Heidi Hautala jättää europarlamentin
Vihreiden pitkäaikainen europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala ei asetu ehdolle kesäkuun europarlamenttivaaleissa.

Hautala ilmoitti päätöksestään loppiaisena julkaistussa Facebook-päivityksessä.
– En ole ehdolla. Päätös ei ole ollut helppo. En voi edes kuvitella paikkaa, jossa maailmaa voisi parantaa yhtä paljon, ja niin monella tavalla, kuin Euroopan parlamentissa. Lähellekään yhtä paljon, Heidi Hautala sanoo.
– Olen saanut tehdä parlamentissa paljon, enemmän kuin yleensä pienempien jäsenmaiden ja pienempien poliittisten ryhmien edustajat. Olen saanut johtaa valiokuntia, delegaatioita, poliittista ryhmääni, hoitaa kansainvälisiä suhteita, toimia instituution varapuheenjohtajana ja niin edelleen. Olen saanut tätä kaikkea tehdä, koska oma loistava ryhmäni on antanut minulle siihen mahdollisuudet. Tästä olen syvästi kiitollinen, Hautala sanoo.
– Viimeiset seitsemän vuotta olen tiimini kanssa omistautunut vastuullisen yritystoiminnan edistämiselle. Paketti alkaa olla valmis, ja tehtävänä on nyt yritysvastuun saattaminen lakipykälistä elävään käytäntöön. Olen kehittänyt Euroopan parlamentissa osaamista, joista toivon olevan hyötyä asiantuntija- ja neuvonantajatehtävissä erityisesti moninaisten kestävyyskysymysten parissa, Hautala sanoo.
Heidi Hautala aloitti europarlamentissa Suomen liityttyä EU:n jäseneksi vuonna 1995. Viimeisen 30 vuoden aikana hän on toiminut meppinä yhteensä 20 vuotta ja ollut ehdolla yhtä lukuun ottamatta kaikissa eurovaaleissa. Hänet on useissa vertailuissa arvioitu yhdeksi parlamentin vaikutusvaltaisimmista edustajista.
Yhteyshenkilöt
Heidi HautalaMEP, Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja
heidi.hautala@europarl.europa.euheidihautala.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Ville Niinistö: EU-parlamentin on vietävä Venäjän kaasun tuontikielto kunnianhimoisesti maaliin – Suomen hallituksen tuettava vahvaa linjaa18.7.2025 10:00:52 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin pääneuvottelija, europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) painottaa, että EU:n kaavailtua lakia venäläisen kaasun tuonnin kieltämiseksi tulee vahvistaa neuvottelujen edetessä.
Vihreiden mepit Niinistö ja Ohisalo: EU-budjetin vastattava EU:n keskeisiin painopisteisiin16.7.2025 19:58:50 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi tänään esityksensä seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) vuosille 2028–2034. EU:n pitkän aikavälin budjettiesitys osuu myrskyiseen maailmantilanteeseen. Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo painottavat, että EU tarvitsee monivuotisen rahoituskehyksen, joka vastaa EU:n keskeisiin painopisteisiin: ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan, kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistamiseen, oikeusvaltion puolustamiseen sekä ihmisten hyvinvointiin.
MEP Maria Ohisalo: Kaivosjätteiden käsittely on puutteellista Suomessa3.7.2025 16:33:37 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko on jättänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen siitä, miten komissio aikoo varmistaa, että jäsenmaat noudattavat EU:n kaivannaisjätedirektiiviä, etenkin kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen.
Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU:n 2040 ilmastotavoite näyttää hyvältä, mutta sisältää myös viherpesua2.7.2025 13:57:33 EEST | Tiedote
Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä kirkkaina, mutta suhtautuvat varauksella osaan komission keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. EU-komissio julkisti ilmastotavoiteen vuodelle 2040 tänään keskiviikkona. Komission tavoite on vähentää päästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta. Tämä on EU:n tieteellisen ilmastopaneelin asiantuntija-arvion minimitaso Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja se on von der Leyenin komission ohjelmassa vihreiden vaatimuksesta. Komissio on kuitenkin löysännyt tavoitetta laskemalla sen sijaan erilaisia joustomekanismeja ja kansainvälisiä ilmastotoimia EU:n omien päästövähennysten sijaan.
Ville Niinistö EU-parlamentin pääneuvottelijaksi laista Venäjän kaasun tuonnin kieltämiseksi30.6.2025 13:56:27 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on valittu EU-parlamentin pääneuvottelijaksi eli raportööriksi EU-komission kesäkuussa antaman Venäjän kaasun tuonnin kieltävän lakiesityksen käsittelyyn. Parlamentti muodostaa kantansa teollisuusvaliokunnan (ITRE) ja kansainvälisen kaupan valiokunnan (INTA) yhteismenettelyssä kiireellisesti. Niinistö on teollisuusvaliokunnan nimeämä pääneuvottelija ja toimii yhdessä kansainvälisen kaupan valiokunnan nimeämän pääneuvottelijan, EPP-ryhmän latvialaisen Inese Vaideren kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme