Inarin yhteismetsän Kari Kyrö: Metsätalouden toimintaedellytykset viety Ylä-Lapissa

Metsurina, Metsähallituksen hakkuiden valvontatöissä ja luonnonsuojelutehtävissä elämäntyönsä tehnyt Kari Kyrö sanoo seuranneensa metsäkeskustelua murheellisella mielellä. – Miten metsätaloudesta on tullut niin iso synti Inariin, ettei sitä kukaan enää voi täällä harjoittaa.

–En ymmärrä, miksei metsää saisi uudistaa. Minulle metsä on ollut elämän lähde. Jos ihminen ottaa siitä leipänsä, eihän se sitä tuhoa, vaan hoitaa. Ihminen voi ottaa luonnosta sen, minkä luonto vaivatta uudistaa. Korjaamattomia vaurioita ei kestä kumpikaan, ei luonto eikä ihminen.

Metsä on aina uudistunut ja se uudistuu Kyrön mukaan edelleenkin ja kasvaa voimalla, pohjoisessakin. – Metsän talouskäyttö ja suojelutavoitteet voidaan yhdistää, mutta ei ideologia edellä, kuten nyt tuntuu olevan. Nykyinen vastakkainasettelu on johtanut käytännössä metsätalouden loppumiseen Ylä-Lapissa ja siinä häviävät kaikki.

Yhtiöt eivät osta puuta mainehaitan pelossa

Inarin yhteismetsän hoitokunnan jäsenenä ja sihteerinä toimiva Kyrö muistuttaa metsätalouden olleen iso työllistäjä vuosikymmenien ajan Inarissa. – Vaikka täällä on hakkuukypsiä metsiä, isot metsäyhtiöt eivät uskalla enää ostaa, kun kokevat sen niin suureksi mainehaitaksi itselleen.

– Metsureille eikä motoille ole metsissä töitä, oma saha ei pysty tuottamaan enää sahatavaraa paikalliseen rakentamiseen eikä sivuvirtoja riittävästi lämpölaitokselle, vaan kaikki tuodaan etelästä. Miten ilmastoystävällistä se mahtaa olla?

– Metsähallituksen pitäisi nykyajan metsänhoidon opein suorittaa metsien kunnostus, kun ovat semmoisia rääseikköjä, ettei läpi pääse. Viisikymmentäluvulla tehtiin täällä isoja ”Osaran aukkoja”, joissa kasvaa nyt vahva ensiharvennusta kaipaava metsä.  

Kyrön oma suhde metsiin kasvoi lapsuudessa kotitilalla Nellimöntien varressa Hoikanniemessä. – Elimme kalastuksella, poroista ja metsästä ja isäukko piti jatkuvan kasvatuksen menetelmää hyvänä. Se työllisti, kun kotitiloilla hevosen ja moottorisahan kanssa valikoidusti otettiin pois korjuukypsiä puita, mitkä menivät kaupaksi. Nuoret ja terävälatvat jätettiin kasvamaan, kertoo Kyrö.

Ympäristöjärjestöt luovat vääriä mielikuvia metsien käytöstä

Inarin metsien laajamittainen suojelua alkoi erämaalain myötä, minkä tarkoituksena oli turvata luontaiselinkeinoja. Naturan ja muiden suojeluohjelmien myötä yli 70 prosenttia Inarin kunnan alueesta on suojeltua.

–Nyt poronhoitokin on muuttunut siten, että petovaaran takia porot tuodaan kylien lähellä oleviin talousmetsiin ruokittaviksi, mikä estää niiden talousmetsien käytön. Tämä on ihan päälaellaan, kun valtavat erämaa- alueet ovat ylilaidunnettuja, vaikka ne on perustettu juuri luonnon suojaksi, luontaiselinkeinojen ja porotalouden tarpeisiin. Pitääkö siellä pedotkin suojella ja porot tuoda kotinurkkien yksityismetsiin, kysy Kyrö.

Hammastunturin paliskunnan puolelta on tullut Kyrön mukaan yhteismetsälle vaatimus, että porotalouden tulisi hyväksyä metsän käsittelymuodot. – Tarjosimme jatkuvan kasvatuksen menetelmää, mutta sekään ei kelvannut. Meillä on yhteismetsällä noin 1600 osakasta ja metsäpinta-alaa noin 15 tuhatta hehtaaria, jossa olisi korjuukypsää metsää, joita ei voida kuitenkaan hakata.

– Yhteismetsän kimpussa olivat ennen paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ja nyt Greenpeace ja paliskunta, jotka levittävät väärää tietoa muun muassa siitä, että lämpölaitos polttaa sahapuuta ja vanhaa metsää. Puheella ikimetsästä järjestöt haluavat luoda yliromantisoidun kuvan Ylä-Lapin metsistä niille, jotka asioita eivät tunne. Inari on metsärikkain kunta. Hyviä talousmetsiä täällä on valtavat alueet, joita on viimeksi sadan vuoden aikana kestävästi käsitelty.

Kyrön mukaan Inarin yhteismetsä on samanlaista ekosysteemiä kuin koko Ylä-Lappi. – Täällä kaikkialla on samanlaisia yhteismetsästä löydettyjä uhanalaisia lajeja, joilla on onnistuttu yhteismetsän metsätalous kieltämään.

–Kun meiltä tuomittiin 2900 hehtaaria ilman korvauksia täyden hakkuukiellon IFL alueeksi, esitimme ympäristöministeriölle sen lunastamista valtiolle. Ministeriö vastasi kahteen kertaan, ettei Inarissa ole tarvetta lisäsuojelulle. Olisimme jääneet alueesta ilman kompensaatiota, ellei kaivosyhtiö olisi lunastanut aluetta omaksi kompensaatioalueeksi.  

Metsämaan arvo romahtanut

Yksipuoliset toimet ovat johtaneet Inarissa Kyrön mukaan yksityisen metsämaan arvon romahdukseen, kun yhtiöt eivät uskalla protestien pelossa ostaa puuta. – Jos me esitämme maapohjalle muuta elinkeinollista käyttöä, niin siihen täytyisi löytää yhteinen näkemys saamelaiskäräjien kanssa. Se on osoittautunut mahdottomaksi, koska kaikkea maankäyttöön liittyvää elinkeinotoimintaa vastustetaan paitsi täyskoneellistettua, talvisin keinorehuruokittua, valtion subventoimaa yritysmuotoista porotaloutta. Se ei kuitenkaan ole enää vuosiin ollut perinteistä porotaloutta, jolla usein ratsastetaan julkisuudessa

–Tuulivoimaa tänne ei voi rakentaa, sitäkin paliskunnat ovat vastustaneet ja kun metsien virkistyskäyttö perustuu jokamiehen oikeuteen, siitäkin on vaikea tuloja saada. Jos yksimielisyyttä ei esimerkiksi kaavoitukseen löydy, hankkeita ei voi toteuttaa. Minun mielestäni porotalous, metsätalous ja matkailuelinkeino mahtuvat kaikki samalle palstalle.

Kyse on Kyrön mukaan yhteensovittamisen tarpeesta ja halusta toteuttaa se. – Kun tällä alkuperäiskansa - argumentilla sanellaan kaikki muu toiminta metsästä pois, niin niin siitä konfliktitilanteesta pitäisi pyrkiä avoimin mielin pois. Yhteiselon täytyy täällä jatkua niin kuin on jatkunut satoja vuosia ennenkin.

–Metsätalous ei ole mennyt maisemallisesti arvokkaimpiin kohteisiin, vaan sitä harjoitetaan metsätalousmaalla. Arvokkaat kohteet kuten kaikki vesistöjen varret on rauhoitettu metsätaloudelta.

Metsänomistaja ei ole enää Kyrön mukaan oman metsänsä isäntä. – Meidän metsätilamme perustuvat vuonna 1840 perustettuihin kantatiloihin, joiden rajat käytiin isojakolain 1924 jälkeen. Tilat ovat sukupolvien myötä pilkkoutuneet pienemmiksi. Aikanaan ne perustettiin elinmahdollisuuksien turvaamiseksi ja ne on veronmaksun kautta lunastettu. Nyt tuntuu siltä, että tällä ei ole enää mitään merkitystä, kun maat on ryöstetty meiltä. Polttopuun omaan käyttöön uskallan vielä metsästäni ottaa, ja sen kyllä teen jatkossakin, huomauttaa Kyrö.

Markku Laukkanen

markku.laukkanen@audiomedia.fi

Kommentti: Onko taistelussa Ylä-Lapin metsien käytöstä voittajia

Metsä on ollut elämän lähde, sanoo Kari Kyrö. Mutta ei ole enää. Ylä-Lapin metsien käyttö on ajettu alas. Kun ennen tehtiin vuosittaisia hakkuita, niistä riitti tuloa yhteismetsän osakkaille, yksityisille myyjille ja Metsähallituksen valtiolle menevään tuloutukseen. Puuta riitti elinvoimaiselle sahalle, nyt puutavara tuodaan paikalliseenkin rakentamiseen etelästä.  Sivuvirroista saatiin haketta paikalliseen lämmöntuotantoon. Välillä se korvattiin Venäjältä tuodulla hakkeella, nyt sekin tuodaan etelästä. Eikä tässä vielä kaikki, poroille kylien lähimetsissä syötettävä heinäkin tuodaan etelästä, kun ylilaiduntamisen vuoksi jäkäliköt on kaluttu tyhjiksi kuten Kilpisjärven biologisen tutkimusaseman johtaja, professori Antero Järvinen sanoo.

Ympäristöjärjestöjen aktiivinen mielikuviin perustuva toiminta on säikäyttänyt metsäyhtiöt, jotka mainehaitan pelossa eivät uskalla ostaa puuta puhumattakaan Metsähallituksesta, joka ei kielteisen julkisuuden pelossa uskalla tehdä enää edes välttämättömiä hoitotoimia alueella. Tämä kaikki on johtanut metsämaan arvon romahdukseen. Metsätalouden toimintaedellytysten loppuminen heijastuu vääjäämättä koko Ylä-Lapin aluetalouteen. Kantorahatulot ja metsänkorjuun koko arvoketjun työpaikat ja palkat ovat pois paikallisesta taloudesta ja hyvinvoinnista. Sopii kysyä, onko taistelussa Ylä-Lapin metsien käytöstä voittajia, vai pelkästään häviäjiä?

Kuten Kyrön haastattelu osoittaa, metsäpolitiikankin ytimessä on pohjoisen elämää hajottava saamelaiskysymys. Kyrön suvun toimeentulo on perustunut monen sukupolven ajan kalastukseen, poronhoitoon ja muihin saamelaisalueen luontaiselinkeinoihin. Vaikka Kyrö on pitänyt itseään aina identiteetiltään saamelaisena, hän menetti oikeuden olla ehdokkaana saamelaiskäräjien vaalissa. 

Saamelaisten etujärjestöt vastustavat perinteistä metsätaloutta ja muitakin luonnon käyttötapoja, jotka aiheuttavat häiriötä porotaloudelle huolimatta siitä, että ovat samalla yhteismetsän osakkaita ja metsätaloudesta ja -tuloista hyötyjiä. Porotalouden ja ympäristöjärjestöjen yhteistyö on päättänyt vuosisatoja kestäneen yhteiselon poro- ja metsätalouden sekä vaurioitti saamelaisväestön, porotalouden ja muun väestön keskinäisiä suhteita.

Inarin maapinta-alasta on jo nyt niin merkittävä osa suojelun piirissä, että ympäristöministeriönkään mielestä ei ole lisäsuojelun tarvetta. Kun yhteismetsältä määrättiin täyden hakkuukiellon piiriin 2900 hehtaaria, kaivosyhtiö hankki osakkaiden onneksi suojelun piiriin määrätyn metsän nielujen kompensaatioksi, eivätkä osakkaat jääneet yksin suojelun maksumiehiksi.

Markku Laukkanen