Kauko Kuismanen – Upseeri ja pehmoisä
Kimmo Kuismasen elämäkertateos isästään eversti Kauko Kuismasesta antaa uutta tietoa talvisodan tapahtumista ja esittelee myös paljon nähneen upseerin toisen puolen: kekseliään, leikkisän ja rakastavan isähahmon.

Kimmo Kuismasen tietokirja/elämäkerta Kauko Kuismanen – Upseeri ja pehmoisä on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Kultaisten rantojen Terijoki, talvisodan ensimmäiset kranaatit Kronstadtista, Summa, Viipurin valtaus, Karhumäki, Kannaksen suurhyökkäys, Äyräpää- Vuosalmen joukkohauta, Lapin sodan jälkien raivaaminen. Kaikki tämä nähtynä ja koettuna: terjokkoinen vuosina 1921–2015 elänyt eversti Kauko Kuismanen oli paikalla.
Myös sodan jälkeen Kuismasen elämä jatkui värikkäänä: Mannerheimin turvallisuustoimet, ”Vaaran vuodet”, presidentinlinnan suojaaminen, kylmän sodan hälytykset...
Kirjassa esitetään aivan uutta tai hyvin vähän käsiteltyä tietoa esimerkiksi koulupojista talvisodassa Summan rintamalla, suomalaisten ja ruotsalaisten upseereiden keskusteluista ”Pohjoisen puolustusliitosta” 60-luvulla ja samoihin aikoihin salaisesta varautumisesta Neuvostoliiton kaappaushyökkäykseen.
Sivussa kuitenkin kulkee voimistuvana toinen kertomus pehmoisästä, urheilevasta ja kirjallisuutta harrastavasta upseerista, joka kylvettää lapsia ja lastenlapsia, konttaa näiden kanssa lattialla ja keksii loputtomasti satuja.
Historian prosessien moninaisuudessa usein kyseessä on lopulta selviytyminen.
Kirjoittaja Kimmo Kuismanen on Kauko Kuismasen poika, arkkitehti ja tekniikan tohtori. Hän on ekologiseen ja puuarkkitehtuuriin sekä ympäristötietoiseen kaupunkisuunnitteluun paneutunut yrittäjä. Päätyön ohella Kuismanen on opiskellut jonkin verran kirjallisuutta ja sosiologiaa. Hän on kirjoittanut useita teoksia ja tutkimusraportteja ekologisesta suunnittelusta ja on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen.
Kimmo Kuismasen harrastuksiin kuuluvat historia, kulttuuri, kirjallisuus ja sieniretket. Hän on toiminut pari vuosikymmentä Matti Kuismasen sukuseuran puheenjohtajana ja siinä perehtynyt sukututkimukseen, -historioihin ja -kertomuksiin.
KUISMANEN, KIMMO : Kauko Kuismanen – Upseeri ja pehmoisä
370 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812482
Ilmestymisaika: Joulukuu 2023
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Elottomasta elämää – kesäkuussa Kulttuurikulmassa Tuomo K. Rouhiaisen digitaidetta30.5.2025 14:20:35 EEST | Tiedote
ELOTTOMASTA ELÄMÄÄ Eläkkeelle jäänyt radiotuottaja Tuomo Rouhiainen päätti toteuttaa elämänsä unelman ja satsata siihen, josta hän oli haaveillut jo pitkään: kirjoittaa oma romaani. Ja pian se ilmestyykin, kirja nimeltään Kesän viimeinen keikka (Momentum Kirjat 2025). Mutta kaiken sen ohessa tuli myös toisesta unelmasta tärkeä asia. Kun kirjoittaminen alkoi maistua puulle, oli aika antaa mielikuvituksen lentää myös visuaalisella puolella. Tuomo kertoo: "En ole koskaan ollut hyvä pitämään pensseliä kourassani, jollei kyse ole ollut seinien maalaamisesta. Mutta työssäni Ruotsin Radiossa sain tilaisuuden tutustua perusteellisesti kuvankäsittelyyn. Ja kun sitten jäin pois työelämästä, oli juuri se kirjoittamisen ohessa se asia, jota halusin jatkaa ihan tosissani. Nämä kaksi asiaa ovat nyt kulkeneet käsi kädessä siitä lähtien, joten lienee kohtuullista, että ne tekeleet julkaistaan samaan aikaan, vaikka niillä ei olekaan mitään yhteyttä toisiinsa. Ehkä ne ovatkin minun patterini kaksi eri n
Ouluun sijoittuvan Jesse Hackman -dekkarisarjan uusin osa23.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Hackman-dekkareista tuttuun tapaan luvassa on tihenevää jännitystä, hurttia toimintahuumoria, kiperiä arvoituksia, erotiikkaa ja mojovia yllätyksiä.
Puhun sohvalle ja pienille esineille – esikoisrunokokoelma muutoksesta23.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Katri Korhosen runokokoelma Puhun sohvalle ja pienille esineille on julkaistu Aviadorin kustantamana. Esikoisrunokokoelma käsittelee muutosta ja tilassa olemista sekä tilaa, joka on muutoksen havaittavana puitteena. Teos pureutuu muuttuvan ihmisen kokemukseen, olemassaoloon tilassa. Kokoelma sisältää osiot: Sohva, Maljakko, Book Nook, Tapetti ja Lamppu. Katri Korhonen (s. 1972) on kirjoittanut ja opiskellut kirjoittamista kymmenien vuosien ajan. Hänellä on lisäksi opettajan ja sanataideohjaajan koulutus KORHONEN, KATRI : Puhun sohvalle ja pienille esineille 84 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523813656 Ilmestymisaika: Toukokuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Kirjallisuudentutkija Pirjo Lyytikäisen esikoisrunokokoelmassa kuljetaan muistetuissa metsissä22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirjo Lyytikäisen runokokoelma Vanhan metsän elegia on julkaistu Aviadorin kustantamana. Toinen on kieli kieletön lehtinen metsän nielemä tuuli linnut avaavat siihen siipensä ja vaikenevat etkä sinä puhu näitä kieliä vaikka kuulet huminan ja iltaisin haavan joka lepattaa kuiskaavan finaalin. Humu, sanon sinulle vanhan metsän elegia. Pirjo Lyytikäinen on suomalaisen kirjallisuuden tutkija ja intohimoinen lukija. Kirjallisuudesta kirjoittaminen on ollut hänen ammattinsa, mutta kaikessa hiljaisuudessa hän on kirjoittanut runoja. Nyt hän julkaisee ensimmäisen kokoelmansa, jonka aiheena ovat muistetut metsät. Runoissa kohdataan puiden, maan ja veden eliökuntaa vaihtuvan valon ja tuulen näyttämöillä. Samalla piirtyy esiin kuvia luonnosta, ihmisestä ja ajastamme. LYYTIKÄINEN, PIRJO : Vanhan metsän elegia 94 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523814127 Ilmestymisaika: Toukokuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko p
Simsalabim – kurkista kansallistaikurimme Solmu Mäkelän elämään!16.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Solmu Mäkelä oli 1950-luvulla oman aikansa julkkis. Hänestä tuli esimerkki salonkikelpoisesta herrasmiestaikurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme