Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa

4.1.2024 07:50:00 EET | Intrum Oy | Tiedote

Jaa

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut verrattuna viime vuoteen, lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä.
Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut verrattuna viime vuoteen, lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä.

Intrumin yritysten maksuviivetutkimus viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä kertoo, että maksuviiveitä oli 5,0 prosentilla yrityksistä eli yli 17 400 yrityksellä, mikä on 5,6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Maksuviiveellisten yritysten osuus laski 6,7 prosenttia verrattuna viime vuoden kolmanteen vuosineljännekseen. Maksuviiveiden määrässä esiintyy luontaista kausivaihtelua, joka selittää osuuden laskua vuoden lopulla.

Suomen talous vaipui viime vuonna inflaation ja korkeiden korkojen myötä taantumaan ja ennusteiden mukaan valoa näkyy tunnelin päässä vasta tämän vuoden lopulla. Elinkeinoelämän luottamus on kuitenkin pitkästä aikaa nousussa. Positiivinen uutinen on myös se, että inflaatio on hidastunut ja kotitalouksien reaaliansiot kääntyvät kasvuun vuonna 2024. Tämä nostaa vähitellen kuluttajien ostovoimaa.

– Haastava taloudellinen toimintaympäristö rasittaa erityisesti pienempiä yrityksiä, joilla ei välttämättä ole taloudellisia puskureita kattamaan nousevia kustannuksia. Tutkimuksemme mukaan 55 prosenttia pienyrityksistä haluaisi hallita maksuviiveitä paremmin, mutta osaamisen ja resurssien puute vaikeuttaa asiaa. Suuremmissa kokoluokissa maksuviiveellisten yritysten osuuden laskua selittää taloudellisen aktiivisuuden lasku ja todennäköisesti myös taloudellisen liikkumavaran tuoma parempi kriisinsietokyky, Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala kertoo.

Maksuviiveet ennakoivat yritysten vakavampia maksuvaikeuksia eli maksuhäiriöitä ja konkursseja. Viime vuoden vaikea taloustilanne näkyi konkurssien määrän merkittävänä kasvuna verrattuna aikaisempiin vuosiin. Vireille pantuja konkursseja oli marraskuun loppuun mennessä yli 600 enemmän kuin vuonna 2022. Konkurssien määrä on Tilastokeskuksen mukaan suurimmillaan 25 vuoteen ja konkurssien määrä kasvaa lähes jokaisella toimialalla.

– Koronapandemia söi yritysten taloudellisia puskureita, minkä seurauksena yleisen kustannustason ja korkojen nousu on pakottanut heikoimpia yrityksiä hakeutumaan konkurssiin. Korkotason pysytellessä korkealla myös konkurssien määrä säilynee edelleen korkealla tasolla. Jos Euroopan keskuspankki päättää alkaa laskea ohjauskorkojaan, voi yritysten tilanne helpottua, uskoo Iskala.

Euroopan keskuspankilta odotetaan ensimmäisiä koronlaskuja vuoden 2024 aikana, mikäli uusia negatiivisia uutisia inflaation kehittymisestä ei ilmene.

– Reaaliaikainen perintätieto ennustaa erittäin luotettavasti vakavia maksuvaikeuksia. Tutkimuksemme osoittavat, että 85 prosentilla maksuhäiriömerkinnän saaneista yrityksistä oli negatiivista perintätietoa ennen julkista maksuhäiriömerkintää. Epävarmassa taloustilanteessa jokaisen yrityksen kannattaa minimoida luottoriskit varmistamalla nykyisten ja potentiaalisten asiakkaiden ja toimittajien maksukyky ennakkoon, Iskala suosittelee.

Majoitus- ja ravitsemistoimiala sekä rakennusala nousevat kärkeen maksuviiveissä

Kun maksuviiveellisten yritysten määriä verrataan maakuntatasolla, laskua on ollut lähes koko maassa Kymenlaaksoa lukuun ottamatta. Suhteellisesti eniten maksuviiveellisiä yrityksiä on Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Uudellamaalla.

Vertailtaessa toimialoja eniten maksuviiveitä on majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla, mutta maksuviiveellisten yritysten määrä oli niissäkin hieman laskenut viime vuodesta. Kasvua vuodentakaiseen verrattuna on hallinto- ja tukipalvelutoiminnanalalla sekä maa-, metsä ja kalatalouden toimialalla.

– Majoitus- ja ravitsemisalalla korostuvat todennäköisesti pienemmän kokoluokan yritysten haasteet, mikä havaittiin myös tutkimuksen kokoluokkavertailussa. Pienet yritykset ovat herkempiä suhdannevaihteluille heikompien taloudellisten puskureiden vuoksi. Rakennusala on ollut syvässä kriisissä lähes koko vuoden ja ahdinko näkyy edelleen myös maksuviiveellisten yritysten korkeassa määrässä. Ala reagoi voimakkaasti suhdanteiden muutoksiin ja erityisesti korkotasoon, koska siellä toimitaan laajalti ulkopuolisen rahoituksen turvin. Sen sijaan julkishallinnon alalla maksuviiveellisten yritysten määrässä näkyy merkittävää laskua. Tämä selittyy suurelta osin siksi, että sote-uudistuksen myötä sairaanhoitopiirit keskittyivät hyvinvointialueiksi, toteaa Iskala.

Intrum julkaisee neljännesvuosittain yritysten maksuviiveiden kehitystä kuvaavan raportin pohjautuen yhtiön omaan dataan lähes 348 000 suomalaisesta yrityksestä. Tämän raportin data on kerätty ajanjaksolta 1.10. - 31.12.2023. Seuraava maksuviiveraportti ilmestyy huhtikuussa.

Muut lähteet:

Suomen Pankki: Suomen talouden ennuste 12/2023, Elinkeinoelämän keskusliitto, Luottamusindikaattori 12/2023, Tilastokeskus 12/2023 ja Intrum European Payment Report 2023 - Suomi

Lataa yritysten maksuviivetutkimus Q4/2023

Lataa Suomea koskeva Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti 2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut verrattuna viime vuoteen, lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä.
Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut verrattuna viime vuoteen, lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Tutkimus: Maksuviiveet ylittävät nyt yritysten kestokyvyn21.4.2026 09:06:02 EEST | Tiedote

Erääntyneiden saatavien osuus yritysten liikevaihdosta on suurempi kuin niiden toiminnan kannalta on kestävää, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen maksutaparaportti. Yrityspäättäjät arvioivat maksuviiveiden riskien kasvavan sekä kertovat niiden vaikutusten jarruttavan liiketoiminnan kasvua ja heikentävän tuottavuutta monin tavoin. Samaan aikaan yritysten tulisi pitää kassavirtansa tehokkaana kyetäkseen selviytymään epävakauden keskellä.

Yritysten maksuviiveet kääntyivät rajuun nousuun15.4.2026 08:42:22 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin katsaus vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo rajusta muutoksesta maksuviiveellisten yritysten määrässä. Maksuviiveellisten yritysten osuus nousi jyrkästi vuoden 2025 viimeiseen neljännekseen sekä vuodentakaiseen verrattuna ja on tällä hetkellä korkeimmalla tasolla useaan vuoteen. Maksuviiveet voivat ennakoida vakavampia maksuongelmia kauan ennen kuin ne näkyvät maksuhäiriömerkintöinä. Vuoden 2025 lopun positiiviset talousnäkymät ja alkuvuoden kasvuodotukset kohtaavat nyt vastatuulta.

Tutkimus: Suomalaisilla on aiempaa enemmän toistuvia maksuvaikeuksia, mutta vakavat velkaongelmat vähenivät23.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin analyysi paljastaa, että vuonna 2025 aiempaa suurempi osa suomalaisten maksuvaikeuksista oli toistuvia, mutta vakavammat maksuvaikeudet vähenivät. Muutos kertoo siitä, että kotitalouksien taloustilanne on kohentunut ja velkoja pystyään nyt maksamaan takaisin aiempaa paremmin. Korkealla pysyttelevät konkurssien määrät ja työttömyysaste pitävät silti kuluttajat syystäkin varovaisina ja säästöasteen korkealla. Suomen taloustilanteen kohentuminen edellyttäisi kulutuksen piristymistä, mutta kuluttajat ovat pitäneet tiukasti kiinni rahoistaan ja välttävät riskejä. Viime kuukausina on kuitenkin nähty useita merkkejä kotitalouksien kulutuksen piristymisestä.

Kuluttajien ja yritysten maksukyvyn elpyminen jatkui27.1.2026 07:55:00 EET | Tiedote

Yritykset ja kuluttajat kykenivät maksamaan laskujaan aiempaa paremmin, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrumin katsauksesta vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä. Perintäonnistumien perusteella sekä kuluttajien että yritysten maksukyky kääntyi parempaan suuntaan vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen ja on jatkunut kasvusuuntaisena. Yritysperinnässä onnistuma on kohentunut kuluttajaperintää voimakkaammin ja maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski, mutta perintätapausten määrät kasvoivat hieman. Kuluttajaperinnässä sekä määrät että perintään siirtyvät summat laskivat. Lisäksi yhä harvempi lasku siirtyy muistutuksen jälkeen perintään.

Tutkimus: Suomalaiset valmiita käyttämään enemmän rahaa vapaa-aikaan – kaikilla ei ole varaa2.12.2025 07:56:00 EET | Tiedote

Kuluttajat selviytyvät aiempaa paremmin välttämättömistä kuluista ja ovat aiempaa valmiimpia käyttämään rahaa luksukseen, elämyksiin ja lomiin, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuskyselyyn osallistuneista aiempaa useampi arvioi voivansa käyttää rahaa sosiaalisen elämän viettämiseen sekä tuotteisiin ja palveluihin, jotka eivät ole välttämättömyyksiä. Suuntaus lisää toivoa Suomen talouden virkistymisestä ja lupaa hyvää yritysten juhlasesongin myynnille. Taloudellisen hyvinvoinnin vahvistuminen ei kuitenkaan tunnu kaikkien kuluttajien taloudessa ja hyvästä kehityksestä huolimatta monella pienituloisella tilanne voi olla aiempaa heikompi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye