Ammattiliitto Pro ry

Ammattiliitto Pro: Työmarkkinamallin tulee perustua työmarkkinaosapuolten yhteisymmärrykseen ja sopimiseen

Jaa

Pro jätti eilen lausuntonsa koskien hallitusohjelman kirjausta vientivetoisen työmarkkinamallin ja sovittelujärjestelmän kehittämisestä. Pro katsoo, että vientivetoinen malli voisi tietyin edellytyksin olla toteutettavissa, mutta sen tulee perustua työmarkkinaosapuolten väliseen sopimiseen eikä siitä tule säätää lailla.

– Vientivetoisen työmarkkinamallin lähtökohtana tulee olla, että yhteisen tilannekuvan, koordinaation ja sovittelutoimen avulla saadaan ilman turhaa viivytystä sopimusratkaisut eri aloille, toteaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen. 

– Mallin tulisi myös huomioida eri alojen mahdollisuudet tasa-arvoiseen palkkakehitykseen. 

Pro katsoo, että työmarkkinamallia tulisi edistää näistä lähtökohdista, ei lakiin kirjattavan palkkakaton kautta. Yleisen hyväksyttävyyden vuoksi keskeiset työmarkkinaosapuolet olisi otettava mukaan määriteltäessä uuden työmarkkinamallin perusteita. Mallissa tulisi huolehtia, että vientialoilla neuvoteltava niin sanottu yleinen linja on riittävän edustava. Ratkaisun tulisi kattaa kaikki keskeiset vientiteollisuuden alat ja henkilöstöryhmät, joilla neuvotellaan valtakunnalliset työehtosopimusratkaisut. 

Lisäksi mallin on mahdollistettava yhteisesti tunnistettuihin alakohtaisiin erityistarpeisiin tai tilanteeseen liittyvä jousto ja poikkeamat yleisestä linjasta, joilla lisätään tarvittaessa alojen houkuttelevuutta, edistetään palkkatasa-arvoa tai ehkäistään matalapalkkaisuutta. Hallituksen ehdotus, jossa vientialojen palkankorotukset kirjattaisiin lakiin palkkakatoksi, ei edellä mainittuja seikkoja huomioi.  

– Toteutuessaan tämä voisi tarkoittaa sitä, että useampi prolainen naisvaltainen ala jäisi palkkakuoppaan. Lisäksi esitys sivuuttaa ammattiliittojen kollektiivisen neuvotteluoikeuden ja sopimusautonomian, jotka on turvattu Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa, huomauttaa Malinen.  

Valtakunnansovittelijalla on oltava riittävät toimintaedellytykset sekä itsenäinen asema   

Hallituksen esittämä lakisääteinen vientimalli heikentäisi sovittelun toimivuutta, koska esitys rajoittaisi mahdollisuuksia sovinnon aikaansaamiseksi yksittäiseen työriitaan. Pron näkemys on, että lakisääteinen vientimalli saattaisi käytännössä kääntyä hallituksen omia tavoitteita vastaan ja pitkittää työtaisteluja sekä vaikeuttaa sovintoratkaisun saavuttamista osapuolten kesken. Toimivallan rajoittamisen sijaan valtakunnansovittelijan toimiston resursseja tulisikin vahvistaa, jotta taataan nopea ja tehokas sovitteluprosessi työriitatilanteissa. 

Sovittelijan roolin vahvistamisen lisäksi Pro korostaa tarvetta yhteisen tilannekuvalle mm. palkka-, tuottavuus- ja inflaatiokehityksestä Suomessa ja keskeisissä kilpailijamaissa. Jotta vientivetoinen työmarkkinamalli voi tehokkaasti toteutua, pitää teollisuuden ratkaisujen pohjana oleva taloudellinen ja muu taustainformaatio olla avoimesti kaikkien työmarkkinaosapuolien ja sektoreiden käytössä.  

Yhteyshenkilöt

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry

Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla12.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote

Pro ei kannata hallituksen esitystä paikallisen sopimisen lisäämisestä vaan katsoo, että nyt esitetty lainsäädäntö vie sopimista väärään suuntaan. Paikallinen sopiminen on osa yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken luotua ja kehitettyä työehtosopimusjärjestelmää, jonka hallitus aikoo nyt rikkoa elinkeinoelämän sekä Suomen Yrittäjien kannustaessa vieressä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye