Fliiga

LASBin tappioputki katkesi viimein, Classic nousi naisten sarjakärkeen

Jaa

LASB katkaisi peräti kahdeksan ottelun tappioputken, kun se kaatoi sunnuntain ainoassa F-liigan miesten ottelussa kotonaan Nurmon Jymyn 3-1.  Samalla lahtelaiset nousivat neljän pisteen päähän sijalla yhdeksän olevasta Jymystä.

Avausmaalin kiskaisi komeasti yläkulmaan Peetu Rantala Jymyn purkupallon karattua suoraan hänelle, ja toisen erän alussa tuli lisää. LASB katkaisi Jymyn lähdön hyökkäykseen alkuunsa, Atte Raappana malttoi syöttää vielä poikittain ja Joonatan Surakka odotti maalivahdin heittäytymisen ennen kuin laukoi pallon verkkoon. Kalle Vaarala kavensi kaukolaukauksella pelin puolivälissä, mutta se jäi tänään Jymyn ainoaksi osumaksi. Pelin viimeisen kympin aluksi Janne Jaanus sijoitti rangaistuslaukauksesta loppunumerot LASB-vahti Santtu Pohjosen torjuttua hetkeä aikaisemmin Jymyn ison tasoituspaikan toisessa päässä.

Sarja jatkuu maanantaina Lempäälässä ottelulla Classic–EräViikingit.

F-liigan naisten sarjan kärkipaikalla nähdään vaihteeksi joku muu kuin TPS, kun Classic kaatoi sunnuntain ainoassa ottelussa jumbo Welhot 14-1 ja pusersi mestarien edelle.

Alma Laitila nosti Classicin johtoon jo 20 sekunnin pelin jälkeen, ja avauserän ennakkosuosikki veikin 4-1. Toinen tahkottiin kuitenkin tasalukemiin 1-1 Kiia-Maria Kurun kavennettua pelin puolivälissä komealla ilmakiepautuksella. Päätösjaksolla Classic sitten painoi taas kaasua takoen peräti yhdeksän lisäosumaa.

Suvi Hämäläinen laukoi tamperelaisten maaleista peräti viisi. Natalia Pitkäkankaan tehot olivat 2+3 ja Elli Kylmäluoman 1+3.

Ensi viikolla on niin naisissa kuin miehissäkin vuorossa Suomen Cupin huipentuma. F-liigan naisten sarja jatkuu maanantaina 15.1. ottelulla Welhot – O2-Jyväskylä.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Anton Frejd Ruotsista ja Linda Fuchsova Tshekistä F-liiga draftin tämän vuoden ykkösvaraukset28.5.2025 14:51:21 EEST | Tiedote

Jo perinteisessä F-liiga draftissa varattiin tänään Turussa salibandyn pääsarjaan miehissä 22 ja naisissa 24 tulevaisuuden ulkomaista suurnimeä. Miesten sarjan ykkösenä ääneen päässeen LASBin valinta oli ruotsalainen nuorten maajoukkuepelaaja Anton Frejd. Naisissa ykkösvaraukseksi nousi tänä vuonna tshekkihyökkääjä Linda Fuchsova, jonka pääsi varaamaan ensimmäisenä valinnut liiganousija Pirkkalan Pirkat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye