Hakijaennätys Mirjam Helin -laulukilpailussa
Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on entistä suositumpi. Kesäkuussa 2024 käytävään kisaan tuli määräaikaan mennessä 485 hakemusta 57 maasta.
Tunnettujen klassisen laulumusiikin maiden ohella hakemuksia tuli muun muassa Taiwanilta, Singaporesta, Filippiineiltä, Perusta, Mongoliasta, Libanonista, Intiasta, Hong Kongista ja Costa Ricasta.
Kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä iloitsee haun suosiosta:
”Hakijamäärä kertoo Helin-kilpailun maailmanlaajuisesta kiinnostavuudesta. Laulukilpailuilla on yhä paikkansa musiikkimaailmassa. Kilpailumenestys avaa nuorille lahjakkuuksille tilaisuuden esittäytyä yhdellä kertaa sekä yleisölle, medialle että laajalle joukolle alan työllistäviä tahoja. Samalla he joutuvat mittaamaan paitsi osaamistaan, myös henkistä ja fyysistä kestokykyään monivaiheisessa kilpailutilanteessa."
Esikarsintaraati valitsee tammikuun aikana enintään 60 kilpailijaa 3.–6. kesäkuuta käytävään alkukilpailuun. Kilpailun tuomaristo valitsee heistä 16–20 laulajaa välikilpailuun, ja 12.6. käytävään orkesterifinaaliin heistä karsiutuu kuusi laulajaa.
Kilpailun tuomareita ovat sopraano Dawn Upshaw, mezzosopraano Randi Stene, baritoni Bo Skovhus, pianisti Keval Shah sekä tuomariston puheenjohtajana toimiva sopraano Soile Isokoski.
3.–12.6.2024 järjestettävä Mirjam Helin -kisa viettää 40. juhlavuottaan. Helsingissä pidettävän kilpailun alku- ja välierät käydään Sibelius-Akatemian konserttisalissa ja orkesterifinaali Musiikkitalon konserttisalissa. Loppukilpailussa soittaa Helsingin kaupunginorkesteri sir Mark Elderin johdolla.
Kilpailu on uudistunut monilta osin. Nyt kaikki kilpailevat samassa sarjassa, ja voittaja saa palkinnoksi 50 000 euroa, toinen 40 000 €, kolmas 30 000 € ja loput kolme finalistia kukin 10 000 euroa.
Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun vuodesta 1984 lähtien joka viides vuosi. Jatkossa se järjestetään kolmen vuoden välein.
Kilpailu perustuu Mirjam ja Hans Helinin suurlahjoitukseen. Professori Mirjam Helin (1911–2006) halusi perustaa kansainvälisen laulukilpailun Suomeen. Hänen tavoitteensa oli tehdä kisasta maailman arvostetuin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Loponen-KyrönseppäkilpailupäällikköSuomen Kulttuurirahasto
Puh:050 533 8386paivi.loponen@mirjamhelin.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Suomen Kulttuurirahaston palkinnot Villu Jaanisoolle, Heini Junkkaalalle ja Jukka Pekolalle27.2.2024 20:30:00 EET | Tiedote
Suomen Kulttuurirahasto jakaa 27.2.2024 kolme 40 000 euron palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Palkinnon saavat kuvanveistäjä Villu Jaanisoo, näytelmäkirjailija, ohjaaja ja dramaturgi Heini Junkkaala sekä kvanttiteknologian tutkija, professori Jukka Pekola.
Suurten bassoroolien laulajalle Kulttuurirahaston Piltti-palkinto16.2.2024 22:10:00 EET | Tiedote
Suurten bassoroolien tulkki, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen sai Suomen Kulttuurirahaston Lea Piltti -palkinnon, 25 000 euroa. Palkinto jaetaan viiden vuoden välein menestyksekkäästä kansainvälisestä taiteilijanurasta.
More than 30 million euros given to support science, the arts, and culture15.2.2024 00:00:00 EET | Press release
A thousand researchers, artists, and projects have received support for their work from the Finnish Cultural Foundation. The grants will strengthen a sustainable, pluralistic, and diverse Finland.
Yli 30 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja kulttuurille15.2.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Tuhat tutkijaa, taiteilijaa tai hanketta sai työlleen tukea Suomen Kulttuurirahastosta. Apurahoilla vahvistetaan kestävää, moniarvoista ja moniäänistä Suomea.
Selkopolku-kirjapaketit koottiin nuoria varten26.1.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Selkopolku-hankkeessa lahjoitetaan kaikille Suomen yläkouluille selkokirjoja ja helppolukuisia kirjoja. Yläkouluissa selkokirjojen tarve kasvaa jatkuvasti, mutta selkokirjoja on tarjolla liian vähän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme