Herttoniemen Kirsikkapuiston uuden päiväkodin rakentaminen alkaa – valmistuu kesällä 2025
Herttoniemen Kirsikkapuiston kupeeseen nousevan kaupungin päiväkodin rakennustyöt alkavat tammikuussa. Uuteen päiväkotiin tulee tilat 224 suomen- ja ruotsinkieliselle lapselle.

Yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsön rakennuttaman uuden päiväkodin rakennustyöt alkavat tammikuun alkupuoliskolla Helsingin Herttoniemessä. Abraham Wetterin tie 15:een nousevan päiväkodin rakentaminen alkaa maan louhimisella ja kaivutöillä.
”Rakennuksen perustukset ja elementtityöt valmistuvat kesällä, ja harjakorkeuden saavutamme ensi syksynä. Uusi päiväkoti avautuu kesällä 2025”, kertoo rakennuttajapäällikkö Kirsi Viheriäranta Hemsöltä.
Uuteen kaksikerroksiseen päiväkotiin tulee yhteensä noin 2 500 neliömetrin tilat 224 suomen- ja ruotsinkieliselle lapselle. Päiväkoti jakautuu kahdeksaan toiminta-alueeseen. Molemmissa kerroksissa on omat ruokailutilansa.
Uusi rakennus korvaa Daghemmet Killingenin nykyiset, peruskorjauksen tarpeessa olevat tilat. Lisäksi alueelle saadaan kokonaan uusi 161-paikkainen päiväkoti suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön.
Herttoniemessä tarvetta päiväkodille
Hemsö on vuokrannut päiväkodin 25 vuoden sopimuksella Helsingin kaupungille. Käyttäjänä on kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Viheriärannan mukaan uuden päiväkodin valmistuminen edistää Herttoniemen kehittymistä ja vastaa Helsingin kasvaneeseen varhaiskasvatuksen kysyntään.
”Herttoniemen asukasmäärä kasvaa voimakkaasti, kun yritysalueelle rakennetaan asuntoja. Uudelle päiväkodille on erittäin kova tarve”, Viheriäranta sanoo.
Päiväkodin rakentamisesta vastaa NCC, jonka kanssa Hemsö on aiemmin toteuttanut onnistuneesti useita kohteita. Uuden päiväkodin visuaalisen ilmeen on luonut arkkitehtitoimisto AFKS Arkkitehdit. Toimisto on ollut mukana kehittämässä Helsingin kaupungin päiväkotien suunnitteluohjetta yhdessä kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.
”AFKS on laatinut myös päiväkodin alkuperäisen viitesuunnitelman, ja olemme iloisia, että kokenut kumppani vastaa kohteen arkkitehtisuunnittelusta. Heidän työnsä takaa päiväkodin suunnittelun korkean laadun”, Viheriäranta sanoo.
Paikalla tuotettu energia hyödyksi
Uudisrakennus hyödyntää mahdollisimman paljon paikalla tuotettua energiaa. 95 prosenttia vuotuisesta lämmitysenergiasta saadaan maalämpöpumpuista, ja loppuosa katetaan sähkökattilalla. Sähköenergiasta vähintään 10 prosenttia tuotetaan aurinkosähköllä.
Hemsö ottaa energiatehokkuudessa huomioon myös passiiviset keinot. Tiloja ja ikkunoita on muun muassa sijoitettu niin, että auringon aiheuttama lämpökuorma saadaan minimoitua valoisuudesta tinkimättä. Kohteen viilennyksessä käytetään maakylmää.
Uuden päiväkodin julkisivu on puusta, ja rakennukseen tulee viherkatto. Hemsö tavoittelee rakennukselle Breeam-vastuullisuussertifioinnin Excellent-tasoa.
”Olemme sitoutuneet saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussamme vuoteen 2040 mennessä, ja etsimme jatkuvasti uusia keinoja pienentää kohteidemme päästöjä. Lämpöpumpputeknologiat ovat siitä yksi esimerkki”, Viheriäranta sanoo.
Hemsö omistaa Suomessa noin 150 000 neliötä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kiinteistöjä. Kiinteistöihin kuuluvat muun muassa Helsingin kaupungin peruskoulujen ja päiväkotien väistötilana toimiva Arkadiankatu 24:n kiinteistö sekä lähes 3 000 käyttäjän Paavolan kampus Lahdessa.
Yhteyshenkilöt
Kirsi Viheriäranta
rakennuttajapäällikkö, Hemsö
p. 0400 212 590
kirsi.viheriaranta@hemso.se
Kuvat

Hemsö on johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsö on erikoistunut hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen kestävällä tavalla. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 7,5 miljardia euroa. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle luottoluokituksen A- maaliskuussa 2015 ja Fitch Ratings luottoluokituksen A+ maaliskuussa 2021. Lue lisää: www.hemso.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hemsö
Esperi vuokraa Hemsöltä hoivakiinteistön Pitäjänmäessä – peruskorjaus alkaa marraskuussa3.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Hemsö toteuttaa kiinteistöön laajan peruskorjauksen, jossa tilat modernisoidaan ja energiatehokkuutta parannetaan merkittävästi. 45 asumispaikan kohde on tavoitteena luovuttaa vuokralaiselle vuoden 2026 lopulla.
Uusi päihdehuollon monipalvelukeskus valmistui Turkuun30.10.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Vuokrahankkeena toteutettu uudisrakennus luovutettiin vuokralaiselle Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhalle lokakuun lopulla. Monipalvelukeskuksen toiminta käynnistyy marraskuun aikana.
Hemsö ostaa Seminaarin koulun kiinteistön Hämeenlinnassa28.10.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Kohde on Hemsölle ensimmäinen, jossa vuokralaisena on Hämeenlinnan kaupunki. Vuokrasopimus ulottuu vuoteen 2042. Seminaarin koulu jatkaa toimintaa tiloissa entiseen tapaan. Koulun rakennuksia on peruskorjattu kattavasti viime vuosina.
Pohjois-Pasilan uuden koulun rakentaminen alkaa – Hemsö ja Helsinki solmivat 20 vuoden vuokrasopimuksen8.7.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Maanrakennustyöt tontilla käynnistyivät heti. Hemsön tavoitteena on saada uusi koulu käyttöön syyslukukaudeksi 2027.
Hemsö ostaa Salpausselän koulun kiinteistön Lahdessa2.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hemsö ja Lahden kaupunki solmivat koulukiinteistöstä 20 vuoden vuokrasopimuksen. Salpausselän peruskoulu jatkaa koulun käyttäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme