Metson ja teeren latvalinnustus alkaa
9.1.2024 09:00:00 EET | Suomen riistakeskus | Tiedote
Urosmetson ja -teeren talvimetsästys alkaa 10.1. ja se sallitaan rajoitetusti tammikuun loppuun asti. Metsästäjiä kehotetaan huomioimaan metsästysalueensa lintutilanne ja metsästämään vastuullisesti.
Urosmetson ja -teeren talvipyynti aloitettiin viisi vuotta sitten ja pyyntialue on vaihdellut lintutilanteen mukaan. Edellytyksenä pyynnille on, että lajien kannat ovat riittävän runsaita.
Pohjois-Suomen metsokannan kehitys on ollut vahvaa viime vuosina erityisesti Koillismaalla sekä itäisessä ja keskisessä Lapissa. Teerikanta on vahvistunut laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalta ja itäisestä Suomesta Keski-Lappiin. Lajien pitkäaikainen kannankehitys on ollut kasvavaa tai vakaata. Kyseisillä alueilla ollaan monin paikoin riistakolmioiden laskentahistorian huipputiheyksissä.
Urosteeren talvinen latvalinnustus on sallittua Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnan pohjoisosissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön ja Utsjoen kuntia sekä Kainuun maakuntaan kuuluvissa Paltamon ja Puolangan kunnissa. Urosmetson osalta metsästys on sallittua Pohjois-Karjalassa lukuun ottamatta Nurmeksen kuntaa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnan pohjoisosissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Utsjoen ja Lapin lounaisia kuntia sekä Kainuun maakunnan Puolangan ja Suomussalmen kunnissa.
Talvipyynti on haastavaa
Runsaat lintukannat mahdollistavat perinteiseen pyyntimuotoon tutustumisen entistä useammalle metsästäjälle. Talvisaikaan pyyntiolosuhteet latvalintujen pyyntiin ovat olleet haastavia runsaan lumen ja lyhyen päivän takia ja saalismäärät ovat pysyneet maltillisina.
- Latvalinnustuksessa liikutaan yleensä suksilla hiihdellen ja tähyillään puihin ruokailemaan nousseita lintuja. Puissa ruokailevia lintuja on usein haastavaa lähestyä ampumaetäisyydelle, riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Huomioi paikallinen lintukanta saalismäärissä
Vaikka metsäkanalintukannat ovat keskimäärin vahvat, lintutiheydet voivat vaihdella paikallisesti paljon. Metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueensa lintutilanteeseen.
- Vastuunkantamista on myös metsästäjien vuotuinen ponnistus riistalaskennoissa. Viime kesänä laskettiin jälleen lähes tuhat riistakolmiota. Kattavan laskentatiedon avulla varmistetaan metsästyksen kestävyys, Luoma sanoo.
Katso metsästysajat https://metsastajalehti.fi/metsastysajat/
Tutustu vastuulliseen metsäkanalintujen metsästämiseen https://www.riistainfo.fi/vastuullinen-metsastaja/vastuullisuus-ohjeet/metsakanalintujen-metsastys/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti KervinenErikoissuunnittelija
Puh:029 431 2234matti.kervinen@riista.fiMikael LuomaRiistapäällikkö, Pohjanmaa
Puh:029 431 2271mikael.luoma@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Fågelbeståndet i Maaninka fågelvatten återhämtar sig – arter som tidigare minskat återvänder29.4.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Maaninkas internationellt betydelsefulla fågelvatten har det skett en betydande vändning till det bättre. Restaureringsarbete och fångst av invasiva främmande rovdjur har återställt området till en attraktiv häckningsplats.
Maaningan lintuvesien linnusto elpyy – taantuneet lajit palanneet29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Maaningan kansainvälisesti arvokkailla lintuvesillä on saavutettu merkittävä käänne parempaan. Kunnostustyöt ja haitallisten vieraspetojen pyynti ovat palauttaneet alueen jälleen houkuttelevaksi paikaksi pesiä.
Muistutus: Kutsu medialle – Tule tutustumaan Maaningan pelastettuun lintuparatiisiin24.4.2026 07:45:00 EEST | Kutsu
Suomen riistakeskus kutsuu toimittajia tutustumaan Maaningan kansainvälisesti merkittäviin lintuvesiin keskiviikkona 29.4. aamupäivällä. Aluetta on palautettu entiseen loistoonsa ja se houkuttelee jälleen lintuja levähtämään ja pesimään.
Kutsu medialle: Tule tutustumaan Maaningan pelastettuun lintuparatiisiin21.4.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Suomen riistakeskus kutsuu toimittajia tutustumaan Maaningan kansainvälisesti merkittäviin lintuvesiin keskiviikkona 29.4. aamupäivällä. Aluetta on palautettu entiseen loistoonsa ja se houkuttelee jälleen lintuja levähtämään ja pesimään.
Frivilliga hjälper till vid hjortdjursolyckor – våren innebär fler djur på vägen31.3.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
På våren börjar de unga hjortdjuren söka sig egna levnadsområden. Oerfarenheten kan göra att de hamnar i tätorter och på livligt trafikerade vägar, vilket ökar risken för farliga situationer i trafiken. Vid hjortdjursolyckor och situationer med djur som förirrat sig till tätorter får polisen handräckning av frivilliga inom storviltsassistansen (SRVA).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme