Tutkimus: Lapsihaaveet siirtyvät myöhemmälle iälle – hedelmällisyysneuvonta, lapsiperheiden tuki ja myönteinen puhe voivat tukea syntyvyyttä
10.1.2024 08:44:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Yhä useampi alle 35-vuotias nainen on lapseton. THL:n toteuttaman Terve Suomi -tutkimuksen mukaan 73 prosenttia 20–34-vuotiaista naisista ei ole synnyttänyt. Synnyttämättömien määrä on kasvanut peräti kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2017.
Sen sijaan 35 vuotta täyttäneillä naisilla synnytykset ovat lisääntyneet, ja synnyttäneiden osuus on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä.
Lapsettomuus ei koske vain naisia. Aiempien tilastojen mukaan myös lapsettomien miesten osuus on kasvanut paljon.
”Tulokset ovat merkittäviä sekä yhteiskunnallisesti että yksilötasolla. Laskeva syntyvyys johtaa siihen, että työelämän ulkopuolella olevien ihmisten määrä kasvaa suhteessa työikäisiin”, kertoo kehittämispäällikkö Satu Majlander.
”Raskaaksi tulo ei välttämättä iän lisääntyessä enää onnistu. Raskauteen ja synnytykseen liittyy myöhemmällä iällä riskejä, jotka voivat heikentää odottajan ja sikiön terveyttä. Raskausajan komplikaatioita lisää myös naisten yleistyvä lihavuus”, Majlander jatkaa.
Syntyvyys on laskenut pitkään, eikä sen lisäämiseksi ole yksinkertaisia ratkaisuja.
”Myönteinen puhe lapsiperheiden elämästä voisi rohkaista lastensaamista epäröiviä”, toteaa tutkimuspäällikkö Reija Klemetti. ”Lisäksi yhteiskunnan rakenteiden pitäisi tukea perheellistymistä paremmin. Perheen perustaminen ja oman uran luominen pitäisi olla mahdollista myös lisääntymisikäisille naisille.”
”Lapsiperheiden elämää tulisi helpottaa tukemalla vanhempien jaksamista ja turvaamalla esimerkiksi laadukas varhaiskasvatus ja mahdollisuus kohtuuhintaisiin perheasuntoihin”, Klemetti jatkaa.
Osa valitsee lapsettomuuden tietoisesti, mutta moni on lapseton vastoin omaa toivettaan
Suuri osa tutkimukseen osallistuneista toivoo lapsia. Alle 50-vuotiaista naisista 39 prosenttia ja miehistä 44 prosenttia kertoo toivovansa tulevaisuudessa lapsia. Lapsitoiveet ovat yleisimpiä alle 30-vuotiailla ja vähenevät iän myötä.
30–74-vuotiaista naisista 16 prosenttia ja miehistä 11 prosenttia on kokenut tahatonta lapsettomuutta. Noin 60 prosenttia tahatonta lapsettomuutta kokeneista on hakeutunut lapsettomuustutkimuksiin tai -hoitoihin, ja heistä noin puolet on saanut lapsen hoitojen avulla.
”Hedelmällisyysneuvonta tarjoaa tietoa niin raskauden ehkäisystä kuin sen biologisista edellytyksistä. Neuvonta tulisi saada osaksi koulujen terveystiedon opetusta ja hedelmällisyysikäisten terveystarkastuksia ja muuta neuvontaa. Näin kenenkään lapsitoiveet eivät jäisi toteutumatta ainakaan tietämättömyyden vuoksi”, toteaa Reija Klemetti.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneista naisista ja miehistä osalla syy päätökseen on se, etteivät he halua omia lapsia. Osalla syy voi olla taloudellinen tilanne tai riittämätön yhteiskunnallinen tuki.
”Tiedämme aikaisemmista tutkimuksista, että vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneet ovat tyytyväisiä elämäntyyliinsä eivätkä halua luopua siitä. Lapsen jo saaneilla tärkeimpiä syitä olla toivomatta lisää lapsia ovat sopiva lasten määrä, vanhempien oma jaksaminen sekä työn ja perheen yhteensovittaminen”, Klemetti kertoo.
Runsaat ja kivuliaat kuukautiset ovat yleisiä
Tutkimuksessa selvitettiin myös muita naistentauteihin liittyviä teemoja. Tutkimuksen mukaan 45 prosentilla alle 50-vuotiaista naisista on runsaat kuukautisvuodot. Lisäksi peräti 51 prosentilla alle 50-vuotiaista naisista on kovia kuukautiskipuja.
”Ongelmien syyt tulee selvittää ja vaivat hoitaa, sillä pahimmillaan ne voivat merkittävästi haitata elämää. Hormonaalinen hoito sopii useimmille kuukautiskipujen ja runsaiden vuotojen hoitoon, eikä sitä tulisi pelätä käyttää tarvittaessa. On valitettavaa, että ehkäisy- ja neuvolakäyntejä lukuun ottamatta naistenvaivojen lääkärikäynnit on monien käytännössä itse kustannettava yksityisellä puolella”, toteaa ylilääkäri Lara Lehtoranta.
Lähde:
Raskaudet, synnytykset ja imetys, verkkoraportti, Terve Suomi -tutkimuksen tuloksia
Lapsihaaveet ja lapsettomuus, verkkoraportti, Terve Suomi -tutkimuksen tuloksia
Naisten hormonihoito ja kuukautisvaivat, verkkoraportti, Terve Suomi -tutkimuksen tuloksia
Kaikki Terve Suomi -verkkoraportit
Lisätietoja:
Reija Klemetti
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7265
etunimi.sukunimi@thl.fi
Satu Majlander
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7510
etunimi.sukunimi@thl.fi
Lara Lehtoranta
ylilääkäri
THL
puh. 029 524 8234
etunimi.sukunimi@thl.fi
Terve Suomi -tutkimuksen tuloksia
Aiemmin tutkimuksesta:
Avainsanat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 19/202630.4.2026 12:18:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 5.5. THL:n katsaus: Suomen kokonaisturvallisuus edellyttää arjen luottamusta ja toimivia palveluita. THL:n tuoreen katsauksen mukaan Suomen kokonaisturvallisuus nojaa ennen kaikkea väestön hyvinvointiin, oikea-aikaisiin sosiaali ja terveyspalveluihin sekä henkiseen kriisinkestävyyteen. THL julkaisee kokonaisturvallisuuskatsauksessaan yli 100 toimenpidesuositusta yhteiskunnan turvallisuuden vahvistamiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Lisätiedo
THL viikolla 18/202623.4.2026 14:58:58 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 23.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 27.4. Katsaus väkivallan ehkäisyn tilanteesta hyvinvointialueilla julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 28.4. Toisiolain mukaiset tietopyynnöt siirtyvät THL:lle 1.6.2026 alkaen. Lisätiedot: leena.piponius(at)thl.fi, puh. 029 524 7890 Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi
THL julkaisi hallitusohjelmaratkaisunsa - tavoitteena vahvistaa ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä ja luottamusta tulevaisuuteen23.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
THL on julkaissut ratkaisuehdotuksensa ensi vuonna aloittavan uuden hallituksen ohjelmaan. Ehdotusten tavoitteena on vahvistaa ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä. Sitä lisäävät hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys, sosiaalinen hyvinvointi sekä toimiva yhteiskunta.
THL viikolla 17/202616.4.2026 15:07:34 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 16.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Julkaisemme hallitusohjelmaratkaisumme to 23.4. Tärkein tavoitteemme koskee ihmisten henkisen kriisinkestävyyden vahvistamista. Sen edellytyksiä ovat luottamus tulevaan, hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys, sosiaalinen hyvinvointi sekä toimiva yhteiskunta. Kerromme ehdotuksemme tarvittavista toimista. Lisätiedot: kristiina.hamalainen(at)thl.fi, puh. 029 524 7438 Blogit ke 22.4. Kokeilut vievät lastensuojelun uudistusta eteenpäin. Kirjoittajat: Tuula Jäppin
Enkäten Hälsa i skolan: Barn och unga med utländsk bakgrund mår i många avseenden sämre än sina jämnåriga, men tycker om att gå i skolan16.4.2026 00:00:00 EEST | Pressmeddelande
Barn och unga med utländsk bakgrund mår inom många områden av hälsa, välbefinnande och säkerhet sämre än barn och unga vars föräldrar båda har finländsk bakgrund. Skillnaderna är särskilt tydliga när det gäller pojkars hälsa och välbefinnande. Uppgifterna bygger på enkäten Hälsa i skolan som genomförs av Institutet för hälsa och välfärd (THL).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme