Syksyn yhteistoimintamenettelyjen tuloksia Pohteella
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käyty syksyn 2023 aikana kolmea henkilöstöryhmää koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Kaikille neuvottelujen piirissä oleville on pystytty tarjoamaan muuta, henkilön osaamista ja koulutusta vastaavaa työtä.
Pohteen talousarviovalmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käytiin henkilöstöjärjestöjen kanssa 28.11.-11.12.2023. Neuvottelut käytiin, koska vuoden 2024 talousarvioon sisältyy todennäköisiä henkilöstövaikutuksia. Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella.
Yhteistoimintamenettelyt saatiin päätökseen joulukuussa tekstinkäsittelijöiden ja vammaispalvelujen asumisyksikkö Niittykodin henkilöstön osalta. Terveyssosiaalityön henkilöstön kanssa neuvottelut jatkuvat osin vuoden 2024 puolelle.
Niittykodin henkilöstö siirtyi muihin yksiköihin
Vammaispalvelujen asumispalveluyksikkö Niittykodin henkilöstön kanssa käytiin yhteistoimintamenettely, koska yksikön toiminta päättyi. Niittykoti sijaitsee Pyhäjoella.
Yhteistoimintamenettelyssä kuultiin yksikön henkilöstön toiveita ja työntekijät ovat siirtyneet työskentelemään muihin toimipisteisiin Pohteella.
Sanelunpurkuohjelmisto vähentää tekstinkäsittelyn tarvetta
Tekstinkäsittelytyön tarve on vähentynyt olennaisesti sanelunpurkuohjelmiston käyttöönoton myötä. Uusi ohjelmisto muuttaa sanelun suoraan tekstiksi.
Tekstinkäsittelyyn kohdistuva yhteistoimintamenettely koski 53 henkilöä. Kaikille menettelyn piirissä oleville tarjottiin yhtä tai useampaa heidän työkokemustaan tai osaamistaan vastaavaa tehtävää. Viisi henkilöä ilmoitti, etteivät he ota tarjottuja tehtäviä vastaan. Näin työnantajalle muodostui irtisanomisperuste.
Terveyssosiaalityön neuvottelut jatkuvat vielä osin
Terveyssosiaalityötä koskeva yhteistoimintamenettely liittyy terveyssosiaalityön uudelleenallokointiin. Aiemmin lääkinnällisen kuntoutuksen toimialueella työskennelleet terveyssosiaalityöntekijät sijoitetaan toimialueille sosiaalityöntekijän virkoihin. Neuvotteluissa on jo osin saavutettu ratkaisuja, mutta neuvottelut jatkuvat vielä vuoden 2024 puolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha JääskeläinenHenkilöstöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 068 8270juha.jaaskelainen@pohde.fiMari Saari-SomeroHenkilöstöpäällikkö (HRM)Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1201mari.saari-somero@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde järjestää asukastilaisuuden Raahen sairaalan päivystyksen jatkosuunnitelmista16.5.2024 16:29:59 EEST | Tiedote
Raahen perusterveydenhuollon yöpäivystyksen poikkeuslupa päättyy 31.12.2024. Hallituksen kehysriihen mukaan yöpäivystys lakkaisi 1.1.2026 alkaen. Pohde järjestää 23.5. asukastilaisuuden, joka liittyy sairaalan ilta-, yö- ja viikonloppupäivystyksen jatkosuunnitelmiin.
Oulun alueella hinkuyskää liittyen matkailuun16.5.2024 08:26:09 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Euroopassa on todettu hinkuyskätapauksia tavallista enemmän. Suomessa hinkuyskää on todettu aiemmin ainakin Helsingin seudulla ja Varsinais-Suomessa. Viime päivien aikana Oulun alueella on todettu hinkuyskää.
Viisi lakkautusuhan alla ollutta paloasemaa jatkaa toimintaansa13.5.2024 13:48:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimen talouden osalta riittäviin tavoitteisiin tullaan tämän hetken tietojen mukaan pääsemään toimintaa sopeuttamalla. Näin ollen paloasemien lakkauttamisilta ja sopimushenkilöstön irtisanomisilta vältytään.
Pohteella on keskusteleva vammaisneuvosto13.5.2024 12:53:39 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto kokoontui keskiviikkona 8.5. Oulussa. Vammaisneuvoston tehtävänä on edistää vammaisten osallisuutta ja se toimii vammaisten äänenä kaikessa hyvinvointialueen päätöksenteossa, joka vaikuttaa vammaisiin henkilöihin nyt ja tulevaisuudessa. Pohteen vammaisneuvostoon kuuluu edustus jokaisesta hyvinvointialueen kunnasta ja se kokoontuu neljä kertaa vuodessa.
OYSin uusi A-rakennus on valmis - alitti hankebudjettinsa liki 25 miljoonalla eurolla10.5.2024 11:15:38 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi A-allianssin taloudellisen loppuselvityksen 7.5. pidetyssä kokouksessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme