntekijöille lainsäädännön mahdollistamia keinoja hyödyntäen edullinen tapa säästää, sijoittaa ja tienata vähän enemmän. Rahastosta koituu kaikki hyöty henkilökunnalle.

– Jos työntekijälle maksetaan esimerkiksi normaalille pankkitilille 1 000 euroa tulospalkkioita, yrityksen pitää maksaa siitä 180 euroa lakisääteisiä sivukuluja. Mutta jos työntekijä onkin ohjannut tulospalkkionsa henkilöstörahastoon, hän saa rahastotililleen 1 180 euroa. Turun Osuuskauppa toisin sanoen siirtää säästämänsä henkilösivukulut suoraan tulos- tai kannustepalkkioon, jos se sijoitetaan henkilöstörahastoon, selventää henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare Turun Osuuskaupasta henkilöstörahaston periaatetta.

Rahastoon siirrettäessä palkkiosta ei tarvitse maksaa lakisääteisiä henkilösivukuluja eikä veroja rahastointihetkellä. Rahasto-osuutta nostettaessa on palkkiosta ja sen tuotosta aina 20 % on verovapaata tuloa ja 80 % maksettavasta osuudesta on veronalaista ansiotuloa.

– Jokainen työntekijä päättää jatkossa vuosittain, siirtääkö palkkion osin tai kokonaan henkilöstörahastoon vai nostaako sen käteisenä palkan muodossa aikaisemman mukaisesti. Samalla jokainen voi päättää, millaisella riskitasolla toivoo omia palkkioitaan sijoitettavan, Lautkankare toteaa.

515 sopimustuntinostoa vuonna 2023

Turun Osuuskaupan henkilöstön toimeentuloa on vahvistettu kuluvan vuoden aikana myös osa-aikaisten työntekijöiden sopimustuntien nostolla. Lokakuun loppuun mennessä on tehty 515 sopimustuntinostoa. Keskimääräinen nosto on ollut 10,4 tuntia viikossa.

Läheskään kaikki osa-aikaiset eivät halua lisää tunteja: nykytilaan tyytyväisten osuus on nyt 78 %.

− Osa-aikaisuutta tarvitaan väistämättä jatkossakin, koska palvelualoilla asiakaskäyttäytyminen määrittää työn ja tekijöiden tarpeen. Kysyntä ei tule ikinä olemaan tasaista, vaan aina on sesonkeja, päiviä ja kellonaikoja, jolloin ihmisiä tarvitaan enemmän töihin, toteaa Lautkankare.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare, puh. 010 764 4004
Turun Osuuskauppa, talousjohtaja Hannamaija Reunanen, puh. 010 764 4002

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye